Hyppää sisältöön

Todellinen yllättäjä Vierumäki Finnish Challengen voittoon – vakava auto-onnettomuus oli päättää saksalaispelaajan uran – ja jopa elämän

Velten Meyer kuittaisi Vierumäki Finnish Challengen voitosta 40 000 euroa. KUVA: TOMI NATRI

Saksan Velten Meyer voitti Vierumäki Finnish Challengen. Saksalainen ei tehnyt viikonloppuna yhtään bogia ja rikkoi kisaennätyksen.

Torstaina Saksan Velten Meyer aloitti Vierumäki Finnish Challengen birdiellä. 71 reikää myöhemmin hän päätti kilpailuun birdieen ja selvään viiden lyönnin voittoon tuloksella -26 (70-62-65-65). Se on samalla kilpailun uusi ennätys.

Vaikka saksalainen aloitti birdiellä, muuten kilpailu käynnistyi kehnosti. Hän oli yhdentoista pelatun reiän jälkeen kilpailua kaksi yli parin tehtyään alkuun kolmen birdien lisäksi viisi bogia.

Meyerin kilpailu sai kuitenkin käänteen parempaan, kun hän onnistui tekemään eaglen reiällä numero 12. Se on lyhyehkö par 5, joka pelattiin tuolloin myötätuuleen.

Kun Meyer sai tehtyä loppukierrokselle kaksi birdieä, pääsi hän ns. cut-rajalta toiseen päivään. Toisena päivänä hänen ei enää tarvinnut jännittää cutin selvittämistä. Hän pelasi tuloksen 62 (-10) ja nousi kahden lyönnin päähän kärjestä.

Kolmas päivä sujui 65 (-7) lyönnillä, ja Meyer nousi jakamaan kärkipaikkaa maanmiehensä Marc Hammerin kanssa.

Päätöspäivänä saksalainen jatkoi vakuuttavia esityksiään, samalla kun Hammerin peli alkoi takkuilla, kun kolmannelle reiälle tuli tupla. Kierroksen puolivälissä saksalaisten välillä eroa oli jo kolme lyöntiä.

”Yhdeksän reiän jälkeen ajattelin, että jos en tee loppuun bogeja, olen vahvoilla”, Meyer sanoi kilpailun jälkeen.

Eikä bogeja tullut, vaan parin lisäksi birdiet molemmille par 5 -rei’ille. Maalissa eroa Hammeriin oli viisi lyöntiä.

Hammer teki päätösreiällä hienon birdien bunkkerista ja nousi lyönnillä ohi Irlannin John Murphystä, joka sortui viimeisellä harmittavaan bogiin.

Äidin neuvo kantoi loppuun

Meyeriä voit pitää todellisena yllättäjänä. Hän tuli kilpailuun Challenge Tourin rankingin sijalta 136. Kilpailu oli hänelle vasta kauden seitsemäs tällä kiertueella. Kolmessa ensimmäisessä hän putosi cutista, sen jälkeen tulivat sijoitukset 19:s, 14:s ja 40:s. Vierumäki Finnish Challengen voitto nelinkertaisti hänen ansionsa tällä kaudella.

Kierroksen jälkeen Meyer jakoi voitosta kiitosta myös äidilleen. Viikko sitten Irlannissa Meyer oli aloittanut kilpailun tuloksella 77, jonka jälkeen hän täräytti tauluun yhden päivän parhaista lukemista: 66.

”Juttelin äidin kanssa aiemmin tällä viikolla puhelimessa, ja hän neuvoi hakemaan samoja tuntemuksia kierrokselle kuin Irlannin toiselta päivänä”, Meyer sanoi.

Vierumäen voitto on Meyerille uran ensimmäinen ammattilaisena. 27-vuotias pelasi rapakon takana yliopistogolfia suorittaen bachelor-tutkinnon. Sen jälkeen hän jatkoi vielä kaksi vuotta päätoimisena opiskelijana ja luki itsensä maisteriksi. Pääaineena hänellä oli markkinointi.

”Toki harjoittelin myös koko ajan tuon ajan, mutta en voinut pelata enää yliopiston joukkueessa”, hän sanoi.

Nokkakolari oli päättää uran

Saatuaan tutkinnon suoritettua vuonna 2018 Meyer ryhtyi ammattilaiseksi ja lähti seuraavana vuonna pelaamaan PGA Tour of Chinaa. Toukokuussa 2019 Meyerinura sai karmean käänteen, kun hän joutui kilpailumatkalla Pekingissä vakavaan auto-onnettomuuteen.

