Hyppää pääsisältöön

Tehosta talviharjoittelua

HALLIKAUDEN ALUSSA on hyvä palauttaa mieleen viime kesän golfkierrokset ja miettiä, mitä osa-alueita pitäisi kehittää. Tässä jutussa kerromme asioita, joilla voi helpottaa uuden oppimista.

paula_creamer.jpg

Golfsvingi on monimutkainen liikesarja, jonka oppimisessa oikean palautteen saaminen on kaiken a ja o.
Golfsvingi on monimutkainen liikesarja, jonka oppimisessa oikean palautteen saaminen on kaiken a ja o.
Getty Images

Harjoittelun tavoite ei ole tehdä mahdollisimman monta toistoa, vaan tavoite on oppia. On sitkeästi elävä harhaluulo, että tuloksekas harjoittelu on mahdollista vain massiivisten toistomäärien kautta.

Pari vuotta sitten törmäsin ruotsalaisen Anders Ericssonin kirjaan Peak: Secrets From the New Science of Expertise ja samalla tajusin, että olen tuhlannut valtavasti aikaa ja energiaa tarkoituksettomaan harjoitteluun.

Olin yrittänyt ymmärtää golfin tekniikkaa ja siihen liittyviä avainlukuja, mutta samalla näiden asioiden käytäntöön vieminen tuntui onnistuvan liian hitaasti tai ei ollenkaan. Johtopäätös oli, että pallojen piiskaaminen sarjassa ei auta tippaakaan golfsvingin kehittämisessä, vaan saattaa jopa johtaa negatiiviseen lopputulokseen.

Toistojen määrän pitää tietenkin olla riittävä oppimisen kannalta, mutta mitä tehokkaammin golfarille välittyy palaute yksittäisen liikkeen onnistumisesta, sitä nopeammin asian oppii. Oppiminen edellyttää halutun ja toisaalta virheellisen suorituksen tunnistamista. Golfsvingin tapaisten monimutkaisten liikesarjojen harjoittelussa tehokas oppiminen on erityisen hankalaa juuri tuon erottelun vaikeuden takia.

Muita oppimiseen vaikuttavia asioita ovat esimerkiksi keskittymisen taso, opeteltavan asian vaikeustaso ja tavoitteen ymmärtäminen.

 

SVINGITEKNIIKAN HARJOITTELU on monelle golfarille vain yksittäisten harjoitteiden toistamista ilman kunnollista palautetta. Siinä, missä viulistille palaute tulee välittömästi korvaan, golfari joutuu tulkitsemaan pallon lentokaarta, tunnetta mailan asennosta tai esimerkiksi pallotutkan antamaa dataa saadakseen kuvan suorituksesta.

Yhtälöä ei tee helpommaksi se, että jokaisella golfarilla on omat ominaispiirteensä svingin osalta ja fyysiset ominaisuudet, jotka määrittävät kehittymisen rajat.  

Jos mietitään talviharjoittelua oppimisen kannalta, niin suosituilla ryhmätreeneillä on hyvin vähän tarjottavaa pelaajalle hänen taitotasostaan riippumatta, sillä mitä vähemmän toistoja, joista saa välitöntä palautetta, sitä hitaampaa on oppiminen.

Ryhmässä jatkuvan palautteen saaminen yksilötasolla on vaikeaa etenkin silloin, jos harjoittelu perustuu kaikille oppilaille samaan aikaan ja samalla tavalla opetettaviin svingin perusasioihin.

Jokaisella pelaajalla grippi, taaksevienti, liikkeen ketjutus, mailan kulmat svingin aikana tai asento osumassa ovat erilaisia, joten samat harjoitteet tai svingimuutokset eivät voi toimia kaikilla samalla tavalla. Ei ole yhtä, universaalia kaavaa svingin opettamiseen, joka toimisi kaikilla pelaajilla.

Ryhmässä treenaaminen on mukavaa, sosiaalista yhdessä tekemistä, mutta oppimisen kannalta se ei ole kovinkaan tehokasta. Jos ryhmäharjoittelu perustuu vielä pelkästään valmentajan silmämääräiseen arviointiin pelaajan liikkeestä, ollaan oppimisen kannalta vieläkin haastavammassa tilanteessa.

