Hyppää sisältöön

Vihreällä saarella luvassa tärkeät kaksi viikkoa!

Mikko Ilonen yrittää kesyttää Valderraman vaikean kentän.

European Tourin suurkilpailuihin lukeutuvat Irish Open ja BMW PGA Championship ovat European Tourin seuraavan kahden viikon ohjelma. Suomalaiskolmikolle luvassa on iso näyttöpaikka, ja ennakkoasetelmien perusteella menestystä ei tarvitsisi pitää edes suuryllätyksenä.

Mikko Ilonen, Roope Kakko ja Mikko Korhonen starttaavat torstaina peräti neljän miljoonan euron palkintopotin Irish Openiin. Mikko Ilonen voitti Irish Openin kaksi vuotta sitten, Roope Kakko on ottanut varsinaisen ET-kisan suurimman shekin kyseisestä turnauksesta. Kun listaan lisätään Mikko Korhosen vahvat otteet yksittäisiä notkahduksia lukuunottamatta, on lupa odottaa jännittäviä viikonloppuja myös suomalaismenestyksen osalta.

ET:n kalenterin suurimpiin turnauksiin paitsi rahallisesti, mutta myös pelaajalistan osalta kuuluva Irish Open pelataan tänä vuonna K Clubin kentällä. Vaihtelevasti links-kentillä ja puistomaisemissa pelattava turnaus kerää tänä vuonna taas ison liudan tähtiä – näkyvimpänä luonnollisesti kisan isäntänä toimiva Rory McIlroy ja Masters -voittaja Danny Willett.

Mikko Ilosen kausi on ollut lievästi tasapaksu, vaikkakin kohtalaisen hyvä. Ilonen kuitenkin tavoittelee suurempia menestyksiä, johon on alkukaudesta joutunut tyytymään ja asettaa tavoitteet äärimmäisen korkealle seuraavien viikkojen aikana. Katseet on Irish Openia suuremmissa turnauksissa.

”Tavoitteeni tälle kaudelle on päästä pelaamaan kaikissa lopuissa majoreissa”, julisti Mikko Ilonen oma-aloitteisesti ennen Irlannin matkaansa. Ilonen osallistuu Irish Openin ja PGA Championshipin jälkeen maanantaina käytävään US Openin karsintaan, josta on kohtalaisella pelillä äärimmäisen realistinen mahdollisuus nousta pelaavaan kokoonpanoon.

Roope Kakko lähtee Irlantiin myös hyvin levänneenä. Kakko on keskittynyt pienen tauon aikana laittamaan kroppaa kuntoon. Vuoden 2009 Irish Openista hänellä on huikeat muistot kun kisan päätteeksi nimi löytyi sijalta seitsemän ja palkintorahaa silloiselle CT-pelaajalle napsahti tilille muhkeat 105 000 euroa. Tänä vuonna Roope toivoo Irlantiin ”irkkukeliä”, eli vetistä ja tuulista.

”Hyvin olen saanut kentästä otetta. Viheriöt ovat jänniä. Näyttävät silmän hitailta, mutta ovatkin melko nopeat. Haastaviksi ne tekee se, että niiltä löytyy kaikki vihreän eri sävyt. Kasvusuuntaa ja kallistuksia pitää osata lukea myös jaloilla tunnustellen. Kun vauhdit saa puteissa kohdelleen, on mahdollista rakentaa hyviä puttipäiviä”, hän laskeskelee.

”Kun on lepoa alla jaksan kyllä rakentaa tulosta ja peliä virkeänä.Vetinen keli on mielestäni minulle selvä etu ET:n normipelaajiin nähden”,

Roope pääsee ensimmäiseen päivään ensimmäisessä ryhmässä yhdessä Bradley Dredgen ja YE Yangin kanssa.

Mikko Korhonen lähtee matkaan pitäen odotuksensa matalana. Irlannissa ei ole peli uralla sujunut, eikä Korhonen viitsi toistaiseksi tavoitella kuin jatkopaikkaa.

’Luulimme Roopen kanssa, että tämä on niin sanottu iso kenttä, mutta kävikin ilmi, että kyseessä on Irlannin Tali; kiva puistokenttä, joka tarjoaa kyllä haastetta. Todella kiperät griinit ja paksu raffi. Kelitkin ovat mitä ovat, joten parin alitus on täällä kovaa valuuttaa’, Korhonenluonnehti.

’Hieno tapahtuma tulee varmasti, kun on kovia pelimiehiä mukana. Itse en ota mitään paineita, vaan koitan pitää hauskaa.’

 

 

Etsi luettavaa