Meyer oli sairastunut pahaan vatsatautiin. Häntä oltiin viemässä järjestäjien kyytipalvelulla sairaalaan nesteytykseen koko päivän kestäneen oksentelun jälkeen, kun vapaaehtoisen ohjaamaan autoon törmäsi väärää kaistaa pitkin tullut auto. Kullanväristä BMW:tä ohjasi rattijuoppo.

”En muista onnettomuudesta itse mitään, mutta minulle on kerrottu, että olin ottanut juuri ennen onnettomuutta turvavyön pois ja siirtynyt auton keskipenkille istumaan, koska olin voinut pahoin”, Meyer sanoo.

Meyer iski päänsä pahasti ja läheltä piti, ettei häneltä lähtenyt onnettomuudessa myös henki. Vammoja voi pitää vakavina.

”Minulla oli aivoverenvuotoa ja loukkasin polveni”, hän sanoi GoGolfille sunnuntaina.

Meyer kuitenkin toipui pelikuntoon, ja itse asiassa se oli polvi, jonka kuntoutumisessa täyteen iskuun kesti pidemmän aikaa kuin päähän kohdistuneesta vammasta toipumisessa.

Onnettomuuden jälkeen Meyer on hakenut paikkaansa ammattilaisgolfissa. Ensin tuli korona, ja kaikki tietävät, miten Kiinassa epidemiaa on hoidettu. Kilpailuja ei pidetty, ja pelimahdollisuudet jäivät vuonna 2020 vähiin.

Viime vuoden Meyer pelasi pääosin Challenge Tourilla, mutta hän ei saanut varmistettua kunnon pelioikeutta haastajatasolla täksi vuodeksi sijoituttuaan rankingissa 99:nneksi. Varma pelipaikka irtosi PGA Tour LatinAmerica-kiertueen karsinnoista, joissa hän on pariin otteeseen kolkutellut top kymppiä.

Todellisen jättipotin hän sai tällä viikolla Vierumäellä. Voitto toi hänelle paitsi 40 000 euroa myös vahvan nousun Challenge Tourin rankingissa. Hän kipusi yli sata sijaa 27:nneksi, kun 20 parasta nousee kauden päätteeksi DP World Tourille.

Mikäli Meyer nousee kauden päätteksi pääkiertueelle, voidaan puhua todellisesta vaikeuksien kautta voittoon -tarinasta.

Suomalaisilla vaikea kisa

Juuso Kahlos oli tyytyväinen peliinsä Vierumäellä. KUVA: JANNE TARMIO

Kilpailun paras suomalainen oli Juuso Kahlos, joka sijoittui 21:nneksi. Kyseessä on myös Kahloksen uran paras sijoitus tällä tasolla.

”Ensimmäiset viisi reikää olivat vaikeita. Pää oli sumussa, mikä johtui johtui ehkä pienestä kisaväsymyksestä. Pysyin kuitenkin kärsivällisenä ja oloni parani”, rei’ille 17 ja 18 tehnyt birdiet tehnyt Kahlos sanoi päätöskierroksen jälkeen.

”Itseluottamukselle tämä tekee gutaa. Ollaan tehty uuden koutsin (Timo Karvinen) kanssa paljon töitä ja on ilo huomata, että muutokset ovat siirtyneet myös kentälle”, hän summasi kisansa.

Kahtena edellisenä vuonna Vierumäellä parhaan suomalaisen tittelin vienyt Roope Kakko sijoittui tänä vuonna jaetulle 35. sijalle ja oli nyt toiseksi paras suomalainen. Kakko pelasi tänään kisan parhaan tuloksensa 67 (-5).

Kakko tavoittelee Challenge Tourilta suoraa nousua DP World Tourille, mutta se alkaisi jo vaatia huippusijoituksia –  mielellään yhden voitonkin – loppukauden kisoissa.

”Kisoja on vielä tarpeeksi jäljellä. Peli on nyt sellaisissa uomissa, että tulevia viikkoja odottaa innolla. Pitäisi päästä taistelemaan kärjen mukana. Yksi onnistuminen tuo usein mukanaan muitakin hyviä sijoituksia, joten kaikki on vielä mahdollista.”

Kakko on mukana jo ensi viikolla Tanskassa pelattavassa Frederikshavn Challengessä.

Kilpailussa nähtiin päätöspäivän myös yksi holari. Siinä kunnostautui Robin Sciot-Siegrist. Hän sai ässästä palkinnoksi juoksumaton.

Tulospalvelu

Etsi luettavaa