 

LAADUKKAAN HARJOITTELUYMPÄRISTÖN luominen talvella on vaikeaa, mutta pitämällä huolta oppimisen peruskomponenteista päästään jo pitkälle. Välitön palaute, hyvä keskittyminen, riittävän tarkka tavoite ja oman taitotason sopiva haastaminen pitäisi kuulua jokaiseen harjoitukseen.

Osaavan pron yksityistunnin tarjoama fokus ja omaan taitotasoon sopivat harjoitteet ovat ehdottomasti paras ympäristö uusien asioiden oppimiselle. Jos valmentajalla on käytössään vielä laadukas lyöntitutka ja sen hyödyntämiseen vaadittava osaaminen, tarjoaa se loistavan perustan faktapohjaiseen harjoitteluun ja sitä kautta nopeaan oppimiseen.

Suomessa suosituin lyöntitutka on tanskalainen Trackman, mutta uusia innovaatiota tulee jatkuvasti markkinoille. Yhtenä esimerkkinä Foresightin GCQuad, joka perustuu neljään suurnopeuskameraan.

Quadin yhtenä etuna on, että se ”näkee” osumakohdan mailan lavassa. Esimerkiksi mailojen fittauksessa tämä ominaisuus on erinomainen, koska lavan asennolla ja osumien keskittymisellä on melkoinen vaikutus siihen, miten maila sopii pelaajalle.


Tehokkaan oppimisen neljä periaatetta

Nykytieto aivojen toiminnasta oppimisen osalta on kumonnut monia vanhoja uskomuksia. Viimeisimpien tutkimusten perusteella tiedetään, että aivot mukautuvat paljon herkemmin ärsykkeille kuin on luultu. Edellytyksenä toki on, että aivoja ärsytetään oikein.

Tehokkaan oppimisen teoria pitäisi olla kaiken harjoittelun perustana ja jokaisen golfvalmentajan soisi hyödyntävän sitä sekä klubipelaajien että erityisesti kilpapelaajien kohdalla. Anders Ericssonin kirjassaan kuvaama Deliberate practice toimii pohjana tehokkaan oppimisen teorialle. Teoria pohjautuu neljään periaatteeseen:

1. Poistu mukavuusalueelta

Harjoitteet kehittävät parhaiten, kun niiden vaikeustaso nostetaan lähelle oman mukavuusalueen rajaa. Tekniikkaa harjoiteltaessa kannattaa opeteltavat asiat pilkkoa tarpeeksi pieniin palasiin, jotta ne pysyvät pelaajan hallittavissa.

Harjoittelun edetessä yksittäisiä harjoitteita vaikeutetaan jatkuvasti, jotta oppiminen etenee. Esimerkiksi useimmat pelaajat hyötyvät draiveissa nousevasta mailan lavan tulokulmasta palloon (attack angle). Aluksi ylöspäin lyöminen on todennäköisesti riittävän haastavaa, mutta harjoittelun edetessä mailan tulokulmaa on mahdollista hallita muutaman asteen tarkkuudella. Näin pelaaja voi jatkaa itsensä haastavamista.

2. Keskity

Oppiminen edellyttää keskittymistä, mikä samalla tarkoittaa sitä, että yksittäiseen harjoitteeseen ei kannata kuluttaa tyypillisesti 15–20:ta minuuttia enempää aikaa. Samalla kaavalla yhtäjaksoisesti pitkään tehty harjoite menettää nopeasti tehonsa.

Keskittymistä voi kehittää esimerkiksi mindfulnessin ja meditoinnin avulla. Harjoitukseen kestoa voi pidentää harjoitteita yhdistämällä, kunhan harjoitteiden välillä on riittävästi taukoa.

Toinen tärkeä keskittymiseen liittyvät asia on se, mihin keskitytään. Tutkimusten perusteella voidaan todeta, että fokuksen kohdistaminen mailan asentoon eikä käsien liikkeeseen nopeuttaa oppimista.

3. Tavoite

Harjoittelulla pitää olla selvä tavoite: miten tämä harjoite vie minut lähemmäs kokonaistavoitetta? Jos yksittäisen harjoitteen tavoite on epäselvä tai pelaaja ei ymmärrä sitä, kannattaa asiaa lähestyä toisesta näkökulmasta.

