Hyppää sisältöön

Viikon kenttä: Kymen Golfissa uudistuksia ja huippugreenit

Kymen Golfissa vaihdettiin täksi vuodeksi reikäjärjestystä.

Juhannusviikon toinen Viikon kenttä löytyy Kaakkois-Suomen merellisestä ympäristöstä, Kotkan Mussalosta. Siellä sijaitsee Kymen Golf, joka on kokenut täksi kaudeksi monta uudistusta.

 

Loistavista greeneistä tunnettu kenttä ei tälläkään kertaa pettänyt, vaan toi mielettömän hyvän fiiliksen koko kierroksen ajaksi. Palloa on mukava lyödä, kun kenttä on näin upeassa vedossa. Moitteeton kunto antaa hyvät mahdollisuudet täydelliseen golfpäivään, kun vielä harjoituspaikat, palvelut sekä fasiliteetit ovat näin miellyttävässä tilassa.

Kymen Golfiin ajaa reilussa tunnissa pääkaupunkiseudulta, Lahdesta ja Lappeenrannasta. Juhannuksen voi aloittaa vaikkapa golfaamalla matkalla mökille. Ehkä jokunen kierros myös juhannusviikonloppuna tai myöhemmin vielä kesän aikana!

Klubirakennusta laajennettiin

Kymen Golfin uudelta terassilta näkyy monelle väylälle.

Kymen Golfin uudelta terassilta näkyy monelle väylälle.

Anssi Hypén

Vuonna 1989 avattu kenttä on kokenut tänä vuonna joitakin muutoksia, joilla pyritään vaikuttamaan pelinopeuteen ja yleiseen viihtyvyyteen kaikille pelaajille. Tiimerkit vaihdettiin perinteisistä värillisistä merkeistä kentän pituuden mukaan merkityiksi. Esimerkeksi lukema 47 tarkoittaa sitä, että kyseiseltä tiiltä kenttä on noin 4 700 metrin mittainen (valkoinen = 61, keltainen = 56, sininen = 52, punainen = 47).

Klubin sisätilat ovat myös uudistuneet. Laajennuksen myötä caddiemasterin palvelut siirtyivät aulatilaan ja ravintola sai lähes 100 asiakaspaikkaisen sisätilat. Uutuutta hohtava laajennettu terassi vetää 60-70 henkilöä lisää. Terassilta sekä sisätiloista aukeaa näkymät usealle väylälle, joita on mukava katsella nauttien samalla ravintolan antimista.

Laajennuksen myötä Kymen Golfiin mahtuu entistä useampi ruokailemaan sisällä.

Laajennuksen myötä Kymen Golfiin mahtuu entistä useampi ruokailemaan sisällä.

Anssi Hypén

Toinen suurempi muutos liittyy pelijärjestykseen puolikkaiden kesken, missä siirryttiin takasin ns. alkuperäiseen suunnitelmaan. Nykyään Kymen Golfin ykköstii lähtee siis klubirakennuksen takaa mukavan leppoisella par 4:lla, kun aiemmin ykkösen avaus piti lyödä veden yli, ja vesieste seurasi oikealla puolella lähes koko väylän pituudelta. Enää kierroksen ensimmäistä lyöntiä ei tarvitse niin paljoa jännittää, vaan kentälle pääsee hieman helpommin lyhyehköllä par 4:llä, jossa on paljon tilaa avauslyönnille.

Etulenkki mäkistä, takaysi vetistä

Kummatkin etuysin par 3 -reiät lyödään ylhäältä alaspäin. Tässä reikä numero 3.

Kummatkin etuysin par 3 -reiät lyödään ylhäältä alaspäin. Tässä reikä numero 3.

Anssi Hypén

Ensimmäiset yhdeksän reikää ovat metsäisempää ja hieman takalenkkiä mäkisempää männikköä. Kummatkin etuysin par 3:set (3. ja 7.) pelataan alamäkeen, par 5:set (2. ja 5) on mahdollista saada kahdella lyönnillä greenille hyvän osuman sattuessa. Par 4:set ovat todella monipuolisia; ylämäkeen, doglegia, alamäkeen, leveää ja kapeampaa väylää, pitkää sekä lyhyttä mallia. Jokaisella löytyy oma suosikkiväylänsä!

Takalenkillä tulevat vesiesteet uhkaamaan tuloksentekoa. Maasto muuttuu hieman tasaisemmaksi ja peliin tulee enemmän vesiesteitä. Keskipitkät Par 3:set (13. ja 16.) lyödään jännittävästi veden yli tiipaikalta, mutta keskity kuitenkin mailavalintaan ja unohda välissä oleva vesi. Kymen Golfin kaunein reikä on 13. Siinä pallo lyödään saaressa olevalle greenille, muistakaa ihastella näkymää!

Oikaisemalla kahdella päälle

Kymen Golf on ollut tämän kauden huippukunnossa, kuten totuttua.

Kymen Golf on ollut tämän kauden huippukunnossa, kuten totuttua.

Anssi Hypén

Etulenkin par 5:set ovat myös pelattavissa kahdella lyönnillä greenille tai ainakin sen lähimaastoon, jos uskaltaa hieman oikaista väylän linjasta. Tarkista lipunpaikka ennen avauslyöntiä. Näille greeneille pelisuunta lipulle on merkittävässä asemassa. Par 4:set jatkavat myös takalenkillä monipuolisuudellaan; lyhyempää ja pidempää väylää löytyy täältäkin. Pidemmät par 4:set (16. ja 18.) ovat jätetty sokerina pohjalle, mitkä pidentyvät yleensä vastatuulen vaikutuksesta entistä enemmän eikä oikealla olevat pitkät vesiestepaalut helpota avauslyöntiä sen enempää. Kieli keskelle suuta!

Kilpapelaajat saavat haastetta erityisesti greenien ympäristöissä ja useimmat väylät eivät draiveriavausta edes tarvitse pitkälle pommittajilta. Klubipelaajille sekä aloittelijoille kenttä on todella reilu sekä erinomaisesti pelattava. Pelin lomassa on myös syytä ihastella Kymen Golfin upeita maisemia, luontoa sekä vilkasta eläimistöä.

Auton keula kohti Kymen Golfia, jos et ole aikaisemmin ehtinyt käydä tällä helmikentällä. Jos olet jo käynyt, niin käy kokeilemassa huippugriinejä ja pystytkö parantamaan edellistä tulosta. Kymen Golfissa voi pelata myös leppoisaa lomagolfia, maisemat ja kentän loistava viimeistely antavat tähän täydelliset edellytykset.

Kymen Golf

Par 72

Pituus: 4 712 – 6 111 metriä

Suunnittelu: Kosti Kuronen

Avattu: 1989

Tunnetaan amatöörien arvokisojen järjestänä. Isännöinyt useita kertoja mm. lyöntipelin SM-kisat.

 

 

Etsi luettavaa