Hyppää sisältöön

Tiia Koivisto nousi johtoon Madridissa – kierroksen huippuna eagle 357 metrisellä par-nelosella

Tiia Koivisto johtaa Madrid Openia toisen kierroksen ollessa vielä kesken. KUVA: LET

Koivistolle johtopaikka on LET:n kisassa ensimmäinen ennen viikonlopun kahta kierrosta. Toisella kierroksella hänen korttinsa oli kliinisen tehokas. Parien lisäksi siitä löytyy neljä birdietä ja eagle.

Tiia Koivisto on pelannut mallikkaasti toisella täydellä LET:n kaudellaan. Viidessä kisassa hän on sijoittunut kolmasti parhaiten suomalaisista, parhaimmillaan kuudenneksi ja seitsemänneksi.

Aivan kirkkaimmilla sijoilla hän ei ole pääkiertueella loppumetreillä vielä ollut, mutta viikonloppuna siihen avautuu loistava mahdollisuus.

Kun iltapäivän pelaajat ovat vielä kierroksellaan, Hirvihaara Golfia edustava Koivisto johtaa tehtyään perjantaina koko kisan parhaan tuloksen ja naisten kenttäennätyksen 66,-6.

H

Y

Kahden kierroksen tulokseen (-10) mahtuu vain yksi bogey.

Kakkosena loppuun asti pelanneista oli tässä vaiheesa emäntämaan Ana Pelaez  (-8), kolmen lyönnin päässä jo useita pelaajia.

Nimekkäistä kisan suosikeista Maja Stark (-4) on puolivälissä kuuden lyönnin päässä, toista kierrostaan vielä pelaavat Linn Grant (-7) ja Pia Babnik (-5) lukeutuvat suomalaisyllättäjän haastajista viikonloppuna ennakolta kovimpiin.

Ykköstiloja Koivistolla on LETAS-kiertueelta kaudelta 2020, jolloin hän oli paras Tsekissä pidetyssä kisassa.

Koivisto voitti tuolloin koko kiertueen pistelistan.

Madrid Openiin osallistuvista muista suomalaisista jatkoon ovat varmuudella menossa Ursula Wikström (-2), Noora Komulainen (-1) sekä Karina Kukkonen (-1), jolle kisa on pääkiertueella kauden ensimmäinen.

Tulospalvelu

Etsi luettavaa