Hyppää sisältöön

Yhdeksän kuukauden odotus on päättymässä – Tiger Woodsin odotetaan isännöivän kisaansa Bahamalla

Henrik Stenson (vas.) on puolustamassa voittoaan kaudelta 2019. Tiger Woods ei ole informoinut omasta ohjelmastaan kisaviikon aikana

20 maailmantähteä, media ja TV:n välityksellä Hero World Challengea seuraavat odottavat kuumeisina Tiger Woodsin paluuta julkisuuteen jo ennen torstaina alkavan kisan käynnistymistä

Tiger Woodsin traagisesta auto-onnettomuudesta Los Angelesissa on kulunut yli yhdeksän kuukautta. Reilu viikko sitten Woods julkaisi sosiaalisessa mediassa videon svingaamisestaan kotiseuduillaan Floridassa.

Torstaina käynnistyy Woodsin kutsukilpailu Bahamalla, Albany Clubilla, jossa kisa käydään nyt kuudetta kertaa peräkkäin. 
Woodsin taustajoukot eivät ole informoineet toistaiseksi Tiger Woodsin aikeista alkavalla viikolla.

Yleinen veikkaus on, että Woods on läsnä kisapaikalla, jonne hänen huvijahtinsa Privacy saapui jo aiemmin marraskuussa. Tiger on vastikään tehnyt työmatkan Albany Clubille, jossa hänen yhteistyökumppaninsa Monster Energy ilahdutti sidosryhmiään Woodsin läsnäololla tapahtumassa

DP World Tour Championshipissa voiton käsistään loppusuoralla lipsauttanut Rory McIlroy on mukana Woodsin kisassa ensimmäistä kertaa sitten loppusyksyn 2014.

“Olen puhunut Tigerin kanssa muutaman kerran viimeisten kuukausien aikana. Oli ilahduttavaa nähdä hänen lyövän palloa videolla. Mikäli Tiger on viikolla kilpailussa paikalla, se tuo tapahtumaan melkoisen nosteen kaikille pelaajille sekä yleisölle”, McIlroy painotti.

Hero World Challenge käynnistyy torstaina. USA:n Ryder Cup -joukkueesta on mukana peräti kymmenen pelaajaa, Euroopan joukkueesta neljä.

Kaksi viimeistä voittajaa ovat eurooppalaisia, Henrik Stenson (2019 sekä Jon Rahm (2018).

Hero World Challenge

   

Etsi luettavaa