Hyppää sisältöön

Välimäellä kehno alku mutta vahva loppu Ranskan avointen avauskierroksella – Højgaard hurjassa vedossa ja lähellä holaria

Sami Välimäki pelasi mainion avauskierroksen. KUVA: GETTY IMAGES

Aamulla startanneista kolmesta suomalaisesta Sami Välimäki aloitti parhaiten, mutta Tapio Pulkkanen on viiden reiän jälkeen vieläkin paremmissa asemissa. Rasmus Højgaard on tehnyt ensimmäiseen 11 reikään seitsemän birdieä.

Sami Välimäki, Mikko Korhonen ja Kalle Samooja olivat aamuvuorossa tänään käynnistyneessä French Openissa. Kolmikosta parhaan kierroksen pelasi Välimäki, joka otti vahvan loppukirin Golf National -kentällä, Pariisissa.

Välimäki oli seitsemän reiän jälkeen tuloksessa kolme yli, mutta onnistui tekemään 11 viimeiselle reiälle neljä birdieä kirjauttaen korttiinsa tuloksen 70 (-1). Kun avauskierros on iltapäivän lähtijöiden osalta vielä kesken, tulos riittää jaettuun 27. sijaan.

Sijaa 48 jakaa Korhonen, joka jäi avauskierroksella lyönnin Välimäestä. Korhosen 71 lyönnin kierros piti sisällään kymmenen paria sekä neljä paria ja bogia.

Samoojan kierroksella oli katastrofin aineksia, sillä 11 reiän jälkeen turkulainen oli kierrostaan peräti viisi yli parin. Kolme birdieä loppuun tekivät kuitenkin hyvää Samoojan kortille, vaikka sijoitus onkin sadan heikommalle puolella tuloksella 73 (+2).

”On tämä kisan käyntiin polkaisu vaan haastavaa. Tiiltä kohtalaisen vahvaa tekemistä, kuten viime viikolla, mutta ei vaan saa rautapeliä uomiinsa”, Samooja harmitteli tiedotteessa.

Samooja oli kuitenkin tyytyväinen seitsemään viimeiseen reikäänsä.

Tapio Pulkkanen starttasi kierrokselleen iltapäivällä. Kymmenenneltä reiältä aloittanut Pulkkanen teki ensimmäiselle reiälle bogin, mutta onnistui birdie-puteissa rei’illä 11, 12 ja 14. Viiden reiän jälkeen hän on tuloksessa kaksi alle parin, joka riittää tässä vaiheessa jaettuun 16. sijaan.

Kilpailun kärjessä on Paul Barjon, jonka nimi sanoo harvalle mitään. Barjon, 20 pelasi viime kauden PGA Tourilla sijoittuen FedEx Cupissa sijalle 171. Edellisvuodelta hänellä on vyöllään voitto Korn Ferry Tourilla.

30-vuotias ranskalainen pelasi avauskierroksen 65 lyönnillä eli kuusi alle parin. Hän jakaa johtopaikkaa vasta 11 reikää pelanneen Rasmus Højgaardin kanssa.

Bogilla aloittanut Højgaard teki päivän seitsemännen birdien reiälle 11 – eikä holarikaan ollut kaukana, kuten alla olevasta videosta voidaan todeta.

Mikäli nuori tanskalainen jatkaa samaan tahtiin kierroksen loppuun saakka, hän hätyyttelee 60 lyönnin alitusta. Højgaardilla on seitsemän reikää jäljellä. Pelatakseen tuloksen 59, hänen pitäisi pelata loput reiät viisi alle parin.

Toista sijaa jakavat Jamie Donaldson ja James Morrisson. He ovat tuloksessa viisi alle parin.

Tulospalvelu

Etsi luettavaa