Tavoite voi olla mikä tahansa konkreettinen asia, kuten kohde rangella, halutun lähtökulman saaminen pitchiin, nouseva mailan tulokulma draiveissa tai putin pituuskontrolli. Tavoitteen on mielellään oltava jotain mitattavaa, jotta seuraavalla harjoituskerralla on helppo verrata tuloksia ja varmistaa, että oppiminen etenee.

4. Palaute

Palautteen voi saada pallon lentorataa seuraamalla, svingivideoita analysoimalla, lyöntimonitorin numeroita vertaamalla tai suoraan valmentajalta. Tärkeintä on, että palaute tulee mahdollisimman nopeasti yksittäisen svingin jälkeen.

On ehdottoman tärkeää, että pelaaja tietää, tekeekö hän harjoitteen tavoitteen kannalta oikein vai väärin. Muokkaamalla harjoitteen toistoja erilaisiksi aivojen saamaa ärsykettä voidaan maksimoida. Kun aivot saavat vielä palautteen oikeasta ja väärästä, niin oppiminen on nopeinta.


Lähteet: Keogh, Hume 2012: Evidence for biomechanics and motor learning research improving golf performance. Ericsson, 2016: Peak: Secrets from the New Science of Expertise

Ratkaisevat rutiinit

Lyöntiin valmistautumisella on suuri merkitys golflyönnin onnistumiseen. Samanlaisena toistuvat rutiinit lisäävät onnistumisia, kun taas pallolle jämähtäminen johtaa yleensä huonoon lopputulokseen.

anna_nordqvist.jpg

Tee päätökset mailavalinnasta ja lyöntilinjasta pallon takana think boxissa, kuten Ruotsin Anna Nordqvist.
Tee päätökset mailavalinnasta ja lyöntilinjasta pallon takana think boxissa, kuten Ruotsin Anna Nordqvist.
Getty Images

EUROPEAN TOUR julkaisi jokin aika sitten mielenkiintoisen tutkimuksen liittyen pelaajien lyöntiin valmistaviin eli pre shot -rutiineihin. Tutkimukseen osallistui kiertueelta viitisenkymmentä pelaajaa.

Tutkimuksen tärkeimmät havainnot olivat, että pelaajat, jotka toistivat pre shot -rutiinit kestoltaan johdonmukaisesti ja jotka saivat pallon nopeasti ilmaan, menestyivät kiertueen rahalistalla parhaiten. On loistavaa, että European Tour vie omalta osaltaan golftutkimusta eteenpäin ja tarjoaa mielenkiintoista tietoa myös harrastajapelaajille.

Valitettavasti tutkimus ei kuitenkaan tuonut valoa kysymykseen, mikä on lyöntiin valmistavien rutiinien merkitys tuloksentekoon yksilötasolla. Kannattaako esimerkiksi harjoitussvingin tekeminen lainkaan tai jos sen tekee, pitäisikö siinä keskittyä tekniikkaan, tulevaan lyöntiin vai ainoastaan svingin tempoon.

 

LYÖNTIIN VALMISTAVIEN rutiinien toistaminen systemaattisesti kilpailutilanteessa koko golfkierroksen ajan on erilaisten henkisten stressi- ja vireystilojen takia vaikeaa.

Esimerkiksi omiin odotuksiin nähden liian hyvät tulokset kentällä johtavat herkästi aivojen adrenaliinitason kohoamiseen. Aivojen toimiessa ylikierroksilla pelaaja alkaa tiedostamattaan nopeuttaa omia rutiinejaan. Ympäristön havainnointi ja keskittymisen taso  putoavat ja seurauksena on helposti tilanne, jota klubipelaajat kutsuvat birdie-veroksi.

Lyöntiin valmistavien rutiinien harjoittelu ei siis pelkästään riitä, vaan ennen seuraavaa lyöntiä on pystyttävä myös kontrolloimaan omaa vireystasoaan. Ammattilaispelaajat ovat tässä mestareita. He luottavat yksityiskohtaisesti samanlaisina toistuviin rutiineihin ja pystyvät sitä kautta minimoimaan perättäiset virheet.

 

”Rutiini ei ole rutiini, jos sinun täytyy miettiä asiaa.”

