Hyppää sisältöön

Viktor Hovland nousi Pohjoismaiden parhaaksi – Sami Välimäki ja Mikko Korhonen kärkikymmenikössä

Hattua ilmaan Viktor Hovlandille. Mikäli otteet jatkuvat alkukesän kaltaisina

PGA Tourin kisoja autollaan kiertävä norjalainen ohitti Henrik Stensonin ja on lukuisien asiantuntijoiden arvioissa seuraava eurooppalainen supertähti.

Lopullinen voittaja Collin Morikawa ja Justin Thomas pelasivat uusinnnan Ohion PGA Tourin osakilpailussa.

Viktor Hovland jäi loppusuoralla kolmanneksi, mutta  jatkoi loistavia esityksiään. 

Ammattilaiseksi kesällä 2019 siirtynyt Hovland on 16 viimeisen kuukauden aikana noussut maailmanlistalla tasan 1 100 sijaa 33:ksi. Kun samanaikaisesti ruotsalaistähdet Henrik Stenson (35:s) ja etenkin Alex Noren (121:s) ovat sukeltaneet peliensä kanssa melkoiseen suohon, Hovland nousi sunnuntain kisan jälkeen Pohjoismaiden ykköspelaajaksi. 

Norjalaiselle golfille tämä on valtava saavutus, jollaista tuskin yksikään asiantuntija olisi osannut ennustaa ennen kauden 2019 käynnistymistä. Uransa vastikään lopettanut Suzann Pettersen piti Norjan lippua ylhäällä lähes 20 vuoden ajan. Majoreita hän voitti kaksi ja oli maailmanlistallakin parhaimmillaan toisena.

Hovland on yksi harvoista PGA Tourin pelaajista, joka on koronaviruksen vuoksi risteillyt viimeisten kuukausien ajan autollaan ympäri USA:ta.

Ruotsalaisista sadan joukossa on tällä hetkellä Stensonin lisäksi vain Marcus Kinhult (98:s).

Tanskalaisten syöksy listoilla on ollut myös vauhdikasta. 50:n joukkoon parhaimmillaan nousseet Lucas Bjerregaard (146:s) ja kilpailukiellostaan oikeuskäsittelyn jatkumiseen asti vapautettu Torbjorn Olesen (182:s) ovat kaukana parhaasta vireestään.

Euroopan Touria kiertävistä neljästä suomalaisesta kolme on Pohjoismaiden listalla 11:n joukossa. Sami Välimäen (156:s) edelä on viisi skandinaavia, Mikko Korhonen (157:s) on listan seitsemäs ja Kalle Samooja (195:s).11:s.

Etsi luettavaa