Hyppää sisältöön

Välimäki viidentenä Joburg Openissa, joka keskeytettiin heikon sään takia: ”Totta kai harmittaa tehdä tripla kentän helpoimmalle reiälle”

Sami Välimäki pelasi loistavan kierroksen, vaikka tekikin yhden triplan. KUVA: GETTY IMAGES

Sami Välimäki sai erinomaisen alun tänään alkaneeseen uuteen DP World Tour -kauteen, vaikka sortui yhteen triplaan.

Sami Välimäki aloitti loistavasti uuden DP World Tour -kauden Etelä-Afrikassa. Hän pelasi yhdeksän ensimmäistä reikää kuusi alle parin ja todellisen huippukierroksen esti päivän 12. reiälle tullut triplabogi.

Suomalainen ei kuitenkaan antanut sen häiritä, vaan onnistui tekemään loppuun vielä kaksi birdieä päätyen yhteistulokseen -5 ja jaetulle viidennelle sijalle.

Avauskierros jouduttiin keskeyttämään ukonilman takia, ja se pelataan loppuun huomenna aamulla.

Välimäki oli tyytyväinen peliinsä – tuota yhtä reikää lukuunottamatta. Varsinkin etuysillä varsinkin rautapeli oli iskussa.

”Tosi hyvää lyömistä raudoilla. Pääsin koko ajan hyville paikoille”, Välimäki kuvaili ensimmäistä puolikasta.

Näin syntyi tripla

Triplabogin Välimäki teki kentän helpoimmalle reiälle, joka hieman alle 500 metriä pitkä par 5.

Hän yritti lyödä raffista matalaa, punch-lyöntiä viheriölle, mutta pallo plumpsahti veteen. Droppia seurannut wedge 80 metristä jäi lyhyeksi, josta Välimäki otti vielä kaksi chippiä ja puttia.

Välimäki kuitenkin toipui triplasta nopeasti, sillä hän teki birdiet rei’ille viisi ja kuusi.

”Sain pari birdieä loppuun ja olisi ollut vielä lisää paikkoja, mutta hyvä taistelu kaiken kaikkiaan. Totta kai harmittaa kentän helpommalla väylällä tehdä tripla, mutta enää sille ei voi mitään”, Välimäki tuumasi.

Yllätysnimi johdossa

Kisan kärjessä on todellinen yllätysnimi: Dan Bradbury. Englantilainen, joka on maailmanlistalla sijalla 1 397, pelasi tuloksen 63. Toisena on Saksan Nick Bachem (64) ja kolmatta sijaa jakavat ranskalaiset Romain Langasque ja Clément Berardo (65).

Joburg Openiin tuo lisäpanosta se, että kilpailusta kolme pelaajaa saa paikan The Open Championshipiin.

TULOSPALVELUT
TARJOAA

DP WORLD TOUR

Investec South African Open Championship
Tapio Pulkkanen, Sami Välimäki

ASIAN TOUR

Indonesian Masters
Janne Kaske

LPGA TOUR

Karsintafinaali

LEGENDS TOUR

MCB Tour Championship

Etsi luettavaa