Hyppää sisältöön

Brooks Koepka puhui pehmeitä Houstonissa: ”Olisin voittanut vanhalla draiverillani”

Brooks Koepka löysi väylät vanhalla draiverillaan viikonloppuna

Brooks Koepka ja Dustin Johnson loistivat viikonloppuna Carlos Ortizin voittamassa kilpailussa. Edellisvuoden Mastersin kakkoset ovat valmiina torstaina käynnistyvään kisaan.

Meksikon Carlos Ortiz saavutti Houston Openissa uransa ensimmäisen PGA Tourin kisan voiton kotiosavaltiossaan Teksasissa. Tämä oli ensimmäinen kerta sitten kauden 1978, kun Meksikossa syntynyt pelaaja voitti PGA Tourilla. Torstaina käynnistyvään Mastersiin Ortiz ei pääse, mutta vuoden 2021 kisaan kutsu tulee.

Suuremman huomion suuren yleisöjoukon keskellä pelanneista tähdistä keräsivät koronan selättänyt Dustin Johnson sekä Brooks Koepka.

Johnsonilla oli ykköstila hyppysissään vielä kolme reikää ennen lopppua, mutta lähipeli, etenkin puttipeli oli kylmää myös ratkaisun hetkillä. Johnsonin menestysten sarja viimeisissä kisoissaan on vakuuttava. Hän on sijoittunut vain kerran kärkikolmikon ulkopuolelle,  US Openissa Johnsonin edellä oli viisi pelaajaa.

Vain yhden majorin voittanut maailmanlistan ykkönen on 2016 US Openin ykköstilansa jälkeenkin ollut majoreissa kolmasti kakkonen, joten nälkä Augusta Nationalin taltuttamiseksi on kova.

Brooks Koepka sulki silmänsä faktoilta

Brooks Koepka on pitänyt muutamaan otteeseen taukoa kisoista vammojensa vuoksi. Houstonissa hän vakuutti olevansa fyysisesti sataprosenttisessa vireessä. 
Tulosten valossa kisa oli kaksijakoinen, 70-72-65-65,-8. Lopulliseksi sijoitukseksi tuli viides, viisi lyöntiä Ortizille jääneenä.

Videolla Koepkan draivaamista kaudelta 2018.

Koepkalla oli kahden ensimmäisen päivän ajan uusi draiveri bägissään, joka väistyi viikonlopuksi vanhan tieltä.

”Löin uudella draiverilllani tosi huonosti. En ymmärrä miksi yleensä vaihdoimme siihen. Se oli sääli, sillä tiedän että olisin voittanut, mikäli olisin pelannut vanhalla draiverillani koko kisan ajan”, Koepka manaili.

Brooks Koepka on tunnettu suorasukaisista lausunnoistaan. Tässä tapauksessa vahva uho ei saa lainkaan tukea Strokes Gained -tilastoista.

Niiden lahjomaton kertoma on, että kahdella ensimmäisellä kierroksella hänen pelinsä sakkasi varjojen maille vuorotellen lähestymisten ja viheriön ympärillä tehtyjen lyöntien kohdalla.

Uudella draiverilla (to-pe) ja vanhalla ajurilla (la-su) lukemat olivat niukasti, mutta eivät ratkaisevasti vanhalla parempia.

Neljän päivän tilastoissa Koepka oli tiiauspaikoilta kuudenneksi paras, puteissa kakkonen.

Pelin kipukohdat löytyvät tilastojen kautta lähestymisistä (54.) sekä viheriön ympäristöstä (26.)

 Koepkan Houstonin kisan tilastot löydät täältä.

Positiivista Koepkan puheissa on se, että hän koki pelinsä olevan jo siinä kunnossa, että kykenee kisoja voittamaan. 

Mastersissa keväällä 2019 hän jakoi kakkostilan Dustin Johnsonin ja Xander Schauffelen kanssa. Tiger Woods voitti kolmikon lyönnillä.

Houston Open, lopputulokset

Etsi luettavaa