Hyppää sisältöön

Vierumäen Ruoho vuoden golfjohtajaksi

Jan Ruoholla on iso tavoite: järjestää Euroopan Tourin osakilpailu Suomessa.

Rohkea ote ja CT:n Finnish Challengen järjestäminen toivat Jan Ruoholle valinnan FGMA:n vuoden golfjohtajaksi.

Suomen golfjohtajat ry on valinnut Vierumäki golfin toimitusjohtaja Jan Ruohon vuoden golfjohtajaksi. Ruoho on viime vuosina auttanut Vierumäkeä taistelussa pitkäaikaisia griiniongelmiaan vastaan ja järjestämään ensimmäisen Challenge Tour -kisansa. Tapahtuman onnistuneen läpiviennin lisäksi Vierumäki sai Ruohon mukaan kilpailun tuottamaan vieläpä voittoa.

”Viheriökeskustelu oli ajoittain karun kovaa, mutta kisaviikoksi saimme viheriöt hyvään kuntoon”, Ruoho toteaa uuden GoGolf-lehden jutussa.

Oppivuodet Rönnäsissä

Ennen Vierumäkeä Ruoho työskenteli 10 vuotta Sea Golf Rönnäsin toimitusjohtajana, mikä oli vastavalmistuneen liikunnanohjaajan ensimmäinen vakituinen työpaikka. Kentällä oli miljoonavelat, kun 23-vuotias ensikertalainen hyppäsi ruoriin 90-luvun puolivälissä. Muutama vuosi myöhemmin velat oli selätetty ja kenttä oli laajentunut 27-reikäiseksi.

”Se oli hyvä korkeakoulu minulle”, Ruoho muistelee. ”Jos työntekoa pelkää, niin on parempi jäädä kotiin.”

Vierumäen-pestinsä ohessa Ruoho on suorittanut myös liikkeenjohdon asiantuntijakoulutuksen (eMBA) sekä ollut mukana FGMA:n golfjohtajakoulutuksen rakentamisessa ja järjestämisessä.

 

Lue Jussi Miettisen kirjoittama henkilöjuttu Jan Ruohosta kokonaisuudessaan uudesta GoGolf-lehdestä! Saatavilla Lehtipisteistä kautta maan.

Etsi luettavaa