Hyppää pääsisältöön

Bangkokiin kotiutunut Janne Kaske: ”Thaimaa on upea kohde golfarille”

Janne Kasken tarkoituksena oli lähteä vain lyhyesti tutustumaan Thaimaahaan, sen golfkenttiin ja harjoitusmahdollisuuksiin. Asian Tourilla uraa rakentanut Kaske on asunut Thaimaassa jo kuusi vuotta, joista viimeiset viisi Bangkokissa.

Ympärivuotinen lämpö, tasokkaat golfkentät ja hinta-laatusuhteessa huokeat elinkustannukset ovat saaneet golfammattilaisen viettämään suuren osan vuodesta Thaimaassa.

Janne Kaske on asunut syksystä 2104 alkaen Thaimaassa ja saavuttanut sinä aikana uransa merkittävimmät menestykset Asian Tourilla sekä haastajakiertueella.

Aasian markkinoilla pitkään vaikuttanut yrittäjä Juha Ritvala on avannut liiketoimiensa kautta merkittävällä tavalla suomalaisille pelaajille portteja Thaimaan ammattilaiskiertueelle.

Syksyllä 2014 viisi suomalaispelaaja suuntasi Ritvalan organisoinnin tuloksena talvikaudeksi Thaimaan lämpöön harjoitteleman ja osallistumaan Asian Tourin karsintoihin.

Janne Kaske asui ja harjoitteli tiimin mukana Hua Hinissa saavuttaen pelioikeuden haastajakiertueelle seuraavalle kaudelle. 

”Viihdyin erinomaisesti, kisojen käynnistyessä myös menestystä kertyi. Golfin ja ilmaston osalta Thaimaa ylitti odotukseni, ihmiset olivat ystävällisiä ja  eläminen helppoa, sekä huokeaa. Oli helppo päätös jäädä rakentamaan uraa Thaimaahan myös seuraavaksi kaudeksi”, Kaske muistelee.

Porvoosta kotoisin olevan Janne Kasken ratkaisua helpotti kovasti sekin, että hän pääsi menestystensä ansiosta pelaaamaan pääkiertuetta, Asian Touria, jonka kilpailuja käydään ympäri Aasian.

”Tässä vaiheessa oli perusteltua muuttaa Hua Hinista noin 200 kilometrin päähän sijaitsevaan  Bangkokiin, josta on erinomaiset yhteydet Aasian lisäksi ympäri maailman.”

Bangkokissa kukin elää omalla tavallaan

Aasian merkittävimpiin metropoleihin lukeutuva Bangkok on golfin harrastajalle mahdollisuuksien maailma, vaikka suuri osa golfturisteista hakeutuukin lomakohteisiin.

”Käytännössä kaikki Asian Touria kiertävät länsimaalaiset pitävät Bangkokia tukikohtanaan. Aasian maita varsin laajalti kolunneena Thaimaa on minullekin selkeä valinta asuinpaikkana. Erinomaisia kenttiä ja laadukkaita harjoituskeskuksia on runsaasti.  ”

Janne Kasken elämä Bangkokissa on asettunut uomiinsa, hän viihtyy mainiosti suurkaupungin sykkeessä.

Sopeutumista on helpottanut sekin, että sosiaalisilta taidoiltaan monipuolinen Kaske on ystävystynyt sekä paikallisten, kuin myös muualta Bangkokiiin saapuneiden pelaajien kanssa.

Kasken nykyisistä yhteistyökumppaneista merkittävä osa on thaimaalaisia yrityksiä, näistä suurin golfin kautta markkinointiin vahvasti panostava Singha.

”Bangkok on eloisa ja monisäikeinen kaupunki, jossa voi valintansa mukaan harrastaa, tutustua paikalliseen  kulttuuriiin ja historiaan, shoppailla sekä heittäytyä halutessaan yöelämän pyörteisiin. HIntataso on erittäin edullinen ”, Kaske kuvailee.

Kulinaristiksi tunnustautuva Kaske käyttää hyväkseen paikallistuntemustaan ja löytää tilanteen mukaan tasokkaat ruokapaikat, myös ne ravintolat, joissa voi syödä makoisan annoksen kolmella eurolla.

”Kun golfin pelaaminen on ammattini, harrasteisiin jää vähän aikaa. Päivät täyttyvät pelaamisestaja ja lajitreeneistä. Tältä osin Thaimaassa asuminen on kelien osalta merkittävä etu Suomen talveen verrattuna. Olosuhteet ovat parasta mahdollista a-luokkaa.”

”Kotimatkalla rutiineihin lukeutuu kuntosalilla käynti, usein myös ruokailu. Kotiin ehtiessäni huolehdin riittävästä levosta. Kitaraa tulee soiteltua”, musiikkiharrastuksestaan tunnetuksi tullut Kaske jatkaa.” 

Thaimaan golfkulttuuri rakentuu hyvään palveluun

Kuuden Thaimaassa viettämänsä vuoden aikana Janne Kaske on tutustunut kattavasti maan golfkohteisiin kilpailumatkoillaan, samoin muiden maiden  golftarjontaan, joissa Asian Touria pelataan. Hän saa erittäin usein avata suomalaisille harrastajille sekä kilpapelaajille mielipiteitään kentistä ja kohteista, sekä jakaa suosituksiaan.

”Golfkenttien keskimääräinen taso on erinomainen ympäri maan.  Thaimaassa on kymmeniä luksusluokan golfkeskuksia, joissa kaikki osaset ovat priimaa. Keskivertokentätkin ovat laadukkaita ja palvelu kauttaaltaan erittäin hyvää myös halvimman hintaluokan kentillä.”

Janne Kaske on Thaimaan kenttiä kiertäessään huomannut, että ensimmäisiä kertoja maassa vierailevilla on alkuun jopa vaikeaa tottua kokonaispalveluun, jossa pelaajan puolesta tehdään käytännössä kaikki muu, paitsi pallon lyöminen.

"Thaimaassa golfareita hemmotellaan palvelun tasolla ja toimivuudella." 

Omaksi suosikikseen pääkaupungin ulkopuolisista kohteista Janne Kaske nostaa golfarin silmin katsottuna ensimmäisen talven tukikohtansa Hua Hinin.

”Luksuskentiksi luokiteltavien Black Mountain ja Banyonin lisäksi käytännössä kaikki muutkin kuusi kenttää ovat erinomaisia, luonteikkaita ja kotoisan oloisia”, hän tiivistää.

Syksyllä 2014 Thaimaahan talveksi matkustaneesta  viidestä ammattilaisesta Kasken lisäksi myös Teemu Putkonen kilpailee Bangkokista käsin eri puolilla Thaimaata ja Aasiaa.

”Teemu asuu 400 metrin päässä lähes naapurinani. Thaimaassa on golfarin auvoisaa olla, oli laji sitten harrastus tai työ”, Janne Kaske muistuttaa vielä haastattelun lopuksi.

Thaimaan maapalveluja golfareille tarjoaa mm. Juha-Matti Vuorinen

Janne Kaske, kotisivut

GoGolf suosittelee