Hyppää sisältöön

Vaikeuksien kautta voittoon?

Robert Karlberg ja Roope Kakko lähtevät tänään kärkiryhmässä voittotaisteluun.

Roope Kakko ja Rikard Karlberg ovat kärsineet terveysongelmista. Tänään he taistelevat Challenge Tour -kilpailun voitosta kärkiryhmässä.

Roope Kakolle olisi tarjolla tänään melkoista comebackia. 37-vuotias espoolainen on kulkenut viimeisen vuodet varjojen mailla, mutta tänään hän lähtee Vierumäki Finnish Challenge -kilpailuun kärkiryhmässä klo 8.55.

Eroa kärkimies Rikard Karlbergiin (-13) on kaksi lyöntiä. Väliin mahtuu vielä Etelä-Afrikan Bryce Easton, jonka kolmen kierroksen yhteistulos on -12. Unohtaa ei sovi myöskään takana tulevia, sillä 16 parasta pelaajaa mahtuu viiden lyönnin sisään.

Entuudestaan Kakolla on kolme voittoa Challenge Tourilta, joista yksi on European Tourin ja Challenge Tourin yhteiskilpailun voitto Madeiralla. Kokemusta Kakolla on myös kotikisan voittamisesta. Vuonna 2004 Kakko voitti Espoossa pelatun CT-kisan uusinnan jälkeen. Tuolloin voittopuhetta piti parikymppinen amatööri.

Kun ensimmäisestä CT-voitosta on 15 vuotta aikaa, voidaan sanoa, että kyseessä on varsin kokenut pelaaja. Roopella on lukuisia kausia Challenge Tourilla ja muutama European Tourilla. Parhaimmillaan hän on ollut Challenge Tourin rankingissa kahdeksantena. European Tourilla hänen paras kautensa osui vuoteen 2015, jolloin hän voitti Madeiran-kisan. Hän sijoittui tuolloin rankingissa 122:nneksi.

Tänä vuonna Kakko on päässyt pelaamaan ainoastaan viisi kilpailua Challenge Tourilla. Neljässä niistä hän on päässyt cutista läpi.

Kahdessa edellisessä Kakko nappasi sijat 29. ja 30. vaikka kärsi molemmissa terveyshuolista. Myös Vierumäen-viikolla Kakko on kärsinyt reaktiivisesta artriitista, joka on reumaperäinen niveltulehdus. Nyt hän saa vanhaan vaivaan jälleen lääkitystä, joten tilanne on siinä mielessä parempi kuin edellisessä kisassa, vaikka joutuukin pelaamaan normaalia suuremmilla golfkengillä.

Pelaaminen hyvin jo puolikuntoisena antaisi viitteitä siitä, että peli on ollut tuloillaan. Eilen kierroksen jälkeen Kakko antoi haastattelija varsin luottavaisen oloisena. Erityisen tyytyväiseltä hän vaikutti lähipeliinsä ja puttiin. Se on hyvä asia, sillä turnauksia voitetaan yleensä puttaamalla.

Kärjestä lähtevä Rikard Karlberg on niin ikään pitkän sairastelun jälkeen tekemässä paluuta huipulle. Ruotsalainen on parhaimmillaan sijoittunut European Tourin rahalistalla 30 parhaan joukkoon.

Täyteen pelikuntoon Karlberg sanoi päässeensä puolentoista vuoden täyden tauon jälkeen vasta edellisessä kisassa Itävallassa. Päätöspäivään ruotsalainen lähtee voiton kiilto silmissään.

Voittotaistelu ei ole tietenkään ainoastaan Kakon ja Karlbergin välinen, sillä huippukierroksella kärkeen voi nousta moni muukin pelaaja. Mutta jos kisan voittaa Kakko tai Karlberg, saa media melkoisen tarinan kerrottavakseen.

Täällä Suomessa toivotaan tietenkin toista perättäistä kotivoittoa. Viime vuonna Vierumäki Finnish Challenge -kisan voitti Kim Koivu.

Tulospalvelu

Vierumäki Finnish Challenge -kisaan on yleisöllä vapaa pääsy.

Etsi luettavaa