Hyppää sisältöön

Tiia Koivisto kärkikamppailussa LETAS-kiertueella

Tiia Koivisto jatkaa uraansa European Tourilla

Suomalaisnaiset ovat aloittaneet vahvasti oman kisaviikonloppunsa. Matilda Castrén johtaa Symetra Tourin kilpailua ensimmäisen kierroksen, ja Tiia Koivisto on mukana kärkikamppailussa LET Access Series -kiertueella.

Tiia Koivisto taistelee tänään voitosta Ladies European Tourin haastajakiertueella LETASilla. Koivisto jakaa toista sijaa ranskalaisen Agathe Laisnen ja espanjalaisen Mireia Pratin kanssa tuloksella yhdeksän alle parin. Kilpailua johtaa Ranskan Anaelle Carnet, joka on kahden kierroksen jälkeen kymmenen alle parin.

Carnet hakee uransa ensimmäistä voittoa, sillä hän ei ole koskaan aikaisemmin voittanut kilpailua ammattilaiskiertueella. 21-vuotias Laisne puolestaan pelaa uransa toista LETAS-kilpailua, josta ensimmäisestä tuli voitto.

Kilpailu pelataan Lerman kentällä pohjoispuolella Madridia Espanjassa.

26-vuotias Koivisto johtaa tällä hetkellä kiertueen rankingia 8 250 pisteellä. Toisena rankingissa on Sanna Nuutinen hieman yli 6000 pisteellä.

Karina Kukkonen, joka on myös mukana Espanjan kilpailussa, on sijalla 23. Kukkosen peli ei kulkenut Lerman kentällä Koiviston tavoin, sillä suomalainen on kilpailussa jaetulla 54. sijalla.

Tämän viikon kilpailu on LETASin aikataulun perusteella kauden toiseksi viimeinen. Kauden viimeinen kisa pelataan ensi viikolla niin ikään Espanjassa, Aurinkorannikolla sijaitsevalla Lauron kentällä.

Tulospalvelu

Etsi luettavaa