Hyppää sisältöön

Voitto Memphisissa nostaisi Cameron Smithin maailmanlistan ykköseksi: ”Se on ollut koko kauden ajan tavoitteeni”

Cameron Smithille ei ole Memphisissa vielä osunut hänelle tyypillistä kuumaa puttipäivää. Sellaista hän oletettavasti tarvitsee saavuttaakseen kauden neljännen voittonsa. KUVA: GETTY IMAGES

J.J. Spaun johtaa lyönnillä FedEx Cupin ensimmäistä finaalikisaa. 16 pelaajaa on neljän lyönnin sisällä, Cameron Smith nousisi voitolla maailmanlistan kärkeen.

Will Zalatoris (-11) iski lauantaina tauluun päivän toiseksi parhaan tuloksen (65,-5) nousten kolmannelle tilalle aiemmin kaudella PGA Tourin ensimmäisen voittonsa saavuttaneiden J.J. Spaunin (-13) ja Sepp Strakan (-12) kantaan.

Zalatorisilla on ensimmäistä kertaa matkassaan uusi caddie Joel Stock, jonka tuella 25-vuotias teksasilainen pyrkii saavuttamaan sunnuntaina voiton. Se olisi majoreissa päättyvällä kaudella kahdesti toiseksi kivunneelle Zalatorisille vapauttavasti uran ensimmäinen.

Potentiaalisia ja nälkäisiä voiton metsästäjiä on neljän lyönnin sisällä peräti 16. Eniten huomiota aiheuttaisi Cameron Smithin (-11) ykköstila, joka nostaisi hänet maailmanlistan kärkeen.

”Ykköseksi nouseminen on ollut koko kauden ajan tavoitteeni”, Smith muistutti kolmannen kierroksen jälkeen medialle.

Nopea nousu kärkeen

Hyvin harva jos kukaan olisi uskaltanut kauden ensimmäisen kisan käynnistyessa Hawaijilla veikata Smithin ykköspaikkaa listalla.

Vuodenvaihteessa hän oli listalla 21.

Noin kaukaa kärjen takaa nousuja ykköseksi ei edes kokonaisen kalenterivuoden aikana taida olla yhdelläkään pelaajalla.

Aussi on pistänyt totisesti tuulemaan ja onnistunut erityisesti isoissa kisoissa.

Maailmanlistan ykkönen Jon Rahm sai huomata Smithin kovuuden avauskisassa Tournament of Championshissa, jossa joutui taipumaan PGA Tourin tulosennätyksen (-34) tehneen liehuletin edessä.

Seuraavan voiton hän saavutti kotikulmillaan Floridassa Players Championshipissa kirien viimeisellä kierrroksella kärkeen.

Kolmas voitto tuli The Openissa ikimuistoisen viimeisen kierroksen hurmoksen (64,-8) avittamana. Neljä lyöntiä edellä sunnuntain kierrokselle lähteneet Viktor Hovland ja etenkin Rory McIlroy joutuivat tehottomuutensa johdosta nielemään katkeran kalkin.

The Mastersin jaettu kolmas tila maistui Smihille pettymykseltä, sillä tuolloin hän ei kyennyt antamaan voittajalle, maailmanlistan nykyiselle ykköselle Scottie Schefflerille sunnuntaina kunnon haastetta.

Smith on pelannut kaudella vain 13 kertaa, noussut tästä huolimatta voittamalla isoja kisoja 19 sijaa maailmanlistan toiseksi.

Mikäli voitto Memphisissa tulee, saa Cameron Smithin huima tarina jo ennen FedEx Cupin lopullista ratkaisua kolmannessa finaalissa uuden vaikuttavan luvun vuoden 2022 saavutuksiin.

Huhut LIV GOLF Leaguelle siirtymisestä kirvoittavat tunteita

Cameron Smithiin liittyvät spekulaatiot siirtymisestä Saudi-Arabian valtionhallinnon rahoittaman golfkiertueen uudeksi tähdeksi FedEx Cupin finaalien jälkeen seuraavat aussitähteä.

Lue lisää: Cameron Smith siirtymässä LIV Golfin talliin?

Smith ei ole halunnut kilpailujen yhteydessä keskustella aiheesta, mutta kansainvälinen media pitää aiheen puheenaiheena.

Käynnistyneet oikeudenkäynnit PGA Tourin ja LIV Golfin välillä nostavat myös osassa yleisössä tarvetta ilmaista katsomossa mielipiteitään.

Memphisissa Smithia seuraa kierrosten aikana sankka yleisöjoukko, jonka keskuudesta löytyi lauantaina sanavalmiita mielipiteensä ilmaisijoita.

“Näitä tapauksia on ollut muutama muukin. Pyrin vain tekemään kentällä parhaani kiinnittämättä huutajiin huomiota”, Smith kommentoi aihetta kolmannen kierroksensa jälkeen.

Tulospalvelu

Etsi luettavaa