– Davis Love III

 

GOLFLYÖNTIIN VALMISTAUTUMINEN voidaan jakaa kahteen osaan: think boxiin ja play boxiin. Termit ovat Lynn Marriotin ja Pia Nilssonin luomia. Muun muassa Annika Sörenstamia valmentanut kaksikko esitteli menetelmän vuonna 2005 ilmestyneessä Every Shot Must Have a Purpose -kirjassaan.

Think boxilla kirjoittajat tarkoittivat hetkeä, jolloin pelaaja suunnittelee lyöntiä pallon takana, ja play boxilla asioita, jotka tehdään lyöntiasennossa juuri ennen lyöntiä.

Näiden kahden laatikon välissä kulkee kuvitteellinen raja. Kun pelaaja astuu tuon rajan yli, hän ikään kuin siirtyy päätöksenteon maailmasta tilaan, jossa häntä ohjaavat aiemmin opitut rutiinit.

European Tourin tuottamassa tutkimuksessa pääpaino oli play boxissa. Kuten todettua tutkimuksessa pelaajien johdonmukaisuus pallolle asettumisessa näytti johtavan positiivisiin tuloksiin samoin kuin nopeampi lyöntiin valmistautuminen. Tämä on täysin luonnollista, sillä pelaajat, jotka valmistautuvat lyöntiin nopeasti, pystyvät tekemään sen muita johdonmukaisemmin.

Samaan lopputulokseen lyöntiin valmistautuvien rutiinien yhdenmukaisuuden positiivisesta vaikutuksesta on päästy myös muissa alan tutkimuksissa, kuten esimerkiksi Stephen Boutcherin ja Bob Rotellan jo 1980-luvun lopulla julkaisemassa artikkelissa.


Näin valitset oikean mailan

  1. Mittaa tai arvioi lähestymislyönnin pituus lipulle. Esimerkissä matkana on käytetty 132 metriä.
  2. Päätä, mihin minne haluat pallon pudottaa. Mikäli pallo rullaa esimerkiksi neljä metriä alastulon jälkeen, lyönnin carryn eli kantaman pitäisi olla 128 metriä.
  3. Arvioi tuulen vaikutus lyöntiin metreinä. Jos vastatuulta on esimerkiksi 4 m/s, laske lyönnin kantamaan viisi metriä lisää (esimerkissä 133 metriä). Tuulen arviointiin vaikuttavat myös lyönnin korkeus ja alakierteen määrä, joten oheista esimerkkitaulukkoa voi käyttää vain esimerkkinä.
  4. Laske ylä- tai alamäen vaikutus lyöntiin metreinä. Esimerkiksi viiden metrin nousu vaikuttaa viisi metriä lyönnin pituuteen ja päinvastoin.
  5. Jos lähestymislyönnin mitta osuu kahden mailan väliin, lipun paikka ratkaisee mailavalinnan. Jos lippu on griinin takaosassa, valitse lyhyempi maila. Jos lippu on etuosassa, on syytä tarttua pidempään mailaan. Näin pallo päätyy todennäköisemmin viheriölle.

Lähde: Trackman University


 

MITEN KLUBIPELAAJA sitten voi parantaa lyöntiin valmistautumistaan?

Ensimmäinen asia on kellottaa paljonko aikaa kuluu play boxissa. Jos lyöntiasennossa viipyy yli kymmenen sekuntia, kannattaa miettiä, olisiko järkevää yksinkertaistaa rutiineja ja samalla helpottaa niiden toistettavuutta. Hyvä tavoiteaika play boxin osalta on noin seitsemän sekuntia.Jos rutiinien nopeuttaminen tuottaa parempia tuloksia, kuten tutkimukset osoittavat, se olisi loistava uutinen myös golfkierrosten nopeuden kannalta. Esimerkiksi neljän pelaajan ryhmä suomalaisia keskivertogolfareita säästäisi kierroksen aikana karkeasti 25 minuuttia, jos jokainen pelaaja pystyisi pudottamaan 11 sekunnin rutiininsa seitsemään sekuntiin.


Tee päätökset think boxissa

Tiger_Woods_ruohoa.jpg

Suunnittele lyönti think boxissa pallon takana. Ota huomioon suunnittelussa muun muassa tuulen vaikutus pallon lentoon.
Suunnittele lyönti think boxissa pallon takana. Ota huomioon suunnittelussa muun muassa tuulen vaikutus pallon lentoon.
Getty Images

GOLFKIERROKSEN AIKANA jokaiseen svingiin valmistautuminen edellyttää uskomatonta määrää päätöksiä, jotka kaikki yhteenlaskettuna antavat pelaajalle arvion lyönnin linjasta ja pituudesta. Nämä päätökset pelaajat tekevät think boxissa eli pallon takana.

