Hyppää sisältöön

Yli 25 000 vastasi Golfliiton koronakyselyyn – lähes kaikki epidemian aikana jo pelanneet kokivat golfin turvalliseksi

Golfkärryt ovat menneet kaupaksi korona-aikaan.

Suurin osa suomalaisista golfareista ei pelkää koronatartuntaa golfkentällä. Suomen Golfliiton kyselyyn vastasi ennätysmäärä ihmisiä.

Golfkentät voivat olla auki Suomessa valloillaan olevasta koronaepidemiasta huolimatta. Tätä mieltä on 92 prosenttia suomalaisista golfin harrastajista.

Tämä ilmeni Golfliiton tänään julkaisemasta tutkimuksesta, johon vastasi peräti 25 047 ihmistä. Vastauksien määrä yllätti tutkimusta Golfliiton puolelta koordinoineen Aarni Nordqvistin, joka kertoi kyseessä olevan ennätysmäärä vastaajia liiton teettämissä tutkimuksissa.

”Vastausmäärä oli erittäin suuri, joten voidaan puhua golfarien näkemyksestä, vaikka vastauksissa painottuivat aktiivigolfarit ja yli 50-vuotiaat pelaajat”, Nordqvist uskoo.

Golfarien mielestä kentät voivat olla koronaepidemiasta huolimatta auki, mikäli ne noudattavat viranomaisten suosituksia, ohjeita ja määräyksiä.

90 prosenttia oli sitä mieltä, että samoin edellytyksin avoinna voisivat olla myös harjoittelualueet.

Kuusi prosenttia vastanneista oli sitä mieltä, että kenttien pitäisi olla kiinni ja kahdeksan prosenttia puolestaan laittaisi harjoittelualueet kiinni epidemian ajaksi. Pieni osa vastaajista ei osannut ottaa kantaa asiaan.

”Golf on turvallista”

Lähes kaikki vastanneista (95 %) oli sitä mieltä, että kentät ovat huomioineet virusepidemian olosuhteissaan ja toiminnassaan joko erittäin hyvin tai hyvin. Peräti 97 prosenttia vastanneista puolestaan koki olonsa turvalliseksi kentällä.

Epäkohtiakin vastaajat olivat pelatessa havainneet. Samoin ilmeni, että suomalaiset kentät noudattavat erilaisia käytäntöjä ja ohjeistuksia korona-aikana. Tämä ilmeni, kun vastaajilta kysyttiin, kuinka golfkenttä voisi huomioida virusepidemian paremmin.

”Asiakkaat näyttäisivät tarvitsevan tiukempaa ohjeistusta. Ehdotan, että kenttähenkilökunta puuttuu rivakasti asiaan asiallisilla huomautuksilla, jos esim. turvavälit ymv. unohtuvat. Desinfiointiin pitää panostaa sekä sosiaalitiloissa että tiskeillä.”

”Kahden-kolmen pelaajan ryhmiä ja/tai kärrykieltoa ei noudateta kaikkialla!”

Yksi vastanneista toivoi mahdollisuutta pelata kierros yksin. Toinen esitti, että pallokorien sijaan voisi olla jokin kertakäyttöinen ratkaisu korien kahvojen suojaksi.

Myös viruksen talousvaikutuksia selvitettiin.

Golfmatkailuun ulkomailla koronaepidemialla on ollut kyselynkin perusteella suuri vaikutus, sillä 42 prosenttia vastanneista kertoi, että matka on joko peruununut, keskeytynyt, jäänyt varaamatta tai sillä on ollut jokin muu vaikutus matkasuunnitelmiin.

Mielenkiintoista oli se, että viidesosa golfareista empii vielä, maksaako pelaamiseen liittyviä kausimaksuja. Loput vastanneista ovat joko jo maksaneet kausimaksun tai aikovat maksaa sen ajallaan.

Kun vastanneille annettiin kertoa vapaasti tuntemuksistaan, monen vastauksessa kaikui pelko siitä, että golfin pelaaminen kiellettäisiin epidemian vuoksi:

”Golfia pystyy hyvin pelaamaan ilman riskiä koronaan. Toivottavasti saamme pidettyä kentät auki, pyydän että toimitte sen puolesta.”

”Harvaa lajia voi harrastaa pandemian aikana. Golf on yksi harvoista jos jokainen toimii järkevästi.”

”Golfia turvallisempaa harrastusta ei näinä aikoina ole. Karanteenille hyvää vastapainoa on kenttien raikas ilma.”

Ryhmän oikea koko jakaa golfarien mielipiteet

Vaikka peliryhmien koosta ei erikseen kysytty, nousi se esille vapaissa kommenteissa. Moni golfari vaikuttaisi olevan sitä mieltä, ettei ryhmäkokoa ole syytä rajoittaa neljään henkilöön. Toisaalta myös pienemmän ryhmän puolestapuhujiakin löytyi.

Asia tuntuu asettavan tällä hetkellä golfareita vastakkain.

”Peliryhmien pienentäminen on ihan ok yleisellä tasolla, mutta kolme tai neljän ryhmä voisi toimia samassa taloudessa asuvien osalla.”

”Peliryhmät voivat olla epidemiankin aikana max 4 hlöä. On helppoa pitää riittävät (useiden metrien välit) pelikavereihin kierroksen aikana.”

”Pelivuorot pitäisi saada valita kenen kanssa pelaa, jolloin vierasaltistukset vähenee. Esim oma perhe, omat kaverit. Tai sitten vain 2 hengen ryhmät, joihin itse tehdään varaukset. Ei tuntemattomia pelikavereita.”

”Toivottavasti kentät pidetään auki vaikka ryhmien kokoa supistamalla.”

Kun kysely tehtiin, Golfliitto ohjeisti kenttiä pelaamaan korkeintaan kahden hengen ryhmissä. Eilen ohjeistus muuttui siten, että Golfliitto suositteli pienempiä peliryhmiä, mutta kolmen tai neljän hengen ryhmät ovat ok, mikäli ryhmässä on samaan talouteen kuuluvia tai muutenkin keskenään koronaepidemian aikana olevia ihmisiä.

Se kuitenkin antoi uusissa ohjeissaan golfkentille enemmän liikkumavaraa ohjeistuksiensa noudattamiseen.

Kyselyn Golfliitolle toteutti Feelback Group huhtikuun alussa. 

Otsikkoa ja juttua korjattu: kyselyyn vastasi yli 25 000, yli 24 000 ihmistä.

Etsi luettavaa