Hyppää sisältöön

Castrén säväytti ja nousi kolkuttelemaan top 10 -sijoitusta

Matilda Castrenille finaalikierrokselle pääsy oli jo kolmas perätttäinen

Matilda Castrén on kahden kierroksen jälkeen upeasti 12:ntena uransa kolmannessa LPGA Tourin kisassa.

Matilda Castrén nousi perjantaina taistelemaan huippusijoituksista Sylvaniassa, Ohiossa pelattavassa LPGA Tourin kilpailussa.

Castrén pelasi toisen kierroksen viisi alle parin, mikä on myös hänen yhteistuloksensa. Se riittää kilpailun puolivälissä jaettuun 12. sijaan. Kärkikymmenikköön matkaa on vain lyönti, mutta kärkeen kahdeksan.

Kisaa johtaa Uuden-Seelannin Lydia Ko tuloksella -13. Englantilainen Jodi Ewart Shadoff (-12) on toisena ja yhdysvaltalainen Danielle Kang (-11) kolmantena.

Ensimmäistä kauttaa LPGA Tourilla pelaava Castrén teki ainoan bogeynsä kentän ykkösreiälle, joka oli tosin hänen kymmenes reikänsä. Etuysinsä hän oli sitä ennen päättänyt kolmeen perättäiseen birdieen. Bogeyn Matilda kuittasi välittömästi kahdella birdiellä.  Päivän viimeinen birdie syntyi toiseksi viimeisellä reiällä.

Kyseessä on Castrénin uran kolmas LPGA Tourin kilpailu. Hän sai pelioikeuden kiertueelle viime vuonna karsinnoista. Kauden ensimmäisessä kisassa Castrén putosi jatkosta kilpailun toisessa cutissa kolmen kierroksen jälkeen. Kisa pelattiin helmikuussa Australiassa ennen koronataukoa. Viime viikolla pelatussa toisessa kisassa hän putosi jatkosta.

Palkintopotti Marathon Classic -kisassa on 1,7 miljoonaa dollaria.

Suomesta aiemmin ainoastaan Minea Blomqvist-Kakko on pelannut kovatasoisella kiertueella.  Hän sijoittui urallaan kolme kertaa kymmenen parhaan joukkoon LPGA Tourilla.

Tulospalvelu

Etsi luettavaa