Valmistautumisen tavoitteena tulee olla pelaajalle itselleen parhaan lyöntivaihtoehdon löytäminen. Golf on prosenttipeli, jossa kentällä tehtyjen päätösten tulee olla mahdollisimman hyvin optimoitu pelaajan oman lyöntivalikoiman ja teknisen osaamisen kannalta. Nämä neljä asiaa auttavat tekemään fiksuja päätöksiä pelikierroksella:

1. Ota kontrolli tilanteesta ja vastuu päätöksistä. Jos lyöntiin valmistautuminen tuntuu hätäiseltä, hidasta vauhtia tietoisesti. Jos taas keskittyminen tuntuu vaikealta, sykkeen nostaminen voi helpottaa. Pelaajana teet päätökset ja kannat niistä vastuun. Älä syytä ulkopuolisia tekijöitä epäonnistumisista.

2. Tarkasta pallon makuu. Yleensä riittää, että pelkästään huomioit asian muuttamatta lyöntiä mitenkään. Osa ammattilaisista varmistaa positiivisen suhtautumisen tulevaan lyöntiin – riippumatta tilanteesta – lausumalla ääneen ”hyvä makuu".

3. Erityisen haastavassa tilanteessa keksi kolme eri lyöntivaihtoehtoa ennen päätöksen tekoa. Psykologien Daniel Kahnemanin ja Amos Twerskyn kuvaama tappiokammo saa pelaajan valitsemaan usein sankarilyönnin, vaikka siihen sisältyy myös suurin riski.

4. Kenttä ja sääolosuhteiden vaikutus lyöntiin pitää tottakai huomioida. Eri tekijöiden, kuten tuulen sekä ylä- tai alamäen, vaikutus kannattaa aina muuttaa metreiksi ei mailoiksi, kuten klubipelaajilla on tapana.

 

Luota lyöntilinjaan play boxissa

tiger_woods_pallolla.jpg

Kun astut pallolle, luota tekemääsi päätökseen ja anna palaa. Katso pallolla tarkasti kohteeseen, kuten Tiger Woods tekee.
Kun astut pallolle, luota tekemääsi päätökseen ja anna palaa. Katso pallolla tarkasti kohteeseen, kuten Tiger Woods tekee.
Getty Images

PELAAJAN ASETTUESSA lyöntiasentoon hänen ainoana tavoitteenaan on lyödä pallo valittuun linjaan. Kuulostaa yksinkertaiselta, ja sitä se parhaimmillaan onkin. Sopivassa mielentilassa, jolloin epäonnistumisen pelko on kokonaan kadonnut ja tekeminen tuntuu sekä helpolta että varmalta, pelaaja on päässyt niin sanottuun zone-tilaan.

Perusgolfareiden rutiinit on usein kopioitu suoraan LPGA- tai PGA Tourien suosikkipelaajilta ilman varsinaista syytä tai ajattelematta niiden vaikutusta omaan pelaamiseen. Ammattilaisilta kopioidut maneerit ovat siinä mielessä hyviä, että niistä on karsittu pois perushölmöydet, kuten lantio- tai hartialinjaukset, joita silti näkee kentillä aivan liian usein. Lyöntiin valmistavien rutiinien valinnassa kannattaa noudattaa seuraavia perussääntöjä:

1. Yksinkertainen ja nopea rutiini on helpompi toistaa aina samalla tavalla.

2. Johdonmukaisesti toistetut rutiinit auttavat lyöntiin keskittymisessä.

3. Valitse vain ne asiat, jotka auttavat sinua keskittymään ennen lyöntiä. Kaikkien ei tarvitse tehdä Sergio Garcian vatkausta, Jason Duffnerin baseball-heilahduksia tai Rickie Fowlerin taakseviennin tsekkausta.

4. Valitse ja luota lyöntilinjaan ennen pallolle asettumista, lantiolinjaus ei toimi! Linja ja siihen luottaminen on tärkein asia, joka siirtyy think boxista play boxiin.

