Hyppää sisältöön

”Beef” Johnston uiskenteli syvissä vesissä: ”Pakenin itkemään hotellihuoneeseen”

Andrew "Beef" Johnston on tuoreimmalla maailmanlistalla sijaluvulla 324.

Andrew ”Beef” Johnston nousi nopeasti yleisönsuosikiksi, mutta menestyksen ja julkisuuden hallinta eivät onnistuneet. Johnson purkaa tuskaista tilaansa ja selviytymismallejaan European Tourila julkaistussa blogissaan.

European Tourin sivuilla on tämän kauden ajan julkaistu säännöllisesti  pelaajien blogeja, jotka tosiassa on kirjoittanut haastattelun pohjalta osaava toimittaja. Mikko Ilosen lopettamispäätös käytiin hänen blogissaan läpi, talvella julkaistussa kirjoituksessa Valderraman kisan voittaja Christiaan Bezuidenhout kertoi liikuttavan tarinansa, jossa 2,5 vuoden iässä nautittu rotanmyrkky oli oleellinen tekijä.

Andrew ”Beef” Johnston loisti Challenge Tourin ykköspelaajana 2014, pari vuotta myöhemmin hän nousi maailmanlistalla sadan joukkoon voitettuaan Valderramassa ja sijoituttuaan kansaa villiten kahdeksanneksi The Openissa.

Muhkea parta, iloinen ilme kasvoilla, lempinimensä mukaisesti suosikkiruokana isot liha-annokset. Näistä koostuvat Johnstonin suosion salaisuudet. Vuodet 2017-2019 ovat olleet kuitenkin pelillisesti erittäin hankalia. Hän on nykyään maailmanlistalla 324:s.  Race to Dubai-listalla sijoitus oli ennen Irlannin kisaa 139:s. 

Johnston joutui pakkaaamaan tavaransa kahden kierroksen jälkeen tuloksin 71-76, cutin tekeminen olisi vaatinut kahdeksan lyöntiä paremman tuloksen. Pelituloksia puntaroidessa hän on golfillisesti syvemmällä suossa kuin koskaan aiemmin.

Tosiasia on se, ettei Johnson toki ollut parhaimmmillaankaan kuin muutaman kuukauden maailmanlistalla sadan joukossa. Mutta hänen päälleen asetettiin tulevan tähden viittaa, European Tourille ja vuoden 2017 osalta myös PGA Tourilla hänestä toivottiin kassamagneettia.

Andrew "Beef" Johnstonin pituus on 178 senttiä, painoa oli ennen laihdutuskuuria 102 kiloa.

Andrew ”Beef” Johnstonin pituus on 178 senttiä, painoa oli ennen laihdutuskuuria 102 kiloa.

GETTY IMAGES

Kirjoituksessaan Johnston kertaa viimeisen vuoden tapahtumia, mutta vie tarinaansa myös huipppuvuoteen 2016, sekä tämän jälkeisiin jaksoihin USA:ssa, jossa hän kertomansa mukaan oli jopa halutumpi pelaaja osallistujalistalla kuin Tiger Woods. Väittämässä on varmasti värikynää, vaikka Woods oli tuohon aikaan ennakoitu jo entiseksi pelaajaksi.

Andrew Johnston nostaa esiin kilpailuja sekä jaksoja, jolloin hän tunsi, ettei ollut kisoissa mukavuusalueellaan, kärsien vakavista henkisistä ongelmista.

Lyhyen ajan sisällä vaihtuivat tyttöystävä, valmentaja sekä caddie. Nykyinen kihlattu sai Johnstonin pitämään taukoa pelaamisesta sekä hakemaan apua psykologilta. Henkisesti hän tuntee voivansa huomattavasti paremmin, elämänhallinta on kontrollissa, josta yhtenä merkkinä on huomattavasti hoikentunut ulkoinen habitus.

Tavoitteekseen Johnston ilmoittaa huipulle nousemisen, majoreissa sekä muissa suurkisoissa pelaamisen. Valtaosa golfia seuraavista nostaa Johnstonille peukkua ja toivoo hänen saavan juonesta kiiinni myös kentällä.

Kun heinäkuu lähenee puoltaväliään, Andrew Johnstonille merkittävä tavoite on työpaikan uusiminen ET:lla. Pelkällä kansansuosiolla ei taitojaan pääse majoreihin pääse näyttämään.

Andrew Johnstonin blogin löydät täältä.

Ehdottoman hyvää tarinaa. 

Etsi luettavaa