Hyppää pääsisältöön
Brooks Koepkalta odotetaan edellisvuoden voiton johdosta vahvaa esitystä viikonloppuna
GETTY IMAGES

Brooks Koepkan peli syvässä kuopassa: "Minun täytyy ryhdistäytyä"

Entinen maailmanlistan ykkönen on pelannut tasan vuoden täydellisesti "vihkoon." Koepka puolustaa ykköstiloja Memphissä, sekä PGA Championshipissa.

Muistatko vielä, kenellä maailmanhuipun viiden viimeisen majorin sijoitusten sarja on uskomattomalta tuntuva:  Ensimmäinen, toinen, ensimmäinen, toinen ja neljäs.

Brooks Koepkaa on syystäkin kutsuttu majorien erikoismieheksi. Edelliseen lisätäten, seitsemästä viimeisestä majoristaan hän on voittanut kolme, neljäs tuli kaudella 2017 US Openista.

Koko major-uransa aikana hän on karsiutunut jatkosta vain kahdesti 24:ssa kisassaan.

Lähes tasan vuosi sitten Koepka häikäisi WGC - FedEx St Jude Invitationalissa Memphisissa, jonka jälkeen menestys on kääntynyt jyrkkään laskuun. Polvivamma piti hänet pitkään poissa kentiltä syksyllä 2019, kisoihin palattuaan Brooks Koepka on ollut tuloksellisesti jonon jatke. 15 kilpailua, vain kahdesti kymmenen joukkoon.

FedEx Cupin sijoitus on niin alhainen, että ilman menestyksiä torstaina käynnistyvässä WGC - FedEx St Jude Invitationalissa, sekä seuraavan viikon PGA Championshipissa hän ei pääse mukaan edes ensimmäiseen finaaleista.

Edellisviikon 3M Openin (MC) alla Koepka tiedosti tilanteensa mediatilaisuudesssa.

"Minun on ryhdistäydyttävä ja nostettava pelini tasolle, jolle tiedän sen kuuluvan."

Pelit jäivät birdiekisailuksi  muodostuneessa Minnesotan kilpailussa kuitenkin kahteen kierrokseen.

TPC Southwind isännöi kisaa, jossa on mukana 78 maailmanhuippua, kaikki pelaavat neljä kierrosta. 

Koepka saa seurakseen torstaina Viktor Hovlandin ja Patrick Reedin. Asetelma suurkilpailun voittoa puolustamaan lähtevälle Koepkalle on uusi. Hän ei lukeudu suosikkien joukkoon, menestyminen olisi 12 kuukauden kuntopuntarilla arvioituna jopa yllättävää. 

Kisan alla muistutuksena kooste tavasta, jolla Koepka dominoi edellisvuoden kisaa.