Hyppää sisältöön

Etelä-Afrikka – Kapkaupunki ja Winelands on golfarin paratiisi

Golfkenttiä huimissa maisemissa, laadukkaita viinejä suoraan tilalta, paikallista lähiruokaa, tuoksuja ja elämäniloa. Kapkaupunki ja Winelands tarjoavat kaiken tämän ja enemmän.

Kapin provinssissa golfkenttien lisäksi kaikki muukin on lähellä, Kapkaupunki, Pöytävuori, Hyväntoivonniemi, Cape Point, meri, rannat sekä tietenkin mainiot pingviinit. Kahteen viikkoon saa sovitettua sopivasti golfia, nähtävyyksiä, hyvää ruokaa, seuraa ja viiniä!

Stellenbosch on matkamme ensimmäinen tukikohta. Hotellimme sijaitsee viehättävässä yliopistokaupungissa, jota ympäröivät vuoret ja viinitarhat. Golf näkyy ja maistuu Stellenboschissa jossa Ernie Elsin omistama viinitila sekä Big Easy ravintola. Alue on tunnettu mitä hienoimmista viinitiloista ja matkan aikana käymmekin maistelemassa laakson viinejä sekä tutustumassa paikallisiin viinitiloihin.

Matkan ensimmäinen etappina toimiva upea Stellenbosch sijoittuu noin 50 km itään Kapkaupungista

Kaupungin keskustassa mahdollisuus nauttia kauniisti säilyneestä Hollannin ja viktoriaanisesta arkkitehtuurista, taidegallerioista, käsityöliikkeistä, lahjakaupoista ja nauttia suussa sulavista ruuista ja upeista viineistä tyylikkäissä ravintoloissa sekä bistroissa.

Kenkiä ei tarvitse kuluttaa samalla kentällä kahdesti, sillä olemme valinneet pelattavaksi kuusi eri golfkenttää, jotka eivät taatusti jätä ketään kylmäksi. Gary Playerin suunnittelema Erinvale golf on yksi kauneimmista kentistä alueella, täällä hulppeat maisemat ja pienet yksityiskohdat kentällä tarjoavat täydellisen golfelämyksen. Steenberg golf on luokiteltu top 3 kentäksi, joka täytyy nähdä. Kruunun jalokivi on Arabella golf, joka on luokiteltua Länsi-Kapin parhaaksi kentäksi.

Steenberg Golf tarjoaa upeita maisemia joita kelpaa ihastella lyöntien välissä

Steenberg Golf tarjoaa upeita maisemia joita kelpaa ihastella lyöntien välissä

Golfin lisäksi tarjoamme matkalaisille mahdollisuuden nähdä tätä hienoa maata ja sen elämää myös golfkenttien ulkopuolella. Matkan hintaan sisältyy opastetut kokopäiväretket Stellenboschin viinialueelle ja Kapin niemimaahan. Sinulla on myös mahdollisuus pelata vapaapäivinä, jos golfhammasta vielä kolottaa, rentoutua aurinkotuolilla tai poiketa Wineyard hotellin Spassa hemmoteltavana.

Matkan kruunaa yksi maailman kauneimmista kaupungeista, Pöytävuoren kupeessa lepäävä Kapkaupunki. Afrikan ’coolein’ kaupunki, joka tarjoaa trendiruokaa, shoppailua, historiaa ja hengästyttäviä maisemia. Täältä löytyy Afrikan suosituimpia kohteita, Victoria & Alfred Waterfrontin sykkivä ranta-alue lukuisine ravintoloineen ja tapahtumineen sekä Robben Islandin vankilasaari, Bo-Kaapin värejä sykkivät kadut sekä trendikäs paikallisten suosima rantakohde Camps Bay meren ja uskomattomien vuorten ympäröimänä.  Kävelyretken ja historiapläysten jälkeen on hyvä istua alas ja rentoutua.

KOHDETIETOA/ TIPIT REISSUA VARTEN:

  • Etelä-Afrikan lämpötila helmikuussa on aurinkoisen lämmin, päivän keskilämpötila noin 26 ° C
  • Maassa on 11 virallista kieltä ja kiehtova kulttuurien sekoitus. 
  • Hattu/ lippis, aurinkolasit, hyvät kengät ja aurinkovoide ovat must reissussa.
  • Valuutta: Randi
  • Passin tulee olla voimassa 6 kuukautta matkan jälkeen. Etelä-Afrikkaan ei tarvita viisumia, kun matkan pituus on alle 90 päivää. Maakohtaiset suositukset ja tietoa rokotuksista sekä muista terveysmääräyksistä saat osoitteista www.rokote.fi sekä www.thl.fi.
  • Etelä-Afrikassa on tapana maksaa juomarahaa. Palvelualoilla työskenteleville juomaraha on suuri osa heidän palkkaansa.
  • Sähkö: 220 V / 230 V. Etelä-Afrikkaan matkustaessa tarvitset adapterin (pistorasioissa on kolme isoa pyöreää reikää).

Tiesitkö? 

Kaksi pingviinä saapui kesäisenä päivänä 1980 Hyväntoivonniemen Boulder’s Beachille ja totesivat beachin aika mukavaksi majapaikaksi. Tänään siellä majailee tuhansien pingviinien yhdyskunta.

Kiinnostuitko? Lisätietoa ja ohjeet matkan varaamisen löydät täältä

Etsi luettavaa