Hyppää sisältöön

Ulosotossa ollut mies osti järjestelypalkkiota vastaan noin 80 golfosaketta ja jätti vastikkeet maksamatta – häkki heilahti

Vantaan käräjäoikeus antoi tuomion golfosakkeita ostaneelle miehelle tänään. Asiasta kertoi ensimmäisenä Suomen Golfkentät ry Facebook-sivuillaan.

Golfosakkeita korvausta vastaan ostanut mies on tuomittu velallisen epärehellisyydestä vuoden ja kahdeksan kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen.

Vantaan käräjäoikeus on tuominnut golfosakkeita hankkineen miehen vuoden ja kahdeksan kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen törkeästä velallisen epärehellisyydestä. Rangaistus tuli ehdottomana, koska tuomitulla oli aiempaa rikostaustaa.

Jusa Marko Kauppila oli ostanut vuosien 2013-2016 aikana noin 80 golfosaketta eurolla ja jättänyt osakkeiden vastikemaksut  maksamatta. Mies oli saanut osakekaupoistaan myyjiltä 250-300 euron järjestelypalkkion.

Tuomitulle jäi golfkenttien hoito- ja rahoitusvastikkeista rästiin selvästi yli 200 000 euroa. Mies saikin vankeustuomion lisäksi maksettavakseen tuntuvat vahingonkorvaukset. Esimerkiksi vihtiläiselle Hill Side Golfille hänet tuomittiin maksamaan lähes 115 000 euroa.

Miehellä ei ollut rikosten tekoaikaan lainkaan verotettavaa tuloa, ja hän oli jo ensimmäisten kauppojen syntyhetkellä ulosotossa. Käräjäoikeuden tuomion mukaan miehen on täytynyt ymmärtää, että osakkeiden ostaminen on entisestään pahentanut hänen taloudellista jamaansa.

Asianomistajina kymmenkunta golfkenttää

Tuomittu kiisti oikeudessa rikoksen. Hän sanoi ostaneensa osakkeet tarkoituksenaan myydä ne edelleen, mutta osakkeet eivät olleet kuitenkaan käyneet kaupaksi. Käräjäoikeus ei pitänyt miehen väitettä uskottavana.

”Kussakin kaupassa myyjä on ollut halukas maksamaan ostajalle siitä, että myyjä voi luopua omistamastaan osakkeesta. Jo yksin tämän liiketoimintaan liittyvän epätyypillisen seikan perusteella vastaajan olisi tullut mieltää, että golfosakkeilla ei ole markkinoilla todellista jälleenmyyntiarvoa”, käräjäoikeus perusteli.

Käräjäoikeus katsoi, että tuomittu on ollut tietoinen vastikevelvollisuudestaan ja omasta maksukyvyttömyydestään, kun hän hankki maksua vastaan omistukseensa golfosakkeita. Se pahensi entisestään hänen taloudellista tilaansa.

Asianosaisena tapauksessa oli Hill Side Golfin lisäksi yli kymmenen suomalaista golfkenttää: Arctic Golf, Gumböle Golf, Harjattula Golf, Hirsala Golf, Iitti Golf, Katin Golf, Keri Golf, Kullo Golf, Kurk Golf, Levi Golf, Nurmijärven Golfkeskus, Pielis Golf ja Ruukki Golf.

”Merkittävä ennakkopäätös”

Nurmijärvi Golfin toimitusjohtaja Esa Meriläinen oli koordinoimassa yhteistyötä golfkenttien välillä, kun ne tekivät aikoinaan rikosilmoitusta tuomion saaneesta miehestä.

Meriläinen otti tuomion tyytyväisenä vastaan. Hän pitää sitä merkittävänä ennakkopäätöksenä. Meriläisen mukaan on mahdollista, että jotkut golfyhtiöt saattavat lähteä peräämään vahingonkorvauksia osakkeita myyneiltä tahoilta. 

”Vielä ei tiedetä, ovatko he osallistuneet rikolliseen toimintaan. Kun on ollut todistettavasti negatiivinen kauppasumma, saattaa olla, että joku kenttä tai kenttiä harkitsee asian riitauttamista ja lähtee hakemaan oikeusteitse saataviaan”, hän pohtii.

GoGolfin tietojen mukaan nyt tuomittu henkilö ei ole ollut ainoa, joka on palkkiota vastaan ostanut golfosakkeita. Meriläinen ei vahvista tietoa, mutta suosittelee myyntiä harkitsevaa varovaisuuteen, mikäli joku haluaa ostaa golfosakkeen negatiivisella kauppasummalla.

”Myyjän kannattaa tarkasti selvittää välittäjän ja myyjän taustat”, Meriläinen neuvoo.

Etsi luettavaa