Hyppää sisältöön

Wikström nousussa LET-finaalissa – myös Koivisto ja Komulainen paransivat eilisestä

Tiia Koivisto on Ladies European Tourin rankingissa parhaana suomalaisena 11:ntenä. KUVA: TRISTAN JONES / LET

Ladies European Tourin päätöskilpailussa kaikki kolme suomalaista paransivat tulostaan toisella kierroksella.

Ursula Wikström on kahden kierroksen jälkeen paras suomalainen Espanjan Costa del Solilla pelattavassa Ladies European Tourin päätöskilpailussa.

42-vuotias Wikström paransi tulostaan tänään kolmella lyönnillä ja nousi tulokseen -3 (73-70), mikä kilpailun puolivälissä riittää jaettuun 22. sijaan. Kisaa johtaa espanjalainen amatööri Cayatena Fernandez, joka on kahdeksan lyöntiä suomalaista edellä tuloksessa -11. Kärkikymmeniköstä kokeneen suomalaisen erottaa kolme lyöntiä.

Wikström oli iskussa etenkin kierroksen jälkimmäisellä puoliskolla, jonka hän pelasi kolme alle parin neljän birdien siivittämänä.

Tiia Koivisto, 28, onnistui parantamaan eilisestä lyönnillä. Hän on tuloksessa -1 (73-72) ja jakaa 34:tä sijaa. Koivisto on rankingissa ennen päätöskilpailua 11:ntenä, kun kymmenen parasta saa automaattisesti paikan LPGA:n karsinnoissa.

Kilpailun kolmas suomalainen Noora Komulainen, 32, on tilanteessa par (74-72) ennen viikonvaihdetta.

Grant kasvatti eroa Starkiin

Linn Grant ja Maja Stark ratkaisevat LET:n kokonaiskilpailun voiton. KUVA: TRISTAN JONES / LET

Ladies European Tourin ranking-voitosta taistelevat Linn Grant ja Maja Stark, joiden ero kokonaiskisassa on vain 70 pistettä. Avauskierroksen jälkeen lyönnillä Starkia johtanut Grant kasvatti johtoaan tänään kahteen lyöntiin.

Andalucia Costa Del Sol Open De Espana -kisassa Grant on kahden kierroksen jälkeen toisena tuloksella -10 (68-68). Kolmantena on Irlannin Leona Maguire, jonka tulos on -9 (68-69).

Stark jakaa viidettä sijaa maannaisensa Caroline Hedwallin, Sveitsin Morgane Metraux’n ja Englannin Cara Gainerin kanssa. Kvartetti on tuloksessa -8.

Kilpailu pelataan Alferini Golf Clubilla, joka sijaitsee Benahavisissa. Viimeinen kierros pelataan sunnuntaina.

TULOSPALVELUT
TARJOAA

DP WORLD TOUR

Dubai Desert Classic
Mikko Korhonen, Tapio Pulkkanen, Kalle Samooja ja Sami Välimäki

AMATÖÖRIGOLF

NSW Medal, miehet
Jaapo Jämsä

AMATÖÖRIGOLF

NSW Medal, miehet
Katri Bakker ja Henni Mustonen

ALL THAILAND GOLF TOUR

Boonchu Ruangkit Championship
Janne Kaske


Etsi luettavaa