Hyppää sisältöön

Brooks Koepka näytti McIlroyllle kaapin paikan: ” Olen vienyt pelini uudelle tasolle”

Brooks Koepka otti alkuhapuilun jällkeen ohjat käsiinsä pelaten hienon kierrostuloksen 65

Brooks Koepka nousi tilanteen herraksi kierroksellaan murheellisen heikosti scoorannutta Rory McIlroyta vastaan. Ykköstila WGC:n kisassa Memphisissa tuotti Koepkalle noin 4,3 miljoonaa euroa.

Titaanien taisteluksi syystäkin mainostettu Brooks Koepkan ja Rory McIlroyn peli kääntyi jo alkureiíllä Koepkan eduksi. Lyönnin edellä ollut McIlroy missasi kolmanella viheriöllä birkkuputin alle metristä. Tätä ennen Koepka oli upottanut omansa vajaan kolmen metrin matkalta. 

Kierros sai  käänteen  joka oli Koepkalle (65) edullinen, eikä hän antanut pelikaverilleen yhtään lyöntiä takaisin takoen korttiin viiden birkun lisäksi 13 paria. McIlroy (71) teki päivän aikana vain yhden birkun ja kaksi bogia, ollen oman pelinsä kanssa kuin kesy lammas. 

Käytännössä ero syntyi tilastojen mukaan puttipelissä, Koepka voitti muita pelaajia putteri kädessään sunnuntaina 3,65 lyöntiä, McIlroy meni pakkasen puolelelle -1,6 lyönnin edestä. 

Brooks Koepka ja Rory McIlroy pelasivat kierroksensa ripeään tahtiin, reilusti alle neljässä tunnissa.

Brooks Koepka ja Rory McIlroy pelasivat kierroksensa ripeään tahtiin, reilusti alle neljässä tunnissa.

GETTY IMAGES

Brooks Koepkalle voitto tuotti melkoisen tilipäivän. Kisan ykköstilasta tulleen 1,75 miljoonan dollarin lisäksi hän varmisti jo ennen viimeistä PGA Tourin ”runkosarjan” kisaa, Wyndham Championshipia, kahden miljoonan taalan potin kärkitilastaan ennen FedEx Cupin finaalien käynnistymistä.

Miljoona taalaa Koepkalle kuittaantuu  myös runkosarjanssa uudessa Aon Risk-Reward Challengessa, jossa viheriötä kohden par-viitosilla toista lyöntiään suuntaavien tuloksia verrataan keskenään. 

Käytännössä Koepka siis kuittasi bruttona sunnuntain peleillään 4,75 miljoonaa taalaa, eli vajaat 4,3 miljoonaa euroa.

”Olen varma, että kykenen käyttämään ne”, Koepka myhäili mediatilaisuudessa.

”Kausi on ollut monella tavalla kohdallani uskomattoman menestyksekäs. Varmuus on ollut valttini. Olen pyrkinyt viemään pelini uudelle tasolle ja onnistunut siinä hyvin”, suorapuheisuudestaan tunnettu Koepka antoi tunnustusta itselleen.

Kuusi lyöntiä Koepkalle (65) hävinnyt McIlroy (71) jätettiin neljänneksi, kakkosrahat korjasi talteen Webb Simpson ennen Marc Leishmania.

Kilpailun tulosseurannan löydät täältä

Etsi luettavaa