Hyppää sisältöön

Upea kenttä ja harjoitusolosuhteet myyntivaltteina Linna Golfissa: “Nuorten miesten osuus pelaajistossa on kasvanut eniten”

Linna Golf nousi vuonna 2019 kotimaisen kenttärankingin  ykköseksi

Vanajanlinnan jäsenistä valtaosa on miehiä, positiivista palautetta puitteista ja palvelusta tulee runsaasti myös naisilta. 

Vanajanlinna Golf & Country on tilastojen mukaan kotimaisista golfseuroista miesvaltaisin. Juniorit huomioiden 81 prosenttia jäsenistä on miehiä tai poikia. 

Vanajanlinna Golf & Country Club miesvaltaisin golfseura Suomessa

Linna Golfina paremmin tunnettu golfkeskus on viimeisten viiden vuoden aikana tuplannut jäsenmääränsä.
Osakkaiden lisäksi merkittävää osaa jäsenistössä edustavat nykyään kausipelaajat, joka on mahdollistunut Linna Golfissa uudistetun tuotteistuksen myötä.

“Tavoittelemme laatua arvostavia pelaajia ikään ja sukupuoleen katsomatta. Toistaiseksi suuri osa on uusista jäsenistä  on nuoria miehiä, joita houkuttavat erityisesti tasokas kenttä, monipuoliset harjoitusolosuhteet, sekä jäsenyyteen sisältyvä ilmainen harjoittelu palloineen läpi kauden”, taustoittaa asiakkuuspäällkkö Karri Koivu.

Matilda Castrén on edustanut koko ammattilaisuransa ajan Linna Golfia Suomessa ja maailmalla

Matilda Castrén on edustanut koko ammattilaisuransa ajan Linna Golfia Suomessa ja maailmalla

linna golf

Jäsenille tarjottavia ryhmätunteja on vetänyt muun muassa Linna Golfia edustava Matilda Castrén.

“Yhteistyö toimii mainiosti. Matildan päätyömaa on USA:ssa, mutta  hän viihtyy erinomaisesti Vanajanlinnassa kotimaan visiiteillään. Olympialaisten jälkeen Matilda veti harjoitusviheriöllämme pitkiä treenejä, kehuen sen olevan samaa tasoa kuin Tokion kisakentän viheriöiden. Harjoitusten intensiteetti ja kesto saivat niitä seuranneet vakuuttuneiksi Matildan ammattimaisesta asenteesta”, suitsuttaa Linna Golfin toimitusjohtaja Esa Honkalehto Solheim Cupin sankaria.

Naiset arvostavat kaunista klubiympäristöä

Vanajanlinnassa tieto siitä, että heillä on suhteessa eniten kaikista seuroista miesjäseniä otetaan rauhallisesti vastaan.
Herrakerhon kyseenalaista viittaa ei prosenttiosuuden perusteella ole syytä asettaa Linna Golfin ylle.

Asiakastyytyväisyyttä mittaavassa Pelaaja ensin -tutkimuksessa Vanajanlinna on päättyvällä kaudella vieraspelaajilta saaduissa pisteissä Suomessa toisena. Omilta  jäseniltä tulleet pisteet ovat maan kuudenneksi korkeimmat.

“Naisilta, niin omilta jäseniltä kuin myös vierailta tulevassa palautteessa kiitellään hyvien peliolosuhteiden lisäksi klubiympäristön kauneutta, sekä esteettisyyttä josta nautitaan klubialueelle saapumisesta kotimatkan alkamiseen asti”, Honkalehto purkaa runsasta palautetta

Palvelujen tasoa arvioitaessa Vanajanlinna sai Pelaaja ensin -tutkimuksessa päättyneellä kaudella ennätyspisteensä, 94/100.
“Tälläkin osa-alueella huolehdimme siitä, että eri asiakassegmentit, etenkin naiset, tulevat huoimioiduiksi parhaalla mahdollisella tavalla”, Honkalehto vakuuttaa.

Linna Golfin kymmenes viheriö on näyttävyyden, muotojensa sekä pelattavuuden osalta Suomessa ehdotonta huippua

Linna Golfin kymmenes viheriö on näyttävyyden, muotojensa sekä pelattavuuden osalta Suomessa ehdotonta huippua

Teemu Tyry

Miksi sitten Vanajanlinna Golf & Country Club erottuu sukupuolijakaumaltaan useimmista muista resorteista, jotka ovat kärkipäässä naispuolisten jäsenten osuudessa lähes kaksinkertaisella prosenttimäärällä?
Tuolla listalla korkealla ovat muun muassa Tahko, Katinkulta, Kultaranta ja Nordcenter.

Naispelaajia suhteessa eniten resort-kentillä

Yksi merkittävä syy lienee siinä, että Vanajanlinnan yhteydessä yksityisomistuksessa olevien loma-asuntojen määrä on toistaiseksi vielä pieni.

Vanajanlinnassa pelikierrosten määrä on kahden viimeisen kauden aikana kasvanut noin 30 prosentia. Golfarien yöpymisten määrä puolestaan on tuplaantunut hotellissa sekä klubialueen huoneistoissa kolmen vuoden aikana.

“Golfaavat pariskunnat ovat todella merkittävä asiakasryhmä. Meillä on vakaa uskomus myös siihen, että huippuolosuhteitamme ja laatua arvostavien sitoutuneiden kausipelaajien sukupuolijakauma tasoittuu, kun linnalaiset levittävät ilosanomaa lähipiirilleen”, Karri Koivu ennakoi.

Bunkkerien uudistus nostaa entisestään kentän tasoa

Linna Golfissa toteutettiin loppukesästä kaikkien bunkkerien remontti, jonka tuomia parannuksia arvioidaan keväällä 2022.
”Ne ovat nyt maailmanluokkaa ulkonäöltään ja pelattavuudeltaan. Panostus oli varsin suuri, mutta uudistustöistä saatava hyöty on sitäkin merkittävämpi”, Honkalehto vakuuttaa.

Kesällä 2022 Linna Golfissa pelataan kolmen vuoden tauon jälkeen kansainvälinen arvoturnaus. 16-vuotiaiden EM-kisat, European Young Masters tuo tulevaisuuden tähdet Hämeenlinnaan.

Linna Golfissa ei myöskään arkailla kertoa sitä, että naisten European Tourin kilpailun järjestäminen lähitulevaisuudessa kiinnostaa.
Matilda Castrén voitti ikimuistoisella tavalla Ruissalossa pelatun Gant Ladies Openin. Tulevalla kaudella kilpailu pelataan Ahvenanmaalla.

Jon Rahm (kesk.) oli mukana Espanjan joukkueessa, joka vuonna 2014 voitti Linna Golfissa EM-kultaa

Jon Rahm (kesk.) oli mukana Espanjan joukkueessa, joka vuonna 2014 voitti Linna Golfissa EM-kultaa

Teemu Tyry

“Linna Golf on isännöinyt Challenge Tourin ja Senior Tourin kisoja, sekä järjestänyt  amatöörien EM-kisat miesten henkilökohtaisessa sarjassa sekä joukkkueille. Tuohon sarjaan LET:n kisa sopisi erinomaisesti jatkoksi”, Honkalehto muistuttaa haastattelun lopuksi.

Linna Golf

Mainos: GoGolf Black Week,  Linna Golf – green fee kahdelle 139 €

 

Etsi luettavaa