Hyppää sisältöön

Dopingrikkomuksesta pelikieltoa saanut pelaaja antoi oman selityksensä

Mark Hensby kertoi oman versionsa dopingrikkomuksestaan.

Mark Hensby kertoi nyt oman versionsa tapahtuneesta. Hänen mukaansa hän oli ollut vain turhautunut huonoihin peleihinsä eikä ollut käyttänyt kiellettyjä aineita.

Mark Hensbystä tuli eilen PGA Tourin historian neljäs pelaaja, joka on jäänyt kiinni dopingrikkomuksesta. Hensby sai vuoden pelikiellon, koska oli testaajien mukaan kieltäytynyt testistä. Eilen Hensby kertoi oman versionsa tarinast Golf Digestin haastattelussa.

PGA Tour ei ole avannut tapauksen yksityiskohtia, mutta Hensby itse kertoo, että olisi 78 lyöntiin päättyneen avauskierroksensa jälkeen valikoitunut dopingtestattavien pelaajien joukkoon.

Haastattelun mukaan Hensby oli kertonut dopingtestaajalle käyneensä vessassa vain vähän aiemmin kierroksen aikana, joten näytettä saataisiin joutua odottamaan tuntikaupalla.

Tämän jälkeen hän oli haastattelun mukaan saanut joltain tiedon, ettei hänen tarvitsisikaan jäädä testattavaksi ja lähtenyt kentältä.

”Olin niin tuohtunut siinä tilanteessa, että en ymmärtänyt seuraamuksia, joihin se voisi johtaa”, Hensby sanoi Golf Digestille.

Samana iltana diskaus

Myöhemmin samana iltana Hensby sai tiedon, että hänen oli diskattu kisasta. Lisäksi hänelle kerrottiin, että rangaistuksia seuraa vielä myöhemmin. Viikkoa myöhemmin Hensby sai kiertueelta kirjeen, jossa tiedusteltiin syytä sille, miksi hän kieltäytyi näytteen antamisesta.

Hensby vakuutti Golf Digestin haastattelussa, että ei ollut käyttänyt kiellettyjä aineita.

”En ollut yhtään huolissani”, hän sanoo.

Syy testistä kieltäytymiseen oli se, että hän oli pelannut viime vuodet niin surkeasti ja turhautunut peliesityksiinsä. Erityisesti 78 lyönnin kierros kisassa sai mielen mustaksi. Kaksinkertainen pääkiertuevoittaja Hensby on tienannut urallaan yli 6 miljoonaa dollaria, mutta viime vuodet ovat menneet huonosti.

Tänä vuonna hän pelasi ainoastaan yhden PGA Tourin turnauksen, jossa hän oli pudonnut cutista. Lisäksi takana oli 14 Web.com Tourin kisaa, joista ainoastaan viidessä pelit olivat jatkuneet viikonloppuna.

”Luulin, että minun urani oli siinä”, hän kuvaili kierroksen jälkeisiä fiiliksiään.

”En tiedä, mitä teen seuraavaksi”

PGA Tour ei uskonut Hensbyn versiota perusteluja, vaan lätkäisi hänelle vuoden pelikiellon. Nyt 46-vuotias aussi pohtii, mitä aikoo tehdä urallaan. Jossain vaiheessa mielessä oli valmistautuminen rahakkaalle Champions Tourille, jonka ikäraja on 50 vuotta.

”En tiedä, mitä teen seuraavaksi. Olen shokissa”, hän sanoi. ”Viimeinen kuukausi on ollut vaikea.”

 

Etsi luettavaa