Hyppää sisältöön

Viikon tuote: Big Max Blade IP valittiin maailman parhaaksi golfkärryksi

Big Max Blade IP on valittu vuoden parhaaksi kärryksi kahden suuren median toimesta.

Golfarit ovat kiintyneet omiin golfkärryihin entistä vahvemmin viimeisen viiden vuoden aikana. Syys on yksinkertainen: kärryt ovat kehittyneet ja mahtuvat entistä pienempään tilaan.

GoGolf testasi viikonloppuna Big Max Blade IP -kärryjä, joka on on voittanut kahden arvostetun golflehden testin kolmipyöräisten kärryjen kategoriassa.

Big Max Blade IP on virtaviivainen ja pieneen tilaan mahtuva kokonaisuus. Kahvan alapuolella olevassa paneelissa on tilaa tiille ja kahdelle pallolle, ja lisäksi siitä löytyy lokero tuloskortille ja juomapulloteline. Suuri määrä lisävarusteita tekee Blade IP:stä entistä monipuolisemman.

Olen aina pitänyt omia kolmipyöräisiä kärryjä vähemmän houkuttelevana kuin suuri osa golfareista. Kun avasin Blade IP:n laatikon, olin huolestunut sen kokoamiseen viemästä ajasta. Tarvitaanko työtehtävään ruuvimeisseliä ja linkkuveistä? Oma oletus oli, että noin kymmenen minuutin työn ja pystyttämisen jälkeen kärryt saattaisivat olla pelikunnossa. 

Todellisuus oli kuitenkin paljon positiivisempi. Ensimmäistä kertaa kärryjä pystyttävänä henkilönä tein mestarisuorituksen ja kärryt olivat pystyssä reilusti alle viidessä minuutissa. Yhden napin etsiminen vei noin minuutin ajasta, pahvilaatikon teippien purkaminen kolme. Itse kärryjen pystyttäminen veisi toisella kerralla melko tarkalleen kymmenen sekuntia. 

Kuinka paljon kärryjen työntämisessä on taas eroa toisiinsa nähden? Kärryjen tulee olla mahdollisimman kestävät, mutta samalla kevyet. Blade IP:n kokonaispaino on vain 6,5 kiloa. Se kulkee nurmella ja maastossa erittäin kevyesti. 

Tuote valittiin Golf Digestin toimittajien äänestyksessä vuoden parhaaksi kärryksi. Saman arvion antoi myös Golf Monthlyn testi. Suomeen BigMaxia tuo maahan Klintrade Oy. Sen jälleen myyntiä hoitavat kaikki suurimmat golfmyymälät Suomessa.

Tuotteen suositushinta on 399 euroa. Sitä on saatavissa viidessa eri värissä. GoGolfin Facebookissa arvotaan live-videossa esiintyneet kärryt yhdelle onnekkaalle! 

 

Etsi luettavaa