Hyppää sisältöön

Näyttävä fantasiamaailma: Thracian Cliffs

Thracian Cliffs huhtikuussa?

Esittelyssä Destinations Tourin pääyhteistyökohde Thracian Cliffs. Maisemat Mustallemerelle saavat jopa kaiken nähneet golfmatkaajat herkistymään.

Mustanmeren rannalla sijaitseva Cape Kaliakra on yksi Euroopan kauneimmista alueista. Se sijaitsee noin 65 kilometrin päässä Varnan kansainväliseltä lentokentältä. Kohde on tullut tutuksi myös golfareille, sillä niemimaalla sijaitsee kolme erilaista ja upeaa kenttää: Lighthouse, BlackSeaRama ja Thracian Cliffs.

Näistä erityisesti Thracian Cliffs on yksi niistä kerran elämässä koettavista kentistä. Gary Playerin piirtämä Thracian Cliffs on championship-tason pelikenttä, jonka upeat maisemat painuvat pysyvästi jokaisen kentän kiertäneen mieleen. Sen tarjoama pelielämys on sekoitus fantasiagolfia, ilotulitusta ja optisia harhoja. Unohda tuloksenteko ja keskity nauttimaan!

Thracian Cliffsin väylät kulkevat Mustanmeren kallionkielekkeiden reunoja hipoen ja kentän jokaiselta väylältä avautuu henkeäsalpaavat näkymät Mustallemerelle. Maisemat ja pallojen hupeneminen huimaavat päätä.

Alueen uskomattoman kaunis luonto ja lähinen Balchikin pikkukaupunki takaavat, ettei koti-ikävä iske aivan heti eikä tekemisestä ole puutetta pidemmälläkään reissulla.

Keväisin parasta peliaikaa ovat huhti-toukokuu ja syksyisin syys-lokakuu. Kyseisinä aikoina Varnaan pääsee Tampereelta suoralla lennolla.

Cape Kaliakran golfkenttiä: 

  1. Thracian Cliffs
  2. BlackSeaRama
  3. Lighthouse

GoGolf Destinations Tour

Thracian Cliffs on mukana Destinations Tourilla kaudella 2018. Destinations Tourilla jokaisella reiällä esitellään aina uusi matkakohde ja mikä parasta: jokaisella reiällä voit voittaa golf- ja majoituspaketin tähän huikeaan kohteeseen. Unohda lyöntipeli, pistebogey, scramble ja muut perinteiset pelimuodot, sillä kesän siisteimmissä golftapahtumissa jokaisella reiällä pelataan omaa erikoiskilpailuaan. Näitä kisoja ei kannata jättää väliin mistään hinnasta. 

LUE LISÄÄ


Golfreseptin 7 vrk Stay & Play -matkat Thracian Cliffsiin syksyllä 2018

Matkaan sisältyy:

  • Majoitus Thracian Cliffssin Studio-huoneistoissa
  • Aamiaset
  • Viisi päivällistä
  • Viisi kierrosta golfia
  • Lentokenttäkuljetukset Varnan lentokentälle

Lue lisää

Etsi luettavaa