Hyppää sisältöön

Vesi tulvinut Vantaan Golfpuistossa luonnonsuojelualueelle: ”Vesilainsäädäntöä on rikottu toistuvasti”

Vantaan Golfpuistossa vesi tulvi rakennustyömaan pohjoispuolella

Tulvaongelmat ovat piinanneet rakenteilla olevaa Vantaan Golfpuistoa jo pitkään. Syksyllä tilanne paheni, kun vesi tulvi Natura-alueelle ja muodosti kilometrin pituisen ”järven”. Vantaan ympäristökeskus on ryhtynyt jatkotoimiin asiassa.

VANTAAN PETIKOSSA sijaitseva Vantaan Golfpuisto on joutunut kunnan ympäristöviranomaisten suurennuslasin alle pitkään jatkuneiden tulvaongelmien takia. Ongelmat pahenivat viime syksynä, jolloin golfkentän läpi virtaava Herukkapuro tulvi laajalle alueille ja osittain myös Natura-alueelle.

Kun tilanne ei ollut riittävästi korjaantunut heti vuodenvaihteen jälkeen tehdyssä tarkastuksessa, Vantaan kaupungin ympäristökeskus päätti ryhtyä jatkotoimiin asiassa. Tänään pidettävässä ympäristölautakunnan kokouksessa käsitellään kaupungin ympäristöjohtaja Katariina Rautalahden esitystä, jossa hän esittää vesilain mukaisen hallintopakkohakemuksen jättämistä aluehallintovirastolle.

Mikäli aluehallintovirasto päättää ottaa hallintopakon käyttöön, se oikeuttaa aluehallintovirastoa antamaan Vantaan Golfpuistolle määräyksiä tilanteen korjaamiseksi sakon uhalla.

”Velvoitteen tehosteeksi on asetettava riittävän suuri uhkasakko tai juokseva uhkasakko”, päätösesityksen liitteenä olevassa hallintopakkohakemukseen on kirjattu.

 

HALLINTOPAKKOHAKEMUKSEN perusteella Vantaan Golfpuiston työmaalla on toistuvasti rikottu vesilain määräyksiä. Rikkomukset ovat alkaneet keväällä 2016, mutta ongelmat pahenivat viime syksynä, jolloin vesi tulvi alueella niin pahasti, että alueelle syntyi tulvavedestä pieni ”järvi”. Pahimmillaan tulva-alue oli yli kilometrin pituinen ja jopa 200 metriä leveä.

Tulva on toistuvasti ulottunut myös Vestran luonnonsuojelualueelle, joka on myös Natura-aluetta sekä Petikon ulkoilureitille.

Ympäristöjohtaja Rautalahti sanoi tiistaina GoGolfille, että tulvaveden aiheuttaman ison ”järven” vuoksi asiaa on pidetty erittäin vakavana. Varsinkin, kun tulvavedet ovat ulottuneet luonnonsuojelualueelle.

”Kun järvi on paikassa, johon se ei kuulu, se vaikuttaa tietysti kasvillisuuteen ja vesistöön”, Rautalahti näkee.

Ilmakuva, jossa punainen viiva näyttää kohdan, jossa maata on sortunut puron päälle aiheuttaen padon.

Ilmakuva, jossa punainen viiva näyttää kohdan, jossa maata on sortunut puron päälle aiheuttaen padon.

Vantaan kaupunki

TULVAT SYNTYIVÄT, kun maamassoja sortui kenttätyömaan laidalla kulkevan Herukkaojan päälle. Ne muodostivat padon, eikä vesi päässyt virtaamaan normaalisti ja levisi ympäristöön. Golfkenttäsuunitelman osana vuoksi purouomaa siirrettiin uuteen paikkaan.

Rakentamisen aikana maata on sortunut puron päälle kolme kertaa, joista viimeisin sortuma tapahtui viime maaliskuussa. Maamassoja on poistettu purosta koneellisesti aina tarvittaessa, jotta vesi pääsisi virtaamaan normaalisti.

Hätäratkaisuna viime kesänä puroon asennettiin kaksi vesiputkea, joita pitkin veden ajateltiin pääsevän virtaamaan läpi sortumisista huolimatta. Syksyn runsaiden vesisateiden takia niiden kapasiteetti osoittautui kuitenkin riittämättömäksi.

Marraskuussa Vantaan Golfpuisto sai kehotuksen lopettaa padottavat toimenpiteet vuoden loppuun mennessä. Vantaan Golfpuisto ja urakoitsija vastasivat siihen pyytämällä lisäaikaa patojen purkamista varten, jotta puro saataisiin kaivettua auki talven aikana, kun maa on roudassa.

Vantaan ympäristökeskus ei myöntänyt lisäaikaa, ja heti vuodenvaihteen jälkeen tehdyssä tarkastuksessa ilmeni, että maastossa oli edelleen tulva.

 

VANTAAN GOLFPUISTON toimitusjohtaja Ville Nurmi vakuutti tiistaina GoGolfille, että tulvaongelma on nyt poistunut kokonaan alueelta.

”Urakoitsija ryhtyi hommiin rivakasti ja sai korjattua tilanteen. Sen jälkeen vesi on virrannut ihan normaalisti kolmisen viikkoa”, Nurmi sanoo.

Nurmen mukaan urakoitsija paitsi poisti sortunutta maa-ainesta se myös vahvisti puron reunaa ja rakensi siihen tukirakenteita, minkä pitäisi estää uudet sortumiset.

Vaikka tulvaongelma olisikin poistunut, se ei välttämättä pysäytä Vantaan kaupungin käynnistämää prosessia. Ympäristölautakunta kokoontuu keskiviikkona iltapäivällä.

Nurmi sysää vastuuta tulvavahingoista urakoitsijana toimivan KRY Rakennuksen harteille.

”Uskoisin, että urakoitsija on ottanut liian nopeasti maita vastaan, minkä vuoksi maat ovat lähteneet liikkeelle”, Nurmi sanoo.

Vantaan Golfpuistolla ja KRY Rakennuksella on urakkasopimus, jonka mukaan KRY Rakennus saa toimittaa pääkaupunkiseudun rakennustyömailta ylijäämämaata Vantaan Golfpuiston Vantaan kaupungilta vuokraamalle maalle. Tätä vastaan se rakentaa golfkentän pohjatyöt valmiiksi. Kyseessä on siis eräänlainen vaihtokauppa.

”Sopimustemme mukaan urakoitsija vastaa siitä, että maat pysyvät paikoilaan. Nyt näin ei ole tapahtunut”, Nurmi sanoo.

 

YLIJÄÄMÄMAAN VASTAANOTTAMINEN on iso bisnes. KRY Rakennus on osa Kalliorakennus-yhtiöt Oy:tä, joka on erikoistunut muun muassa maanalaiseen rakentamiseen. Tästä syntyy paljon ylijäämämaata, jonka vastaanottamisesta peritään rahaa.

KRY-rakennus käyttää verkkosivuillaan Vantaan Golfpuistoa referenssinään. Sivuilla lukee, että ”tärkeänä tehtävänämme on varmistaa, että golfkentän maanrakennus ja pohjatyöt tehdään kunnolla ja kestävästi.”

Uusien tietojen valossa näyttää siltä, että tässä tehtävässä se ei ole kunnolla onnistunut.

Vantaan Golfpuisto avattiin viime kesänä yhdeksänreikäisenä. Golfkenttä on osa United Golf Groupia.

Etsi luettavaa