Hyppää sisältöön

Women´s Openissa superyllättäjällä on yksinkertainen ajatus lyöntiin: ”Lasken svingin aikana yksi, kaksi, kolme”

Ashleigh Buhai on vaativan tehtävän edessä tavoitellessaan viiden lyönnin johtoasemassa ensimmäistä voittoaan LPGA:lla, vieläpä majoria Muirfieldissa. KUVA: GETTY IMAGES

Etelä-Afrikan Ashleigh Buhai (64) pelasi sunnuntain kirittäjänsä Hinako Shibunon (66) kanssa ainoina kärkipään kisailijoista tuloksen joka alitti 70 lyöntiä. Mikäli Buhai voittaa, hänestä tulee maansa ensimmäinen nainen joka on yltänyt majorin voittajaksi.

Muirfieldissa pelattavassa AIG Women´s Openissa nähtiin lauantaina Ashleigh Buhailta uskomatton kova suoritus.

Aiemmin tyttönimellään Simon LET:lla ja LPGA:lla kiertänyt Buhai teki 17 ensimmäisen reiän aikana kahdeksan birdietä ja viimeiselle bogin. Päivän parhaalla tuloksella hän kipusi jaetulta toiselta sijalta viiden lyönnin johtoon.

”Tämä oli todennäköisesti elämäni paras kierros. Olen eniten ylpeä siitä, että pysyin rauhallisena, peli pysyi kontrollissa. En miettinyt tulosta”, Buhai analysoi.

Buhain rauhallinen svingi pysyi uomillaan tuulen noustessa etenkin kierroksen toisella puoliskolla.

”Olen valmentajani kanssa rakentanut ajatusta, jossa backsvingiin ajasta kuluu 40 prosenttia. Ääriasennossa miellän pitäväni tauon, downsvingiin ja läpivientiin kuluu taas 40 prosenttia ajasta. Sama tempo rakentuu, mikäli svingiin lähtiessäni lasken mielessäni sen vaiheita yksi, kaksi, kolme”, hän yksinkertaisti golfopetuksessa jo vuosikymmeniä käytetyn mallin.

Meneillään olevassa kisassa Buhai (70-65-64,-14) on ollut vahvimmillaan lähipelissä, etenkin putteri kädessään. Kahdella viimeisellä kierroksella puttimäärät ovat olleet 26 ja 25.

Buhai on voittanut LET:lla kolme kertaa, mutta LPGA:lla voittotili on avaamatta. Majoreita hän on pelannut 42 kertaa ja noussut vain kerran kärkikymmenikköön viidenneksi. Tämä tapahtui Women´s Openissa 2019, jolloin voittaja oli hänen sunnuntain pelikaverinsa Hinako Shibuno (-9).

Shibuno on Buhaista viiden lyönnin päässä.Voittotaistoon saattavat nousta myös LPGA:lla vain majoreita (3x) voittanut In Gee Chun (-9), sekä seitsemän lyönnin takamatkalta lähtevät Inbee Park (-7) ja Ruotsin Madelene Sagström (-7).

Women´s Openin ennakkoon suurimmista suosikeista Jin Young Ko (MC) ja Nelly Korda (+3) ovat ulkona taistosta. Minjee Lee (-5) tarvitsisi täydellisen kierroksen ja Buhain sortumisen voittaakseen kolmannen majorinsa reilun vuoden jaksoon.

“Viimeisestä kierroksesta tulee varmasti kova testi. Tuuli on vahvaa, se sopii peliini erinomaisesti.Kilpailun kärjessä ei saa taipua pelkästään puolustamaan johtoa. Minun täytyy uskaltaa pelata kolmen edellisen päivän tapaan”, Buhai suunnitteli.

Etelä-Afrikkalaisista Muirfieldissa miesten The Openin ovat voittaneet Gary Player ja Ernie Els.

Elisa Viihde Viaplay ja V Sport näyttävät kanavillaan AIG Women´s Openin klo 15.00-23.00

Tulospalvelu

Etsi luettavaa