Hyppää sisältöön

Uusi puttiote toimii, McIlroy johtaa kolmella

Rory McIlroy pelasi lauantaina tarkasti.

Cadillac Championshipin päätöspäivään lähdetään Rory McIlroyn komennossa. Pohjoisirlantilainen iski lauantaina tauluun tuloksen 68 lyöntiä ja nousi tilanteeseen 12 alle. Dustin Johnson ja putterinsa kanssa kipuillut Adam Scott ovat toisen kolmen lyönnin päässä.

Eihän siinä näin pitänyt käydä. Rory McIlroy oli pudonnut cutista viikkoa aiemmin Honda Classicissa, ja kuntopuntari näyttää alaspäin. Silti mies lähtee illalla Suomen aikaa mukavan etumatkan turvin kauden ensimmäisen World Tourin osakilpailun viimeiselle kierrokselle.

Maailmanlistalla kolmantena oleva McIlroy syttyi Doralissa pelattavassa kisassa. Kaksi ensimmäistä päivää hän pelasi maailmanlistan ykkösen Jordan Spiethin ja kakkosen Jason Dayn kanssa. Kumpikaan heistä ei muodosta enää uhkaa McIlroylle, sulla he ovat jääneet tästä jo yli kymmenen lyönnin päähän.

Ensimmäisen kisa uudella otteella

Tänään McIlroy ei aio lähteä varmistelemaan tai pelaamaan jotain tiettyä pelaajaa vastaan, vaan hän asettaa itselleen selkeän henkilökohtaisen tulostavoitteen. Miehen mukaan se pitää hänen ajatuksensa poissa epäolennaisuuksista, kuten turnauksen voittamisesta.

”En aio pelata puolustusvoittoisesti. Se ei kuulu tyyliini”, McIlroy sanoi.

Yksi syy McIlroyn hyvään menestykseen on se, että hän vaihtoi puttiotetta turnauksen alla. Cadillac Championshipissä hän testaa sitä ensimmäisen kerran tositoimissa. Ennen kisaa hän harjoitteli puttia uudella gripillä kaksi tuntia päivässä neljän päivän ajan. Uusi ote on toiminut mainiosti, ja puttipeli on ollut McIlroyn vahvuuksia kisassa.

Tässä kooste kilpailun kolmannesta päivästä.

Tässä kisan kymmenen kärki.

Etsi luettavaa