Hyppää sisältöön

Challenge Tourilla ylimääräiset sata tonnia jaossa: Iso mahdollisuus suomalaiskaksikolle

Oliver Lindell aloittaa pelinsä keskipäivällä Italian aikaa torstaina

Challenge Tourilla pelataan tällä viikolla vuoden toistaiseksi suurimmasta palkintopotista. Vuoden suurimpiin kisoihin kuuluva Italian Challenge tarjoaa menestyksestä normaalia suurempia euroja.

Suomalaisten kärkikaksikko Challenge Tourilla lähtee pelaamaan tärkeää viikkoa Monterosissa Italiassa. Antti Ahokas on Challenge Tourin rankingin sijalla 29 ja Oliver Lindell sijalla 45 kun 300 000 euron kilpailu käynnistyy. 

Kisan voittajalle on luvassa 48 000 euron shekki, joka riittää jo itsessään hyvin korkealle CT:n rankingissa vuoden päätteeksi. Varsinaisesti suoraa paikkaa European Tourille ei ole tarjolla, mutta olisi pieni ihme jos Italian kisan voittaja ei olisi European Tourin pelaaja vuonna 2020. 

Kutsuihin osallistumispaikkansa tänä vuonna perustaneet Oliver Lindell ja Antti Ahokas ovat täten tärkeän mahdollisuuden edessä. Ahokkaan vuoden paras sijoitus on toinen sija Espanjasta vuoden alussa. Sen lisäksi vasuri on saavuttanut vain yhden jatkoonpääsyn sijoituttuaan 50:nneksi Tshekin kilpailussa. 

Oliver Lindell sen sijaan on pelannut todella tasaisen kauden. Lindell on päässyt jatkoon kaikissa viidessä pelaamassaan kisassa sijoittuen kaksi kertaa vahvoille sijoille. Oliverin kauden paras noteeraus on 11:s sija Sveitsistä, sen lisäksi palkkapussia on kasvattanut 13:s sija kauden avauksessa Turkissa. 

Huolestuttava asia on se, ettei yksikään suomalainen ole tänä vuonna päässyt yhteenkään kilpailuun mukaan omalla kategoriallaan. Jos tilanne ei muutu, alkaa pojilla tulla kiire menestyä. Kutsut alkavat käymään vähiin. 

Etsi luettavaa