Hyppää sisältöön

Avausvoitto jäi haaveeksi – Wikström viides Ranskassa

Ursula Wikström pääsee urakoimaan täydet neljä kierrosta 350 000 dollarin kisassa

Vaikka voittoa ei tullut, Ursula Wikström pelasi kauden parhaan kisansa.

Ursula Wikström ei onnistunut ottamaan uransa ensimmäistä voittoa Ladies European Tourilla. Kahden kierroksen jälkeen kahden lyönnin johtoasemassa ollut Wikström hyytyi päätöskierroksella ja putosi kisassa viidenneksi.

Vantaalainen aloitti kolmannen kierroksen heikosti, sillä hän oli kierrosta kuuden reiän jälkeen neljä yli parin. Loppukierroksen aikana hän onnistui tikistämään tuloksesta yhden lyönnin pois.

Kierrostulos oli kuitenkin muihin pelaajiin nähden heikko: 74.  Kärkituloksesta hän jäi lopulta neljä lyöntiä.

Myös Noora Komulainen joutui antamaan periksi päätöskierroksella. Hänen oli ennen kolmatta kierrosta kahdeksantena, mutta lopullinen sijoitus 15:s.

Komulaisen heikko hetki sattui takaysin alkuun, kun hän pelasi reiät 10-14 neljä yli parin.

Kisan voitti Ranskan Astrid Vayson De Pradenne, joka kukisti uusinnassa Karolin Lampertin. Ranskalaisen voitto oli todellinen yllätys, sillä hän ei ole kiertueen jäsen. Voitto tarkoitti myös sitä, että hän sai kategorian kiertueella ja osallistumisoikeuden kahteen major-turnaukseen, Evian Mastersiin ja British Openiin.

Lopputulokset

Etsi luettavaa