Hyppää sisältöön

Bryson joutui European Tourin kellotukseen – Pepperell sanoi kierroksen sujuneen hyvissä väleissä

Bryson joutui kellotukseen Dubain viimeisellä kierroksella

Huomio kiinnittyi Dubai Desert Classicin viimeisellä kierroksella erityisesti kolmanneksi viimeiseen pariin, jossa Eddie Pepperell ja Bryson DeChambeau lähtivät tavoittelemaan kisan voittoa.

Eddie Pepperellin ja Bryson DeChambeaun kierros sujui Pepperellin twiittien mukaan hyvissä väleissä. Bryson DeChambeau ei saanut kuitenkaan puolustettua voittoaan sillä hän lopetti kilpailun neljään peräkkäiseen bogiin. 

Oliko sillä merkitystä, että yhdysvaltalainen asetettiin kellotukseen takaysin alussa, kymppireiällä? DeChambeau ei kuvista päätellen ollut läheskään samaa mieltä tulkinnasta itse tuomarin kanssa: 

Eddie Pepperell ei kuitenkaan torunut pelikaveriaan kierroksen jälkeen, vaan sanoi hänen jopa kehittyneen pelin nopeudessa. Ilmeisesti kierros ei myöskään ollut kiusallinen: 

Pepperell ja DeChambeau jättävät molemmat Saudi-Arabian osakilpailun väliin. Saa nähdä vaikuttaako DeChambeaun tulevaisuuden vierailuihin European Tourin tiukka suhtautuminen hitaaseen peliin. 

Etsi luettavaa