Hyppää sisältöön

Twitterin parodiatilillä vaadittiin osaa Tigerille myönnetystä 8 miljoonasta Charlielle: ”Lisää viikkorahaa, ilman minua et olisi ollut kymmenen joukossa”

Tiger ja Charlie Woods ilahduttivat golfin ystäviä tekemällä scramblessa 11 perättäistä birdietä. KUVA: GETTY IMAGES

Tiger Woods kuittasi 8 miljoonaa dollaria PGA Tourin näkyvyyskisassa voittoa ennenaikaisesti juhlineen Phil Mickelsonin nenän edestä. Twitterin parodiatilillä siitä vaadittiin ansaittua osaa Charlie Woodsille.

PGA Tour julkaisi kauden 2021 alkuvaiheilla pelaajajäsenilleen kilpailun, jonka tarkoituksena oli aktivoida heitä nostamaan omaa, sekä kiertueen tunnettuisuutta medianäkyvyyden sekä sosiaalisen median kautta.

Valinnan teki ulkopuolinen raati viiden eri osa-alueen pohjalta.

The Player Impact Program piti sisällään myös kunnon porkkanan, kärkikymmenikön kesken jaettiin 40 miljoonaa taalaa.

Kilpailun lanseeramiseen sekä tulosten julkaisuun on liittynyt PGA Tourin osalta tavanomaisesta poikkeavaa salamyhkäisyyttä.

Suurten pelaajatähtien ennakoitiin pärjäävän, ja näinhän siinä lopulta kävikin.

Phil Mickelson ilmoitti sosiaalisessa mediassa jo vuoden 2021 loppuvaiheilla voittaneensa.

Mutta, mutta.

Tiger Woodsin loppukiri, oman kisan isännöinti Bahamalla ja etenkin paluu kentille poikansa Charlien kanssa kahden sukupolven kilpailussa (PNC Championship) toivat nosteen, jonka myötä Tiger Woods kipusi ykköseksi ohi ”Leftyn”.

Tiger ei malttanut olla laittamatta Mickelsonille lämminhenkistä kuittia Twitteriin liittäen siihen PGA Championshipin ykkösen julkaiseman juonipaljastuksen, joka osoittautui siis virheelliseksi.

”Charlielta” julkinen vetoomus isälleen

Torstaina soppaan saatiin uusi kevennys.

13-vuotiaalle Charlie Woodsille on Twitteriin perustettu oma parodia-tili, jonka kautta tuli isä-Woodsille julkinen vetoomus neuvottelujen käynnistämiseksi 8 miljoonan potin jakamisen suhteen.

”On koomista, että minä en ole listalla kymmenen joukossa. Jollen olisi pelannut isäni kanssa PNC Championshipissa, hän olisi tuskin kärkikymmenikössä. Odotan, että hänen saamansa palkintoraha vaikuttaa taskurahoihini. Venmo me”, tilillä leukailtiin.

Venmo on amerikkalainen mobiilimaksupalvelu, jonka omistaa PayPal.

Tiger sai siis 40 miljoonan taalan kokonaispotista 20 prosenttia, 8 miljoonaa.

Huomionarvoista on se, että ylläolevan kärkikymmenikön kaikki pelaajat, myös yhdeksänneksi sijoittunut Jon Rahm ja kymmenenneksi tullut Bubba Watson, ovat voittaneet vähintään yhden majorin,

Major-voittojen kokonaismäärä on kuin sattumalta sama jaettujen miljoonien kanssa: 40.

Juttua on korjattu: Kyseessä ei ollut Charlie Woodsin oma Twitter-tili vaan parodia-tili.

Etsi luettavaa