Hyppää sisältöön

Bernhard Langer sai Payne Stewartin nimeä kantavan tunnustuksen

Payne Stewart Award on vuosien varrella annettu pelaajille, jotka ovat ilmentävät ihailtavaa luonnetta, hyväntekeväisyyttä ja hyvää urheiluhenkeä.

Langerin esitykset golfkentällä ovat tosiaan palkinnon arvoisia. 111 voittoa ympäri maailman ja neljänkymmenen vuoden ura kilpapelaajana. Jokainen golfia pidempään seurannut fani tietää Bernhard Langerin jäätävän katseen kilpailutilanteessa. 

Uran parhaiksi saavutuksiksi Langer nimesi onnistumiset Ryder Cupissa, kuten voitokas kapteenin rooli vuonna 2004. Tähän voidaan myös lisätä kaksi Masters takkia. 

Hyväntekeväisyys liittyy Langerin osalta kirkolliseen toimintaan vahvana kristittynä. Tarkoituksena on löytää apua lapsille, sekä avioliiton ongelmista kärsiville perheille. Hän tiettää olevansa erityisen onnekkaassa roolissa elämänsä suhteen ja tuntee saavansa yhä enemmän sisältöä elämään hyväntekeväisyydestä. 

Langerin ura jatkuu yhä PGA Tour Champions kiertueella 61-vuotiaana. Hän tietää ettei ura tule jatkumaan loputtomiin mutta loistavan kuntonsa ansiosta eläkepäivät eivät näy vielä horisontissa. 

Viimeisenä Bernhard Langer muistutti kaikkia Jeesuksen sanoin: ”Rakasta lähimmäistäsi kuten itseäsi”. Sillä periaatteella saamme aikaan paljon hyvää.

Etsi luettavaa