Hyppää sisältöön

Vierumäen sankari Marcus Helligkilde haasteen edessä – CT:n listaykköset ovat jääneet DP World Tourilla nurkkaruusuiksi

Marcus Helligklide aloitti Vierumäki Challengen kenttäennätyksellä (61

Loikka pääkiertueelle on Challenge Tourilta yllättävänkin suuri. Tanskalaissensaatio antaa ensimmäiset näyttönsä Abu Dhabissa ja Dubaissa.

Challenge Tourilla palkintopotit ovat pieniä ja kulut suuria.

Rahalistan kauden 2021 ykkönen Marcus Helligkilde (222 000 €) sai oletettavasti jotain sukanvarteenkin kulujen jälkeen.

Vierumäki Finnish Challengessa tanskalainen sai kahtakin kaistaa pitkin hurjat alkuvauhdit syksyn kirilleen, joka siivitti hänet listakärkeen.

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

Henkilön Vierumäki Finnish Challenge (@vierumakict) jakama julkaisu

Listan yhdeksäskin ansaitsi yli 100 000 euroa ja kahdeskymmeneskin 75 000 euroa ja kortin DP World Tourille.

Maailmanlistan pisteitä menestyjille jaetaan kakkoskiertueella avokätisesti. Tätä voi perustella erityisesti sillä, miten he ovat DP World Tourin tulokaskaudellaan, eli vuotta myöhemmin samalla listalla sijoittuneina.

Pelkistetysti voidaan sanoa, että varsin vaatimattomasti.

Kun vertailuun otetaan kausien 2011–2020 listaykköset, tulokaskaudellaan he ovat keskimäärin pudonneet 80,1 sijaa edellisvuodesta, jolloin juhlivat keulapaikkaa Challenge Tourilla.

Rivimieskin tienaa pääkiertueella huomattavasti Challenge Tourin tähteä enemmän

Voittaminen pääkiertueella on huomattavasti vaikeampaa kuin haastajakiertueella. Ja jollei voittoja tule, sijoitus maailmanlistalla putoaa varsin suurella todennäköisyydellä, vaikkei sillä ole merkitystä pistelistan rakentumisen osalta.

Sekin on hyvä muistaa, että DP World Tourilla oli kaudella 2021 pitkälti yli 100 pelaajaa, jotka ansaitsivat enemmän kuin kolmen voiton ja kolmen kakkostilan Helligkilde portaan alemmalla tasolla.

Pääkiertueen pistelistan sadas pelaaja David Law ansaitsi 2021 lähes 1,5 kertaisen määrän (314 000 €) Helligkilden CT:lla keräämiin potteihin nähden. Maailmanlistalla Law oli 412.

Tässä pari esimerkkiä CT:n voittajien maailmanlistan sijoituksista:

  • Tommy Fleetwood voitti CT:n kaudella 2011. Maailmanlistan sijoitus oli kalenterivuoden päätyttyä 133:s ja ensimmäisen DPWT-kauden jälkeen 276:s.
  • Andrew Johnstonilla (2014) vastaavat sijoitukset olivat 112. ja 220.

Ainoa kymmenen edellisen CT-kauden voittajista, joka paransi seuraavalla sijoitustaan on kauden 2016 ykkönen Jordan Smith (113:s ja 90:s).

Englantilaiselle ensimmäinen kausi DPWT:lla on jäänyt uran huipuksi, neljän viimeisen vuoden aikana hän on valahtanut sijalle 246.

Listalta löytyy tietysti myös Tapio Pulkkanen, joka 2017 loisti kakkoskiertueen tähtenä ollen vuoden päätyttyä 167:s.

Vuotta myöhemmin pudotusta oli kertynyt 82 sijaa 249:nneksi. ”Hattu-Tapio” on lähes samalla sijalla tälläkin hetkellä.

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

Henkilön Tapio Pulkkanen (@hattutapio) jakama julkaisu

Ainoa suomalaispelaaja, joka on onnistunut maailmanlistan sijoitustaan CT:lta nousun jälkeisenä vuonna parantamaan on Kalle Samooja.

Turkulainen nousi peräti 59 sijaa ensimmäisellä DPWT-kaudellaan (239-180).

Marcus Helligkilden rima roikkuu korkealla

25-vuotias tanskalainen nousi CT:n ykköspelaajaksi varsin yllättäen. Aiemmilta vuosilta tai juniorikausilta ei tätä enteileviä saavutuksia ole havaittavissa.

Helligkilde keräsi rahansa ja pisteensä kliinisen tehokkaasti. Hän sijoittui CT:lla kuusi kertaa kymmenen joukkoon.

Voittoja kertyi kolme, samoin kakkostiloja, heikompia top ten-sijoituksia ei tullut.

Suomessa Helligkilde muistetaan erityisen hyvin. Elokuun alussa samanaikaisesti olympiagolfin kanssa juutti teurasti Vierumäen Cooke Coursen avauspäivän kenttäennätyksellä 61 eli 11 alle parin.

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

Henkilön Marcus Helligkilde (@marcus_helligkilde) jakama julkaisu

Voittoon riitti neljän päivän saldo 23 alle parin. Kaksi muuta voittoaan hän saavutti myöhemmin syksyllä Sveitsissä ja Espanjassa.

Vuodenvaihteessa Helligkilde oli maailmanlistalla korkeammalla kuin kukaan muu aiempi CT:n ykkönen: 80:ntena. Kymmenen aiemman ykkösen listasijoitukset ovat olleet välillä 83-191.

Odotukset etenkin Tanskassa ovat varmasti korkealla. Nykyisen sijan pitäminen olisi Helligkildeltä todella kova suoritus.

Lisää löylyä odotusten suhteen tulee siitä, että päättyneellä kaudella peräti neljä tanskalaista (Nicolai Højgaard, Rasmus Højgaard, Jeff Winther, JB Hansen) ylsi pääkiertueella voittoihin.

Thomas Björn oli jo 1995 CT:n rahalistan voittaja. Seuraavalla kaudella hän voitti Loch Lomondin kisan Skotlannissa ja tuli valituksi kauden tulokkaaksi.

2000-luvulla ainoa CT:n voittaja, joka seuraavalla kaudella on valittu pääkiertueen tulokkaaksi on Marc Warren (2006-2007)

Loistava oli myös Henrik Stensonin sisääntulo pääkiertueelle (2001) hänen voitettuaan edellisenä vuonna CT:n. Stenson voitti DPWT:lla yhden kisan ja nousi sadan joukkoon.

Paul Casey ohitti hienoilla esityksillään kuitenkin Stensonin kauden tulokasta valittaessa.

Marcus Helligkilde saa CT:n pistelistan kunkkuna varsin hyvän kategorian Abu Dhabin 8 miljoonan taalan kilpailuun. CT:n edelliskauden listalta on sunnuntain tilanteen mukaan pääsemässä hänen lisäkseen myös sijoille 2–5 sijoittuneet pelaajat.

DP World Tour

Etsi luettavaa