Hyppää sisältöön

Valmistaudu lyöntiin vahvoin rutiinein – ja säästä lyöntejä kierroksella

Lyöntisuunnitelma tehdään pallon takana ja pallolla vain toteutaan ajateltu lyönti.

Lyöntiin valmistautumisella voidaan vaikuttaa merkittävästi suoritustasoon. Siksi sen kehittämiseen tulee kiinnittää huomio siinä, missä itse lyöntisuorituksenkin harjoittamiseen.  

Vanha sanonta kuuluu, että ammattipelaaja käyttää paljon aikaa lyöntiin valmistautumiseen, siirtyy pallolle ja lyö, kun taas harrastelija menee nopeasti pallolle ja käyttää paljon aikaa alkuasennossa, ennen kuin lyönti lähtee.

Tiedetään, että olosuhteiden vaihduttua tai tiukan paikan tullen emme toimi yhtä luovasti kuin helpossa ympäristössä. Kun toimintakyky sumenee, voidaan suorituskykyä ylläpitää menemällä opeteltujen rutiinien taakse ja suoriutua tilanteesta kiitettävästi. 

Rutiinien ei tarvitse olla aina täsmälleen samanlaisia, vaan erilaisissa lyönneissä valmistautuminen voi vaihdella. Prosessia tulee myös syventää pelikokemuksen myötä omiin toimintoihin soveltuviksi. Havaintoja on kuitenkin hyvä organisoida, jotta keräämme vain tarvittavan infon päätöksentekoa varten. Näiden perusteella muodostamme päätöksen, ikään kuin ajo-ohjeen tulevaa lyöntiä varten. Selkeä kuva tulevasta suorituksesta vahvistaa itseluottamusta johtaen hyviin lyönteihin.  

Nyt on aika kartuttaa pelaamiseen liittyviä taitoja

Kevään opetusartikkeleissaan GoGolfin päävalmentaja Timo Karvinen keskittyy pelinomaisuuteen ja erilaisten tilanteiden selvittämiseen golfkentällä. Jutuissa perehdytään muun muassa erikoislyönteihin ja siihen, miten opit pelaamaan paremmin.

Opetusartikkelien lisäksi tällaisiin haasteisiin paneudutaan myös GoGolf-valmennuksen Skoorauskursseilla, joista löydät lisätietoa osoitteessa golfvalmennus.fi

Tuloksentekoa kehittäviä kursseja on ohjelmassa koko kesän ajan.

Valmistaudu, tee päätös

Pallon takana olevaa aluetta voidaan kutsua päätöksenteon alueeksi (thinking box).

Ensin tehdään havainnot pallon makuusta, olosuhteista, etäisyydestä jne. Näiden perusteella tehdään vahva päätös tulevasta lyönnistä, johon sitoudutaan. Valitaan tilanteeseen sopiva maila, luodaan mielikuva siitä, miten pallo lentää valittuun kohteeseen.  

Toteuta mielikuva

Siirry pallolle menettämättä kohdetta. Tee harjoituslyönti joka vastaa mielikuvaa ja päätöstä. Harjoitussvingin tulee olla laadukas lyönti joka johtaisi jo hyvään lopputulokseen. Lukitse maila kohteeseen, ota mukava alkuasento ja toteuta kopio harjoitussvingistä palloa lyöden.

Lopullinen lyönti on tiedostamaton reagointi kohteeseen.  

Timo Karvinen on GoGolfin päävalmentaja. Osoitteessa golfvalmennus.fi saat lisätietoa GoGolf-valmentajien opetustarjonnasta.

Etsi luettavaa