Hyppää sisältöön

Ursula Wikström taistelee Espanjassa paikasta kärkikuusikkoon – Sanna Nuutinen sijoittuu pistelistalla neljänneksi

Mika Wikström (vas.) on ollut vaimonsa Ursulan caddienä noin 150:ssa LET:n kisassa. Kaksi ensimmäistä kierrosta mailoja kantoi poika Erni.

Sanna Nuutisen (73-72-77-70,+4) sijoitus on Espanjan avoimissa päälle 30:n. Ursula Wikström (-6) jakoi viisi reikää ennen loppua neljättä sijaa.

Espanjan lippu on liehunut korkealla koko LET:n päätöskisan ajan. Carlota Ciganda siirtyi johtoon Los Naranjosin kentällä toisena päivänä, ja on viikonlopun aikana pitänyt kärkipaikkansa 2-5 lyönnin marginaalilla.

Kun neljättä kierrosta oli jäljellä viimeisen kolmikon osalta kuusi reikää, tuloksessa -14 ollut Ciganda johti viidellä pelikavereitaan  Atthaya Thitikulia (-9)  ja Maja Starkia (-9).

Seuraavat kärkikymmenikön pelaajat ovat selvästi kolmikon takana tulosten -6-2 välillä.
Ursula Wikstöm (-6/13) oli seitsemäntenä ennen loppusuoraa.

Sanna Nuutinen menetti mahdollisuutensa kärkitaistoon nousemiseksi lauantaina (77,+5). Sunnuntaina tuloskortti oli huomattavasti siistimpi, mutta huipputulosta ei osunut yhteenkään neljästä kierroksesta. 
Viimeisen kierroksen kahteen birdieen lopetettuaan Nuutisen sijoitus oli 36.

Krista Bakker pelasi vahvan viikonlopun (75-75-69-71,+2) ja oli kierroksensa päätyttyä 27.

Pistelistalla kolmantena olleen Nuutisen ohi menee Stephanie Kyriacou, joka on noussut syvälle kärkikymmenikköön Spanish Openissa

Golf.tv näyttää kisan suorana ratkaisuun asti.

Tulospalvelu

Etsi luettavaa