Hyppää sisältöön

US Open -viikko: Matilda on kiertueen toiseksi paras lähestymissä, mutta toiseksi huonoin puttien määrässä

Matilda Castrénilla on edessään vielä kaksi kilpailua tämän kalenterivuoden aikana

Matilda Castrén pelaa tällä viikolla US Openissa. Kyseessä on 26-vuotiaan uran toinen major-turnaus. Mikäli Matilda onnistuisi parantamaan puttipeliään, hän on mahdollisuudet vaikka mihin.

Matilda Castrén on mukana tällä viikolla pelattavassa Women’s US Openissa.  Viime vuonna LPGA:lla debytoinut Castrén ansaitsi paikan peräti 5,5 miljoonan dollarin kisassa karsintojen kautta. 

Kyseessä on 26-vuotiaan LPGA-kiertuepelaajan uran toinen major-turnaus. Ensimmäinen arvoturnaus oli viime lokakuussa pelattu PGA Championship, jossa Matilda sijoittui upeasti 23:nneksi.

Kyseessä on yksi parhaista suomalaisista major-sijoituksista miehet mukaan lukien. Ainoastaan Mikko Ilonen ja Minea Blomqvist-Kakko ovat onnistuneet sijoittumaan korkeammalle golfin majorissa, Ilonen kolme kertaa ja Blomqvist-Kakko kerran.

Kisa pelataan San Franciscossa, The Olympic Clubilla, jossa on pelattu aiemmin miesten US Open monen monituista kertaa. Naisten major pelataan kentällä nyt ensimmäistä kertaa.

Kyseessä on yksityisklubi, joka hyväksyi naiset jäsenikseen vasta vuonna 1990. Tällöinkin vasta painostuksen alla, kun San Franciscon kaupungin lakimies haastoi kentän oikeuteen muun muassa tasa-arvon nimissä. Kenttä sijaitsee osittain San Franciscon mailla, eikä klubi halunnut ottaa riskiä ja puolustaa käytäntöjään oikeuden edessä.

Luonnollisesti US Openiin osallistuu koko naisgolfin kerma. Maailmanlistan 50 parhaasta 40 on mukana taistelemassa naisgolfin suurimmasta palkintopotista ja ennen kaikkea mahdollisuudesta päästä golfin historiaan.

Castrén starttaa ensimmäiselle kisakierrokselle klo 12.56 paikallista aikaa eli keskellä yötä klo 2.56 Suomen aikaa. Hän on pelannut avauskierroksen loppuun perjantaina aamulla.

Matildan kahden ensimmäisen kierroksen pelikaverit ovat hongkongilainen Tiffany Chan ja yhdysvaltalainen amatööri Megha Ganne. 17-vuotiaalle aukesi paikka kisassa Castrénin ja Chanin tapaan karsinnoista.

Chan on Matildaa edellä LPGA-rankingissa (86:s vs. 102:s). Sen sijaan maailmanlistalla järjestys on toisin päin. Matildan tuorein rankkaus on 184:s, kun Chan on sijalla 195.

Tänä vuonna Castrén on päässyt mukaan neljään LPGA-kiertueen kisaan, joista paras sijoitus on jaettu 12:s. Edellisessä kisassaan, pari viikkoa sitten pelatussa Pure Silk Championshipissä Matilda oli jaettu 63:s.

Matildan ongelmakohdat löytyvät puttipelistä. Hänen puttikeskiarvonsa kierrosta kohti on peräti 32,67, mikä on kiertueen toiseksi huonoin. Sen sijaan lähestymislyönneissä suomalainen loistaa, sillä hänen viheriöosumaprosenttinsa on peräti 80,3 eli kiertueen toiseksi paras.

Kisan näyttävät suorana Elisa Viihde Viaplay -palvelu ja V Sport Golf -kanava. Koska kisa pelataan Yhdysvaltain länsirannikolla, kilpailu näytetään Suomessa keskellä yötä.

Lähetysajat

  • Torstain klo 1.00–6.30
  • Perjantai klo 1.00–6.30
  • Lauantai klo 23.00–5.30
  • Sunnuntai klo 20.00–2.30

Kisan voittoa puolustaa A-Lim Kim.

Lähtöajat

Etsi luettavaa