Valhe, emävalhe, golftilasto

Golfin huipulla tilastot toimivat tärkeänä työvälineenä oman pelin kehittämiselle, mutta myös klubipelaaja voi hyötyä niistä, kunhan hän tilastoi oikeita asioita.

GOLF ON MIELENKIINTOINEN peli tilastoinnin kannalta. Etenkin ammattilaisten kisoissa suorittaminen on pilkottu uskomattomaan määrään eri osa-alueita. PGA Tourilla pelaajien on halutessaan helppo seurata omaa suoritustaan yksittäisten lyöntien, väylän, kierroksen, pelattavan kisan ja koko kauden tasolla.

Tilastot kertovat pelaajan taktisesta ja teknisestä osaamisesta, mutta joskus noiden kahden erottaminen voi olla lähes mahdotonta pelkän statistiikan perusteella. Parhaimmillaan tilastot tarjoavat golfareille tavan seurata omaa kehittymistä ja identifioida pelin osa-alueita, joita kehittämällä voi vaikuttaa kierrostuloksiin tehokkaimmin.

Maailman huipulla tilastot toimivat työvälineenä oman pelin kehittämiselle, mutta klubipelaajille niiden merkitys jää usein ihmettelyn tasolle. Mitä ja miten omaa pelaamista kannattaa tilastoida?

 

YHDYSVALTAIN ISOILLA KIERTUEILLA Shotlink Intelligence -niminen yritys kerää strokes gained -dataa, joka perustuu professori Mark Broadien ideaan. Se on parasta, mitä golftilastojen osalta on tarjolla tällä hetkellä. Strokes gained kertoo kaiken oleellisen pelaajan suorituksesta niin, että tietoa voidaan suoraan hyödyntää harjoittelun pohjana.

Amatööreillä ja klubipelaajilla tilastojen kerääminen ja analysointi on luonnollisesti eri tasolla ammattilaisiin verrattuna. On hyvin tyypillistä, että kierroksen jälkeen lasketaan ja vertaillaan esimerkiksi puttien kokonaismäärää, vaikka se ei itsessään kerro puttipelin onnistumisesta juuri mitään. Samalla lähes turhien tilastojen listalla ovat myös griiniosumat, väyläosumat, up & downien määrä tai puttien määrä viheriöosumissa.

Ongelmana edellisissä tilastoissa on se, että niihin vaikuttavat myös ne lyönnit, joita tilastoissa ei pitäisi ottaa huomioon. Esimerkiksi lähestymislyöntien etäisyys lipusta vaikuttaa puttien määrään, joten yksittäisinä lukuina ne eivät vastaa tärkeimpään kysymykseen: missä pelin osa-alueissa minulla on eniten parannettavaa?

Miksi kyseisiä tilastoja sitten edelleen kerätään? Syy voi yksinkertaisesti olla se, että niiden tilastointi on helppoa. Todennäköisempää on kuitenkin se, että kyseessä on Daniel Kahnemanin ja Amos Tverskyn vuonna 1974 tutkima kognitiivinen vinouma.

Kognitiivisessa vinoumassa on kyse ihmisten luontaisesta taipumuksesta selittää monimutkaisia ongelmia keksimällä niille yksinkertaisempia vastineita siitä huolimatta, että ne eivät enää vastaa alkuperäiseen kysymykseen.

 

LÄHTÖKOHTANA STROKES GAINED -tilastossa on se, että jokaisen lyönnin etäisyys lipulle on tiedossa. Sen lisäksi kerätään karkealla tasolla tietoa pallon makuusta eli onko pallo tiillä, väylällä, raffissa, bunkkerissa, griinillä tai jossain muualla. Tilaston idea aukeaa helpoiten seuraavan esimerkin kautta.

Kun Ian Poulter voitti maaliskuussa Houston Openin, hän tarvitsi päätöskierroksen viimeisellä reiällä (par 4, 446 metriä) birdien tasoittaakseen tilanteen Beau Hossleria vastaan.

Englantilainen löi avauksensa väylälle, 183 metrin päähän lipusta. Poulterin avauksen onnistumista voidaan arvioida seuraavalla laskentakaavalla: lähtöarvo tiiltä – lähtöarvo toisessa lyönnissä – 1 = strokes gained avauslyönnin osalta.


