Hyppää sisältöön

Brooks Koepka on ihmemies – pelaa jälleen voitosta majorissa

Brooks Koepkan vire on jälleen kohdallaan.

Brooks Koepkan kausi 2020 ei ole mennyt putkeen, mutta vire löytyi jälleen major-kilpailun alla. Yhdysvaltalainen pelaa kolmannesta perättäisestä PGA Championshipin voitosta.

Kauden ensimmäinen major-turnaus PGA Championship on käynnistynyt ja avauspäivän perusteella luvassa on jännittävä kilpailu. Kisan kärjessä ovat Australian Jason Day ja Yhdysvaltain Brendon Todd, mutta kaikkiaan 67 pelaajaa mahtuu viiden lyönnin sisään kärjestä.

Jason Day johtaa PGA Championshipiä.

Jason Day johtaa PGA Championshipiä.

Getty Images

Dayn ja Toddin johtotulos on -5, mutta vain lyönnin päässä heistä kärkkyy muun muassa Brooks Koepka, joka on voittanut PGA Championshipin kahdella edellisellä kerralla.

Koepka vire major-turnauksissa on ollut viimeisten vuosien aikana hämmentävän hyvä.  Elokuusta 2018 lähtien hän on pelannut  21 kierrosta yhteensä 56 alle parin. Tilasto on omaa luokkaansa.

Vuodesta 2017 lähtien major-voittoja on yhteensä neljä. Viime vuonna hänen heikoin sijoituksensa majoreissa oli jaettu neljäs!

Ja jälleen hän on iskussa tärkeään aikaan.

Viime viikolla Koepka oli WGC-kisassa toinen ja tällä viikolla hän pelaa jälleen voitosta major-turnauksessa, vaikka muuten kausi 2020 on mennyt penkin alle. Cutista putoamisia on ollut lähes yhtä paljon kuin jatkoon pääsyjä.

Vire löytyi pienen svingimuutoksen myötä, kun hän vietti pari viikkoa sitten kahtena perättäisenä päivänä aikaa rangella ensin Pete Cowenin ja sitten Claude Harmon III:n kanssa pudottuaan cutista PGA Tourin kilpailuissa.

Neljä alle tuloksessa on Koepkan kanssa kaikkiaan 11 pelaajaa, joihin lukeutuvat myös Martin Kaymer, Xander Schauffele, Justin Rose ja Ranskan Mike Lorenzo-Vera.

Woods mukana jahdissa

Kaikkia tietysti kiinnostaa se, miten Tiger Woods avauskierroksestaan selvisi. No, hyvinhän se meni, vaikka kierroksen puolivälissä hän joutui pelastelemaan pareja urakalla.

Tiger pelasi Rory McIlroyn ja Justin Thomasin seurassa parhaan tuloksen (-2), joten hänelläkin on vielä sanansa sanottavaan kilpailussa. Kolme lyöntiä kärkeen on tässä vaiheessa vähän.

Maailmanlistan ykkökseksi tällä viikolla noussut Thomas pelasi yhden yli ja McIlroy yhden alle parin.

Kauden kohupelaaja Bryson DeChambeaun pelasi kaksi alle parin. Pitkistä draiveistaan tunnetun yhdysvaltalaisen draiveri napsahti poikki seitsemännellä reiällä. Hänen ei kuitenkaan tarvinnut pelata kierrosta loppuun ilman pelinsä kenties tärkeintä mailaa, vaan uusien sääntöjen myötä hän sai ottaa sen tilalle uuden mailan.

”Oli vain ajan kysymys, milloin se katkeaa. Olen käyttänyt sitä pitkään”, DeChambeau sanoi.

Kaksi alle tuloksessa on myös Norjan nuori Viktor Hovland. Paras pohjoismaalainen on kuitenkin viimeisten joukossa kisaan varasijalta noussut Alex Norén, joka todisti olevansa paikan arvoinen pelaamalla tuloksen 67 (-3).

Henrik Stenson pelasi pariin, mutta ensimmäistä major-turnaustaan pelaava Marcus Kinhult saa petrata päntiönään, mikäli meinaa päästä jatkoon kisassa. Kinhult pelasi tuloksen +4.

Tulospalvelu

Kilpailun näyttää suorana Viaplay ja V Sport

Etsi luettavaa