Hyppää sisältöön

Ursulan unelma ei toteutunut vieläkään – Wikströmin uran yhdeksäs kakkostila tuli melkoisen jännitysnäytelmän jälkeen 

Ursula Wiksröm on jättänyt ainakin toistaiseksi harjoituslyönnit ottamatta kisakierrosten aikana. KUVA: MARK RUNNACLES / LET

Ursula Wikström on sijoittunut jaetulle toiselle sijalle 400 000 dollarin Irish Openissa. Wikström taipui voittaja Klara Spilkovalle vasta uusinnassa.

Ursula Wikström on sijoittunut toiseksi Irish Openissa, josta muodostui todellinen jännitysnäytelmä. Upeasti uusintaan yltänyt Wikström hävisi voiton ensimmäisellä uusintareiällä Tsekin Klara Spilkovalle. Uusinnan kolmas pelaaja oli Tanskan Nicole Broch Estrup.

Katsojille tarjottiin draamaa, sillä neljännen kierroksen loppuvaiheessa todella monella pelaajalla oli mahdollisuus nousta voittoon.

Kilpailun tasaisuudesta kertoo paljon se, että peräti kymmenen pelaajaa jäi lopulta kahden lyönnin päähän uusinnasta arvostetussa kilpailussa.

Yksi lyönnin päähän uusinnasta jääneistä oli kotiyleisön suuri suosikki Leona Maguire, joka on maailmanlistalla 18:ntena.

Wikströmin ketsuppipullo aukesi 12. reiällä

Klara Spilkovan voittotulos oli -14 (66-68-73-67). Samaan yhteistulokseen ylsi siis myös Wikström, jonka kierrostulokset olivat 69-66-71-68.

Sunnuntaina Wikström teki ensimmäisen birdiensä vasta reiälle 12. Sen jälkeen niitä tulikin sitten vielä neljä lisää.

Viimeisen niistä Wikström teki päätösreiälle, se sinetöi lopulta suomalaiselle paikan uusinnassa. Wikströmin ainoa kauneusvirhe sunnuntaina oli 13. reiän (par 3) bogi.

Oli lähellä, ettei uusinnasta tullut neljän naisen välistä kamppailua, sillä kärkiryhmässä pelannut Annabel Dimmock olisi liittynyt trion seuraan, mikäli hän olisi tehnyt päätösreiälle birdien.

Lyhyehkö birdie-yritys par 5 -reiällä meni kuitenkin ohi ja englantilaisen oli tyytyminen jaettuun neljänteen sijaan.

Yksi reikä riitti

Yksi reikä riitti ratkaisemaan voiton Spilkovalle. Ensimmäisenä uusintareikänä pelattiin uudestaan 18. reikä, jolla Wikström oli tehnyt neljän kisakierroksen aikana kolme birdieä ja yhden parin.

Viidennellä kerralla hänen oli tyytyminen kuitenkin pariin, kun birdie-putti noin neljästä metristä ei uponnut reikään. Niukasti ohi meni myös Broch Estrupin birdie-yritys suurin piirtein samasta matkasta kuin Wikströmillä.

Tässä Wikströmin kolmas lyönti uusintareiällä:

Spilkovalla oli voittoon jäljellä noin metrin putti, jonka hän löi rohkeasti, ja se kannatti. 28-vuotias pelaaja nappasi uransa toisen voiton ja mojovan 60 000 euron palkintoshekin.

Wikströmin osuus 400 000 euron palkintopotista on 30 000 euroa ja ranking-pisteitä kertyi 275 kappaletta. Niiden avulla Wikström nousi mukavasti kiertueen rankingissa 18:nneksi.

”Olen kamppaillut puttini kanssa, ja nyt se alkoi toimia ja aloin tehdä birdieitä. Joissakin osissa kierrosta se alkoi toimia paremmin, ja sanoisin, että tällä viikolla pelasin melko vaakasti, enkä tehnyt montaa typerää virhettä”, Wikström kommentoi peliään Ladies European Tourin sivuilla.

Wikströmillä vahva vire syksyllä

Suomalainen on ollut erittäin hyvässä vireessä viime viikkoina, sillä kolmesta edellisestä kisasta hän on ottanut sijat 5:s, 4:s ja 18:s. Tänään hän oli siis jaettu toinen.

Toinen sija maistuu Wikströmin suussa varmasti karvaalta, sillä kyseessä oli 42-vuotiaan ja vuonna 2004 alkaneen Ladies European Tourin uran yhdeksäs hopeasija.

Irish Open oli muuten nykyään Golf-Talmaa edustavan Wikströmin 299:s, näin kiertueen tarjoaman virallisen tiedon mukaan.

Mikä olisikaan hienompaa kuin ottaa uran debyyttivoitto juhlakisassa. Wikströmin syysvire on sen verran nousujohteinen, että mikään mahdottomuus se ei olisi.

Wikström pelannee juhlakilpailunsa lokakuun puolivälissä New Yorkissa Trump Links at Ferry Point -kentällä. Kyseessä on miljoonan dollarin Aramco Team Seriesin kilpailu, ja samassa yhteydessä pelataan toki myös yksilökilpailu.

Irish Openissa muut suomalaiset jäivät Wikströmin varjoon. Noora Komulainen ja Linda Osala (-2) jakoivat 49:tä sijaa ja Tiia Koivisto (par) oli 50:s.

Tulospalvelu

Etsi luettavaa