Hyppää sisältöön

Vierumäen viheriöt jyrätään kisakuntoon

Vierumäen Cooke-kentä 18. reiän viheriö.

Vierumäellä valmistaudutaan kovaa vauhtia Challenge Tourin kilpailuun. Cooke-kentän viheriöt ovat puhuttaneet pelaajia kauden mittaan. Kisaan griinit jyrätään, jotta niistä saadaan mahdollisimman tasaiset.

Vierumäki Finnish Challenge käynnistyy ensi viikon torstaina. Kisa pelataan urheiluopiston maille rakennetulla Cooke-kentällä. Monet povaavat kisasta varsinaista birdie-tulitusta, sillä kentän karheikot eivät juuri rankaise pelaajia.

Toisaalta vaikeusastetta lisäävät viheriöt, jotka ovat olleet koko kauden heikossa kunnossa.  Vaikeuksia griinien kanssa on ollut läpi kesän, mutta Vierumäellä ei olla nostettu käsiä pystyyn. Kenttämestari Miikka Töllin apuna on ollut Euroopan Tourin agrologi Eugene Hennesy, joka on toiminut aiemmin esimerkiksi K Clubin kenttämestarina.

”Poppakonsteja ei ole”, Vierumäen toimitusjohtaja Jan Ruoho sanoo. ”Kisaa varten viheriöt leikataan alas ja jyrätään.”

Jyrääminen ja alas leikkaaminen tekevät viheriöistä tasaiset, mutta samalla todella liukkaat. Vierumäen viheriöt ovat sangen muodokkaat, mikä tarkoittaa sitä, että hyvä puttipeli tulee olemaan avainasemassa, mikäli haluaa menestyä kilpailussa.

”Kisaan saadaan ihan hyvässä kunnossa olevat viheriöt”, Ruoho uskoo.

Vierumäki Finnish Challenge osallistuu noin 150 pelaajaa. Nimekkäimmät suomalaiset ovat Tapio Pulkkanen, Kalle Samooja, Teemu Bakker ja Jaakko Mäkitalo. Todella mielenkiintoinen nimi on myös nuori Oliver Lindell, joka johtaa Nordic Leaguen rankingia ja pelaa todennäköisesti haastajatasolla ensi vuonna. Kaikkiaan suomalaisia pelaajia osallistuu kilpailuun noin 30.

Yleisöä toivotaan tietenkin paikalle sankoin joukoin. Kiinnostus riippuu tietenkin paljon myös kotimaisten pelurien menestyksestä ja säästä. Jan Ruohon mukaan kotimaisilta golfseuroilta on tullut jonkin verran kyselyjä, minne linja-auton voisi pysäköidä.

”Tapahtuma syntyy ihmisistä, ja urheilijat elävät sillä, että on katsojia”, Ruoho muistuttaa.

 

 

Etsi luettavaa