 

ianpoulter_blogi.jpg

Ian Poulter pelasi huikean päätösreiän Houston Openissa.
Ian Poulter pelasi huikean päätösreiän Houston Openissa.
Getty Images

 

1. Houston Openin pitkällä päätösreiällä Ian Poulter löi avauksensa 0,16 kertaa keskivertopelaajaa paremmin.

2. Lähestyminen 183 metristä päätyi 5,9 metriin, mikä on 0,31 lyöntiä tarkemmin kuin kiertueen keskiarvo.

3. Putti 5,9 metristä upposi. Poulter sai siitä etua 0,87 lyöntiä keskiarvotulokseen verrattuna.


Lasketaan tulos käyttäen taulukon lukuja: 4,35 – 3,19 – 1 = +0,16. Poulter siis löi avauksensa 0,16 lyöntiä paremmin kuin PGA Tourin keskivertopelaaja.

Toisen lyönnin Poulter löi 183 metristä griinille, 5,9 metriin reiästä.

Vastaavasti kuin edellä voimme arvioida lähetymisen onnistumista samalla laskentakaavalla: Lähestymislyönnin lähtöarvo – kolmannen lyönnin lähtöarvo – 1 = strokes gained lähetymislyönnin osalta. Lasketaan tulos taulukon lukujen avulla: 3,19 – 1,87 – 1 = +0,32. Poulter siis löi lähestymisensä 0,32 lyöntiä tarkemmin kuin PGA Tourin keskivertopelaaja.

Kolmas lyönti oli birdieputti, jonka Poulter upotti 5,9 metristä. Myös sen arviointi voidaan tehdä samalla kaavalla: ensimmäisen putin lähtöarvo – toisen putin lähtöarvo – 1 = strokes gained putin osalta

Taulukon arvoja käyttäen saadaan seuraava arvo: 1,87 – 0 – 1 = +0,87. Poulterin puttipeli turnauksessa oli lähes virheetöntä ja viimeisellä putilla hänen lyöntinsä oli 0,87 lyöntiä tarkempaa Tourin keskiarvoon verrattuna.

Viimeisen väylän strokes gained -tulos on kaikkien lyöntien yhteenlasketut strokes gained -arvot yhteensä, eli 0,16 + 0,32 + 0,87 = +1,35. Poulter pelasi siis viimeisen väylän hulppeat 1,35 lyöntiä PGA Tourin keskiarvoa paremmin.

OHEINEN TAULUKKO perustuu PGA Tourin lyöntien keskiarvoihin eri etäisyyksiltä ja eri alustoilta. Vaikka taulukon pohjana on ison kiertueen tiedot lyönneistä, sitä voidaan käyttää myös klubipelaajien tai amatöörien lyöntien tilastoinnissa. Tällöin pelaaja voi verrata itseään siihen, kuinka hän pärjäisi PGA Tourin tähtiä vastaan.

Strokes gained -tulosten perusteella lyöntejä voidaan tarkastella karkeammalla tasolla jakamalla ne avauksiin, lähestymislyönteihin ja putteihin. Jos tarvitaan yksityiskohtaisempaa tietoa pelaamisesta, voidaan oheisen taulukon perusteella vertailla lyöntejä 10 metrin tarkkuuden ja putteja vieläkin tarkemmin. PGA Tourilla pelaajien käytössä on tiedot 30 sentin tarkkuudella nollasta 600 metriin asti ja puteissa vieläkin tarkemmin.

On harmi, että klubipelaajille suunnatut, golfin tulosten keräämiseen ja tilastointiin tarkoitetut mobiilisovellukset eivät kunnolla hyödynnä strokes gained -tilastoja, vaikka niiden käytössä on usein kaikki tarvittava tieto. Kyseisen tilaston kerääminen kaikilta klubipelaajilta antaisi muun muassa mahdollisuuden näyttää oman tasoituskategorian keskiarvoihin perustuvia strokes gained -tilastoja.

Toivottavasti esimerkiksi kotimainen GameBook laajentaisi strokes gained -tietojen käyttöä entisestään ja opettaisi klubipelaajat seuraamaan vihdoin oikeita golftilastoja.

Kirjoitus on julkaistu toukokuussa ilmestyvässä GoGolf-lehdessä.