Hyppää sisältöön

Brooks Koepkan hämmästyttävä voittotilasto majoreissa – hän ei ole kuitenkaan ainoa

Brooks Koepka pelaa uransa selvästi parasta kautta.

Brooks Koepkan viidestä pääkiertuevoitosta kolme on tullut major-turnauksista.

Kauden major-kilpailut on nyt paketissa. Patrick Reed vei Masters Tournamentin, Francesco Molinari The Open Championshipin ja Brooks Koepka US Openin ja PGA Championshipin.

Reedille ja Molinarille major-voitto oli uran ensimmäinen, Koepka otti US Openin voiton jo viime vuonna, joten hänellä on nyt kolme major-voittoa.

Koepkan tilastot ovat siinä mielessä ihmeellisiä, että hänellä on enemmän major-voittoja kuin voittoja pääkiertueilta, sillä majoreiden lisäksi 28-vuotias on voittanut yhden PGA Tourin ja European Tourin kisan.

Kävimme läpi vähintään kaksi major-kisaa voittanutta pelaajaa melko pitkältä ajalta, eikä vastaan tullut kuin yksi toinen pelaaja, jolla on enemmän major-voittoja kuin tavallisia pääkiertuekisavoittoja.

Hän on kaksinkertainen US Open -mestari Andy North. Hän voitti US Openin vuonna 1978 ja 1985. Niiden lisäksi myöhemmin uran golfin tv-kommentaattorina tehnyt North voitti vain yhden PGA Tourin kisan.

Koepkalla on jopa Challenge Tourilta enemmän voittoja (4) kuin kahdelta pääkiertueelta, vaikka pelasi kiertueella vain reilun vuoden. Vuonna 2013 hän voitti ensimmäisen CT-kisansa ja seuraavana vuonna hän voitti vuonna 2013 puolessatoista vuodessa kolme CT-kisaa ja nousi pikavauhtia European Tourille. 

Vuonna 2012 hän pelasi myös Suomessa, Kytäjällä pelatussa Finnish Challenge -kisassa ollen viides.

Sunnuntain voitto nosti Koepkan maailmanlistan kakkoseksi. Eroa Dustin Johnsoniin on sen verran vähän, että hänestä saattaa tulla vielä tämän kauden aikana seuraava ranking-kärki.

 

Etsi luettavaa