Hyppää sisältöön

Treenihaaste viikko 2: Hae videoilta inspiraatiota omaan talviharjoitteluun

Treenihaasteen toinen viikko on täällä, ja kävin taas hallissa vetämässä itselleni tunnin harjoituksen. Hae inspiraatiota treenistä omaan tekemiseen.

Treenien perusrakenne tulee pysymään joka viikko samantyyppisenä – 30 minuuttia pitkää peliä ja 30 minuuttia lähipeliä. Keksin kuitenkin joka kerta tekemiseen jotain piristävää muutosta. 

Golfissa toistoilla on merkitys, mutta itse treeneihin on hyvä rakentaa vaihtelua. Se pitää mielen virkeänä. 

Yksi huomio toistojen merkityksestä: kyse ei ole siitä, että svingi toistuisi täsmällisesti lyönnistä toiseen. Sen sijaan toistoilla kehitetään koordinaatiota ja tuntumaa. 

Svingin täydellinen toistuminen on mahdoton ajatus, mutta haluat silti lyödä palloja putkeen stanssaamalla kerta toisensa jälkeen samalla tavalla ja ajatuksella. Saatat hämmästyä mitä kaikkea oivallat jo muutaman pallon jälkeen.  

Tällä viikolla keskitytään lähtöasennon tasapainoon.

Puoli tuntia täyttä svingiä

  • Harjoittele pallolle asettautumista ensimmäinen vartti. Joka kerta kun stanssaat, keskity kolmeen avainasiaan: kulmat, lujuus ja etäisyys.
  • Sen jälkeen lyö noin 10 minuuttia eri mailoilla keskittyen osumaan ja suuntaan.
  • Pitkän pelin viimeiset 5 minuuttia testaa kyky hallita otetta ja lapaa.

Chippaa vartti

  • Harjoittele chippipaikalla sitä, mitä tasapainoinen seisominen voisi tarkoittaa edestä katsottuna. Sen jälkeen treenaa hetki muutamalla pallolla eri paikoista yrittäen saada pallon mahdollisimman lähelle kohdetta. 
  • Lopuksi tee upotushaaste. Huomaa, kuinka lyhyitä chipit videolla ovat. Älä tee sitä liian vaikeaksi. Chippitreeni löytyy tästä videosta.

Viisitoista minuuttia puttiin

  • Putissa keskity tasapainon lisäksi tähtäämiseen ja suuntaan.
  • Testaa myös kykyäsi saada pallon lähtemään oikeaan linjaan.

Voit jälleen kopioida treenin suoraan omaksesi, tai ottaa siitä ideoita omaan tekemiseen. 

Ensi viikolla siirrytään puttigriinillä harjoittelemaan tuntumaa etäisyyksiin. Kaikki treenit voi tehdä siten, että ne eivät vaadi kalliita apuvälineitä. Lähde mukaan? Laita kommenttia alle siitä, miten treenit etenevät. 

Antti Vaalas on GoGolfin headpro, joka opettaa kesäisin Kytäjällä, Kurk Golfissa ja Leppävaaran GoGolf Rangella. Talvella hänen opetuspaikkana ovat Golf Skyn uusi myymälä Espoon Suomenojalla ja Planmeca Areena Vuosaaressa, Helsingissä. Antin talven opetus- ja pelimatkat löydät täältä.

Etsi luettavaa