Hyppää sisältöön

Brooks Koepka näyttää ”keskisormea” epäilijöilleen: ”Haluan johdon kasvavan mahdollisimman suureksi”

Brooks Koepka on karannut jo seitsemän lyönnin johtoon New Yorkissa

Brooks Koepkaa ennen kilpailua jälleen vähätellyt Brandel Chamblee lausui avauskierrokseen jälkeen sanat: ”Brooks tuntui näyttäneen minulle keskisormea koko kierroksen”. Koepka jatkoi samaa linjaa myös toisella kierroksella kasvattaen johtoasemansa jo seitsemään lyöntiin!

Brooks Koepka hyppäsi toisella kierroksella birdie-junaan heti kierroksensa alussa. Jordan Spieth oli noussut aamukierroksella tulokseen -5, eli kahden lyönnin päähän kärkimiehestä. 

Koepka repäisi heti kierroksen alkuun eron viiteen tekemällä birdiet väylillä 1,2 ja 4. Avauskierroksen ilman bogeja selvittänyt Koepka teki ensimmäisen boginsa kisan 28:nnelle väylälleen reiällä kymmenen. 

Se ei tahtia kuitenkaan haitannut, sillä 29-vuotias laittoi takaysillä sen jälkeen kasaan neljä birdietä ja yhden bogin. Kierrostulokset kahden päivän jälkeen pelätyllä Bethpage Blackilla ovat 63-65 (-12). Viimeiset yksitoista kierrosta majoreissa ovat menneet kutosella alkavalla tuloksella. 

Yksi ennätys meni jo rikki. Koepka on käyttänyt kahteen kierrokseensa 128 lyöntiä, joka rikkoo Martin Kaymerin ennätyksen kahdella lyönnillä. 

Koepka kuitenkin topputteeli perjantain esitystään. Se ei ollut miehen mielestä kovin vakuuttava lyömisen puolesta. 

”Tämä saattaa kuulostaa vähän pahalta, mutta tänään oli melkoista taistelua. En lyönyt palloa kovin hyvin ja pelasin b-peliäni. Siihen nähden oli vakuuttavaa, että sain noin hyvän tuloksen”, Koepka tarinoi lehdistötilaisuudessa. 

Tilastojen puolesta Koepka oli parempi kuin avauskierroksella. Väyliä 10/14 ja greeneja hän löi 15/18. 

Toista sijaa Jordan Spiethin kanssa jakava Adam Scott uskoo vielä takaa-ajajien mahdollisuuksiin: ehkä. 

”Jos Koepka jatkaa läheskään nykyistä tahtia niin kukaan ei saa häntä kiinni. Jos takaa-ajajista joku, toivottavasti minä saan pelattua alhaisen tuloksen ja Brooks alkaa tuntea voittamisen paineita niin tilanne on vielä täysin auki. Toki hän on voittanut jo majoreita, mutta ei se niin helppoa ole hänellekään”, Scott toivoi. 

Moni nimimies joutui jälleen pakkaamaan tavaransa toisen kierroksen jälkeen. Tiger Woods oli yksi heistä päätyen tulokseen +5, jossa oli lyönti liikaa. 

Mikko Korhonen: ”Kirein golfkenttä mitä olen koskaan pelannut”

Mikko Korhonen missasi myös cutin tuloksella +8. Siinä oli viisi lyöntiä liikaa. Korhonen ei saanut ladattua itseään US PGA Championshipiin tarvittavalla tavalla. 

Tämä oli varmasti kirein golfkenttä, mitä olen koskaan pelannut. Peli oli tasaisen huonoa, tänään sentään etuysi oli ihan ok. Kyllä ne mehut jäi sinne Kiinaan. Ei ollut jäljellä sellaista terävyyttä, mitä täällä 
tarvitaan”, Korhonen kertoi tiedotteessa.”

”Löin aika paljon vinoja lyöntejä ja puttasin huonosti. Täällä pitäisi nostaa automaattisesti tasoaan ja nyt niin ei tapahtunut. Ei täällä pärjää millään vetelemällä sinne päin.””

Viasat Golf ja Viaplay näyttävät kilpailun suorina lähetyksinä.

Etsi luettavaa