Hyppää sisältöön

Brooks Koepkalle neljäs major-voitto: ”Dustin Johnson pisti minut todella koville”

Brooks Koepka ja Jena Sims aloittivat seurustelunsa hieman ennen Koepkan ensimmäistä major-voittoa

Brooks Koepka johti PGA Championshipia alusta loppuun, vaikka mestari teki sisääntulossa seitsemän reiän jaksoon viisi bogia.

Brooks Koepkan hämmästyttävä dominointi majoreissa kruunautui Bethpage Black Coursen kentällä sunnuntaina toiseen perättäiseen PGA Championshipin voittoon.  Koepka on juhlinut myös kahta edellistä US Openia, joka tekee voittoputkesta historiallisesti ainutlaatuisen. Kukaan muu pelaaja majorien historiassa ei ole aiemmin ollut samanaikaiseti vallankahvassa tuplavoitoilla kahdessa majorissa.

Viimeisissä kahdeksasssa  majorissa hän on on ollut juhlittavana siis neljästi.

”Tämä tuntuu uskomattomalta.  Dustin Johnson pisti minut sunnuntaina todella koville. Iso hatunnosto hänelle”, Koepka viittasi hyvän ystävänsä kiriin ja seitsemän lyönnin johdon kutistumisen kahteen lopullisella tuloslistalla.

New Yorkissa oli sunnuntaina tuulista, tulostaso jäi vaatimattomaksi. Johnson löysi kuitenkin hyvän vireen tehden kolme birkkua ulosmenossa. Kun Koepka pelasi saman jaksoon parissa, ero oli enää neljä lyöntiä.

Kun Brooks Koepka teki sisääntulon ensimmäisellä birkun, näytti kisa kuitenkin pysyvän vaivatta hänen hallussaan.

Koepka joutui sunnuntaina avaustensa jälkeen kahdeksan kertaa niittohommiin karheikossa

Koepka joutui sunnuntaina avaustensa jälkeen kahdeksan kertaa niittohommiin karheikossa

GETTY IMAGES

Toisin kävi, Koepkan avaukset lentelivät seuraavilla reiíllä karheikkoihin. Hän teki neljä perättäistä bogia (11-14) laskien Johnsonin kantaansa. Tämä teki kuitenkin bogit väylille 16 ja 17,  joiden jälkeen Koepkan voittomarginaaliksi tuli kaksi lyöntiä 17:n bogista huolimatta.

Edellisvuonna toisena oli Tiger Woods, nyt siis kisaan maailmanlistan ykkösenä lähtenyt Dustin Johnson.

Koepkan voitttotulos oli -8 ( 63-65-70-74). Hänestä tuli PGA Championshipin viides pelaaja, joka on johtanut alusta loppuun.  Koepka nousee samalla toista kertaa urallaan maailmanlistan ykköseksi.

Kolmostilaa jakoivat kuusi lyöntiä Koepkalle jääneinä Jordan Spieth, Patrick Cantlay sekä Matt Wallace.

Sunnuntain parhaan tuloksn 68 tehnyt Gary Woodland jakoi kahdeksatta sijaa kahdella ensimmäisellä kierroksella15 lyöntiä Koepkalle hävinneen Rory McIlroyn, Matt Kucharin ja Adam Scottin kanssa.

Brooks Koepka on isojen kisojen mies

Kaksinkertaisen PGA Championshipin voittohistoria uran varrelta on erittäin vakuuttava.

Hän lähti USA:sta Eurooppaan Challenge Tourille hakemaan kovuutta karsiuduttuaan PGA Tourin karsintafinaalista. Ensimmäisellä puolikkaalla kaudella hän voitti kerran, toisella jo kolmasti raivaten paikkansa ET:lle.

Neljä ykköstilaa tulivat häikäisevään tapaan keskimäärin 5,75 lyönnin marginaalilla kisan kakkosiin.

European Tourilla hän voitti Turkissa yhden Race to Dubain finaalikisoista. 

Japanista Koepka on käynyt kumartamassa kahdesti Dunlop Phoenix Tournamentin voiton. Jälkimmäisellä kerralla voittomarginaalia oli yhdeksän lyöntiä.

Vaikuttavinta PGA Tourin ykköstiloista on niiden osuminen isoihin kisoihin. Neljän majorin lisäksi Koepkalla on ”vain” kaksi tavallisen kisaan voittoa, Scottsdalesta Arizonasta sekä Korean osakilpailusta.

PGA Championshipin tuloslista

Etsi luettavaa