Hyppää sisältöön

Bryson DeChambeau epäsuosituin pelikaveri – hidas peli hiertää PGA Tourin tähtiä

Bryson DeChambeau uppoutuessa tekemään laskelmiaan aika menettää hänelle merkityksensä ja pelikaverit kihisevät raivosta

PGA Tourilla entistä kuumempi keskustelunaihe ja ratkaisematon ongelma on hidas pelaaminen. Suosituimpien pelikaverien yleismääritelmä tähtien taholta on vähemmän yllättävästi, ”kuka tahansa joka pelaa nopeasti.”

GOLF.com on tehnyt vuosittain PGA Tourilla yhden kilpailun yhteydessä kyselyn, jossa pelaajat vastaavat nimettöminä kysymyspatteristoon. Tuorein kysely järjestettiin Safeway Openiin osallistuneille. Kysymyksiä oli peräti 46, vastaajien joukossa 30 Tourilla voittanutta pelaajaa, kolme major-voittajaa, sekä 15 Ryder Cupiin tai Presidents Cupiin osallistunutta tähteä.

Nettisivusto julkaisee tarkemman kattauksen tutkimuksen tuloksista myöhemmin, mutta avasi siitä yhden kiinnostavimmista kohdista. 

Kuka on suosituin, kuka puolestaan vähiten haluttu pelikaveri.

Parhaaksi peliseuraksi äänestyksessä nousivat tähtiluokkaan pelaajanakin lukeutuva Kevin Kisner, 2000-luvun alkupuolelta kiertueella vaikuttanut Charles Howell III, sekä tummaihoinen, urallaan vielä nousussa oleva Harold Varner III. Nämä kolme saivat äänten kokonaismäärästä lähes neljäsosan, 23 prosenttia. Kisnerin osuus oli  yhdeksän prosenttia, Howell III:n ja Varner III:n molempien seitsemän.

Reikäpelimestaruuden voittaja Kevin Kisner on PGA Tourin jäsenten  ykkösvalinta mukavimmaksi  pelikaveriksi.

Reikäpelimestaruuden voittaja Kevin Kisner on PGA Tourin jäsenten ykkösvalinta mukavimmaksi pelikaveriksi.

GETTY IMAGES

Tässä kysymyksessä vastaus ”kuka tahansa joka pelaa nopeasti” sai myös seitsemän prosenttiä äänimäärästä.

Epämiellyttävimpää pelikaveria nimettäessä äänet kohdistuivat kahdelle hitaaana tunnetulle tähdelle, Bryson DeChambeaulle sekä Rory Sabbattinille. Molemmat saivat 21 huimat prosenttia äänistä.

Hitaaseen peliin on Tourilla todellakin kyllästytty, sillä ykkösvaihtoehtona 26 prosentin osalta vastaukseksi tuli ”kuka tahansa joka pelaaa hitaasti.” Skotlannin Martin Laird  (kahdeksan prosenttia) oli tässä listauksessa neljäs.

GOLF.com julkaisee kyselyn tuloksista laajan version myöhemmin tällä viikolla.

Etsi luettavaa