Hyppää sisältöön

Bryson DeChambeau matkusti kierrosten välillä 3 600 kilometriä: ”Virheeni tuli tosi kalliiksi”

Bryson DeChambeau pelasi viimeisen reiän tuplaa lukuunottamatta upean kierroksen  pitkästä reissustaan huolimatta

US Openin voittaja lensi toisen kierroksen jälkeen Pohjois-Carolinasta Teksasiin ja aamulla takaisin tehtyään karmaisevan arviointivirheen jatkoon pääsystään.

PGA Tourin arvostetuimpiin kevään kisoihin lukeutuvaa Wells Fargo Championshipia johtaa kolmen kierroksen jälkeen Keith Mitchell (-9).
Kirittäjäkseen hän saa  Rory McIlroyn (-7), jonka itseluottamukselle voitto sunnutaina olisi varsin suuri merkitykseltään. 
McIlroyn kanssa samassa tuloksessa on Gary Woodland

Kärkikymmenikköön ja voitontavoittelijoihin lukeutuvat tähdistä myös Viktor Hovland (-4), Patrick Reed (-4), sekä Mattt Wallace (-4).
Avauspäivän jälkeen johtaneen Phil Mickelsonin (64-75-76,+2) ote on karannut, sijaluku 54.

Bryson DeChambeau laskelmat eivät osuneet kohdilleen 

Kisan suosikkeihin lukeutunut Bryson DeChambeau pelasi kahtena ensimmäisenä päivänä enimmäkseen hyvin, mutta teki 36 reiän aikana yhden triplan ja tuplan. Tuloksin 70-74,+2 hän kuvitteli pudonneensa jatkosta ja käynnnisti perjantain aamukierroksensa jälkeen matkavalmistelut lentääkseeen kotiinsa Dallasiin yksityiskoneella.

Kolmen tunnin lentomatkan  puolivälissä DeChambeaun agentti tekstasi tämän kanssa matkustaneella manageri Connor Olsonille, että DeChambeau on vastoin odotuksia sittenkin selviämässä jatkoon. 
Lentomatkan päätyttyä oli jo käytännössä selvää, että 63:ksi tässä vaiheeessa noussut DeChambeau pääsee jatkoon. Ongelma oli tietysti siinä, että hän oli vajaan kolmen tunnin lentomatkan päässä Dallasissa, eikä samalla koneella miehistön työaikarajoitteiden takia voinut ohjeistaa takaisin taivaallle.

DeChambeau päätti tiiminsä kanssa levähtää aamuyöhön asti Dallasissa. Fysiikkatreeninsä erehdyken tehnyt tähti teki vielä illalla, meni nukkumaan iltakahdeksalta ja oli tikkana lentokentällä aamuyöllä 2.45 koneen suunnatessa takaisin Pohjois-Carolinan Charlotteen, josta oli vielä puolen tunnin matka Quail Hollow Clubille.

”Sain todella kalliin opetuksen. Tässä tapaukseesa positiivista on, että minulla on mahdollisuus tehdä hyvä nousu ja tili, joka korvaa lentojen aiheuttamat kulut. Kun tähän lisätään vielä maailmanlistan pisteet, ei kilpailusta vetäytyminen ollut vaihtoehto. Syy erehdykselle ( ja liian aikaiselle päätökselle lähteä Dallasiin) oli täysin minun.”

Bryson DeChambeau pelasi lauantaina päätösreiän tuplastaan huolimatta tuloksen 68,-3. Hän nousi tuloslistalla 41 sijaa 23:ksi ja kahdeksan lyönnin päähän Keith Mitchellista.

Tulospalvelu

   Some would call @B_DeChambeau’s journey to his tee time this morning a trip.

He flew home to Dallas yesterday after thinking he would miss the cut. pic.twitter.com/3bSRtUx6lv

Etsi luettavaa