Hyppää sisältöön

DeChambeau teki uutta välinehistoriaa Las Vegasissa

Bryson DeChambeau on varustanut bäginsä 14 grafiittivarrella

Bryson DeChambeausta tuli ensimmäinen PGA Tour -pelaaja, joka luotti läpi kisan pelkkään grafiittiin. Kukaan pelaaja ei ole koskaan pelannut kisaa läpi samanlaisella setillä.

Bryson DeChambeau ja erikoiset välinekokeilut osa tuhat. Tasapitkien rautojen käytöstä tunnettu DeChambeau on päättänyt viedä pelinsä uudelle tasolle grafiittivartisten mailojen avulla. Ei suinkaan ole ensimmäinen kerta, että PGA Tourilla pelataan grafiittivartisilla raudoilla, mutta DeChambeaun osalta grafiittia löytyi myös wedgeistä ja putterista. 

Vuonna 2002 Rich Beemista tuli ensimmäinen pelaaja, joka voitti majorin grafiittivartisilla rautamailoilla. Silloin odotettiin, että grafiitti olisi uusi resepti menestykseen, mutta kovin yleiseksi varsien käyttö rautamailoissa ei koskaan tullut ammattilaisten keskuudessa. 

Nyt teknologia on kehittynyt entistä pidemmälle ja grafiittivarsiin on saatu tarvittavaa jämäkkyyttä ja kiertojäykkyyttä niiden käytön mahdollistamiseksi myös kovaa lyöville pelaajille. 

”Vaihtaminen grafiittivarsiin on toiminut toistaiseksi. Tässä on vielä paljon testausta ja totuttelua edessä, mutta alan tottumaan näihin. Tärkein ominaisuus varressa on sen jämäkkyys. Nämä ovat niin jäykkiä, että koen saavani toistettavuutta ja kontrollia paremmin”, DeChambeau kertoi. 

Ensimmäinen viikko 14:llä grafiittivarrella toi hullulle tiedemiehelle tuloksen -20 ja neljännen sijan. Ehkä grafiittivarsiin luottava peluri nähdään tänä vuonna jälleen majorkannu pään yläpuolella? 

Etsi luettavaa