Hyppää sisältöön

Välimäki pelasi kaksijakoisen kierroksen Etelä-Afrikassa – ongelmia lähipelissä

Sami Välimäki menetti tänään asemiaan takaysillä. KUVA: GETTY IMAGES

Sami Välimäen hyvä vire ei kestänyt koko kierrosta Etelä-Afrikassa.

Sami Välimäki pelasi loistavasti ensimmäiset yhdeksän reikää (-4), mutta jälkimmäiset yhdeksän sujui heikommin (-3) Alfred Dunhill Championshipin kolmannella kierroksella. 24-vuotias suomalainen lähtee päätöskierrokselle yhteistuloksesta -2 (74-69-71) ja 50. sijalta.

Kisaa johtavat Skotlannin Scott Jamiesson ja Etelä-Afrikan Ockie Styrdom, jotka ovat tuloksessa -15.

Kuten aiemmin uutisoimme, Välimäki onnistui myös tänään tekemään eaglen par 4 -reiälle. Tällä kertaa kyseessä oli 11. reikä, joka oli suomalaisen toinen reikä tänään, sillä hän lähti liikkeelle kymppitiiltä.

Välimäki teki eaglen par 4 -rei’ille myös torstaina ja perjantaina. Jokainen niistä syntyi kaiken lisäksi eri reiällä.

T

Kierroksen jälkeen Välimäki harmitteli sitä, ettei lähipeli oikein kulje. Sen sijaan pitkään peliin hän on tyytyväinen.

Takaysillä Välimäki ei tehnyt paria parempaa. Hän teki bogin kolmannelle ja tuplan kahdeksannelle reiälle, joka on kentän toiseksi vaikein reikä. Samalle reiälle suomalainen teki tuplan myös torstaina.

Alfred Dunhill Links on DP World Tourin ja Sunshine Tourin yhteiskilpailu, joka pelataan Leopard Creek Country Clubilla, Etelä-Afrikassa.

TULOSPALVELUT

DP World TOUR

Qatar Masters
Tapio Pulkkanen, Kalle Samooja ja Sami Välimäki

LPGA

Maybank Championship
Matilda Castren

LADIES EUROPEAN TOUR

Aramco Team Series, Riyadh
Noora Komulainen, Tiia Koivisto ja Ursula Wikström

AMATÖÖRIGOLF

Naisten joukkue-MM-kilpailut (Espirito Santo Trophy)
Katri Bakker, Henni Mustonen ja Emilia Väistö

LETAS

Santander Golf Tour, Zarazoga
Emily Penttilä, Tiia Teiniketo ja Emilia Tukiainen

AMATÖÖRIGOLF

European Men’s Club Trophy
Espoo Ringside Golf (Tommy Gulin, Joonas Hinkkanen ja Jussi Sahravuo)

AMATÖÖRIGOLF

Spanish International Ladies’ Stroke Play Championship
Anna Backman, Ada Huhtala, Oona Kuronen, Sandra Palin ja Adeliina Virtanen





Etsi luettavaa